Lopetetaan selittelyt!

Kirjoita unelmasi ylös. Sano tavoitteesi ääneen. 

Näin minä teen. En suinkaan sano, että se on kaikkia varten. Jos siitä kokee stressiä tai paineita, kannattaa jättää unelmat oman mielen sopukoihin. Itse saan tavoitteiden ja unelmien kertomisesta lisää itseluottamusta. Ymmärrän erittäin hyvin, jos tavoitteiden laatiminenkin pelottaa. Sitä voi olla luonteeltaan ankara itseään kohtaan. Sitä tietää, että jos tavoitteet ei toteudu, pettymys itseään kohtaan on suuri. Puhumattakaan muiden ihmisten reaktioiden kohtaamisesta.

Itselläni on ensi vuodeksi kova henkinen tavoite. En halua päästää itseäni liian helpolla ja lopetan selittelyt. Osaksi se on ok, että ei ole liian ankara itselleen, mutta se ei ole koko totuus. Kun epäonnistuminen ei pelota, kun epäonnistuminen ei välillä edes harmita, päästää itsensä monesti liian helpolla. Osaan selittää elämän epäonnistumiset nopeasti parhain päin ja uskon juttuihini itsekin. Ja se on hyvä tietyissä asioissa! Mutta joskus olisi kieltämättä kehittävää, jos itsensä liian helpolla päästäminen harmittaisi oikein kunnolla. Lopettaisin selittelyt ja ottaisin vastuun tekemisestäni tai tekemättä jättämisestäni. 

Jos ette saa hommasta kiinni, tässä pari esimerkkiä:

• Olen hidastanut juoksukilpailussa vauhtia selkeästi, koska päätin yhtäkkiä kesken juoksun olla tyytyväinen huonompaan aikatavoitteeseen. 
• Triathlonin täysmatkalla kävelin pitkiä matkoja juoksuosuudella, koska "mulla on huono polvi". Huomasin kuitenkin 30km:n jälkeen, että polvi ei ole edes kipeä.  
• Lukuisia kertoja olen tehotreenin alussa päättänyt, että peruskestävyys on sittenkin päivän teema ja tehnyt helpomman treenin.

Tästä päästään ensi kauden tavoitteisiin:

• Tee valmentajan ohjeiden mukaisesti. Hän tietää - sinä teet. Luota. 
• Älä selitä. Viikkoni ei voi olla niin täynnä tekemistä, että ehdin juosta sekä pyöräillä 12h, mutta en (kummallista kyllä) millään ehdi uimahalliin koko viikon aikana.
• Pysy tavoitteissasi, koska haluat sitä ihan itse. 
• Muista hymyillä leveästi joka kerta, kun jonkun mielestä voisit tehdä elämälläsi jotakin järkevämpää kuin treenata johonkin väsyneiden ikäsarjojen väsyneisiin SM-kisoihin.

Ja sitten ne aikatavoitteet:

• Hampurin maraton: < 3h 25min.
• Triathlonin puolimatka: < 5h 10min.
• Triathlonin täysmatka: Tahko < 11h 30min. / Sileä reitti < 11h.   

Unelmat jätän tällä kertaa itselleni. 

Niiden aika julkisuuteen ei ole ihan vielä, mutta ne on kirjoitettu ylös.

  

Nauttikaa syksystä,

Miia

Kuninkaalliset polkaisut

Toissa kesänä 4-vuotias Kahvakuula oppi ajamaan pyörällä. Vihjailin yhteisestä lenkkimahdollisuudesta. Hän pyörällä, minä juosten. Loppukesästä tarjoukseni hyväksyttiin. Etenimme 25m ja vahingossa ohitin Kuningas Kahilan. Tästä Hänen Korkeutensa ei pitänyt, vaan huutomyrskyn jälkeen minut mestattiin varaston takana ja pyörä lensi painokelvottoman tekstin säestämänä autokatokseen. Se oli loppu kuninkaallisille polkaisuille Herran vuonna 2015.

Seuraavana keväänä yritettiin uudelleen. Pienetkin vihjauksemme pyöräilystä hiljennettiin välittömästi. Narri hiljaa! Jossain vaihessa Kuningas Kahila sai kuitenkin itse ajatuksen pyöräilystä, koska joutui kävelemään naispuolisen hovilakeijansa kanssa muutaman kerran 2,2km tarhasta kotiin ilman mahdollisuutta päästä lakeijansa syliin.

Muutamat lenkit tehtiin vielä apupyörät vinkuen, sitten Suurnarri otti apupyörät kesälomalla pois. Neljä viikkoa kuninkaallista temppuilua, tekosyitä, loppumatonta temperamenttia, kunnes Kuningas Kahila suostui kokeilemaan apupyörätöntä ajokkiaan pidemmän matkan verran. Kuningas yllättyi positiivisesti ja elokuussa tarhaan mentiin ilman apupyöriä. Hovilakeija juosten, Kuningas Kahila pyöräillen. Ja se toimi. O-N-N-E-K-S-I.

Tästä lähti hieno yhteistyö. Esimerkiksi tämän viikon tiistaina juoksin aamulla tarhaan Kuninkaan pyöräillessä. Tarhalta jatkoin vielä lenkkiäni ja sain kokoon tunnin mittaisen aamulenkin. Keskiviikkona hain Kuninkaan tarhasta juosten ja tultiin kiertoreittiä takaisin - Kuningas hurjasteli pyörällään ja itse yritin pysyä perässä. Jälleen tunnin mittainen juoksulenkki. Tänään mentiin sitten Kuninkaan toivomuksesta bussilla ja juoksin kiertoreittejä pitkin tunnin verran tarhasta kotiin aamukahville.

Toissaviikolla piti yhdistää töiden jälkeen kaupassakäynti ja tarhakeikka. Siis juoksureppu selkään ja jälleen kiertoreittiä pitkin kauppaan. Reppuun ainoastaan pakolliset ostokset ja juosten tarhalle, jossa jälkikasvu jo odotti pyörän kanssa. Kertyi 12km, joista viimeiset kolme kilsaa painavan repun kanssa kasvatettiin luonnetta. Kun päästiin kotiin, oli päivän treeni tehty ja oli aika keskittyä yhdessäoloon.

Juoksureppu selässä ruokakauppaan!

Näin pystyn treenaamaan aikana, jolloin treenituntini eivät ole keneltäkään pois. Työmatkojen ja tarhamatkojen hyödyntäminen on ajallisesti ihan huippua! Toiveeni olisikin, että mahdollisimman monessa työpaikassa olisi suihkumahdollisuus työntekijöille. Silloin varsinkin monet perheelliset, jotka taistelevat mahdottomien aikataulutuksien ja huonon omantunnon kanssa, voisivat hyödyntää työmatkat reippaasti kävellen, juosten tai pyöräillen. Ja kuten tiedätte, kun ihmiset liikkuu, on myös työnantajalle saatu hyöty mittaamaton.

Suihkujen ja työmatkareippailujen puolesta,
Miia  

Kaikki polut vievät perille?

Syksy on polkujuoksijan parasta aikaa. Lehtien peittämät, pehmeät polut. Raikas ilma ja luonnon väriloisto. Loppumaton rauha, hiljaisuus ja ympäristön yllätyksellisyys. Viime vuosina polkujuoksu on noussut suureen suosioon. Se on lähentänyt etenkin kaupunkilaisia luontoon. Ehkä on huomattu, että monien asuinalueiden vieressä on loppumaton määrä polkuja, jotka risteilevät aina uusiin seikkailuihin. 

Oma suosikkini takapihapoluistani on kuvassa oleva Degerträsk. Tämä pieni järvi on lukuisten pienten polkujen (tai yhden metsäautotien, Furuskogsvägen) päässä. Tie sinne on tunnettava. Muuten voi mennä sananmukaisesti metsään, mutta palataan asiaan hetken kuluttua. 

Eilen oltiin Jarin kanssa juoksemassa ja päätettiin etsiä uusia reittejä järvelle. Juoksenneltiin aluetta ristiin rastiin ja etsittiin uusia polkuja sekä suorinta reittiä polkuja pitkin Degerille. Siitä saa aina jotenkin extratyydytystä, kun lenkillä ei tarvitse mennä metriäkään tietä pitkin. 

Kolme tuntia vierähti poluilla ja hyvä niin. 

Polku kiertää koko Degerträskin. Se menee lähellä rantaa, sitä on helppo seurata. Alussa (vasemmalta kierrettynä) on märkää, joten ihan kuivin jaloin sieltä ei pääse pois. Mutta menkää ihmiset metsään. Kävellen, retkeillen, juosten. Eväiden kanssa tai ilman. Lähtekää joskus seikkailemaan, etsimään uusia polkuja, löytämään takapihalta jotakin ihan uutta. Jotain, joka on ollut siellä jo huomattavasti kauemmin kuin yksikään alueen talo. 

Niin ja niistä seikkailuista. Tällä kertaa asialla muutama triathlonisti.  

Sain illalla viestin:

"Muistaakseni tais olla niin, että suunnilleen kaikki polut vie Degerträskille..........no, ei viekään tai sitten löydettiin se ainut joka ei sinne vie ja siinähän kävi sitten niin, että seikkailtiin siellä suolla 9km verran ennenkuin löydettiin se perhanan järvi vain todetaksemme, että pakko lähteä jo takaisin"

Degerträsk-järvi kuvassa oikealla yhdeksikön vieressä.

Ah, niin lähellä, mutta niin kaukana.

Ootte ihania <3 

Kaikki polut eivät siis vie perille,

mutta kyllä ne seikkailun joka kerta tarjoavat.

Varmasti.