Miten ihmeessä tämän ajan saa kulumaan?

Kieltämättä välillä huvittaa ja välillä huutoitkettää lukuisat ajanviettovinkit lehdissä sekä SoMessa nyt korona-aikana. Miten ihmeessä kaiken tämän ajan saa kulumaan?

Itse olen parisen viikkoa yrittänyt käydä töissä ja olla kotona yhtä aikaa. Olen kirjoittanut keittiössä, kun taustalla Pipsa Possu lähtee perheineen eväsretkelle tai Ryhmä Hau on pelastamassa maailmaa. Ei varmaan tarvitse mainita, että normaalisti tunnin kestävään työhön menee helposti kaksi tuntia. Sitten yritän motivoida koulutehtäviin 8-vuotiasta Kahvakuulaa, joka on omien sanojensa mukaan "lomalla". Ruokaa, SoMe-päivityksiä töihin, välipalaa lapsille, WA-viestejä. Kirjoitat kaksi sanaa ja kesällä kolme vuotta täyttävä Remontti-Reiska päättää kokeilla vessanpöntön tilavuutta pehmofutiksella. Lapsen ja pehmofutiksen pesuoperaation jälkeen istahdat jälleen pöydän ääreen ja sulla ei ole aavistustakaan siitä, mitä olit tekemässä. Toisinaan hiippailen iltaisin radiolle tekemään podcasteja, jotta välttäisin mahdollisimman monta ihmiskontaktia. Käyn kaupassa silloin, kun on hiljaista ja raahaan ostoskassit kotiin. Se on mun homma nyt.

Ainakaan vielä ei itselleni ole tullut yhtään lisää aikaa, ei arkeen, ei viikonloppuun. Päinvastoin ainoastaan hankalammat olosuhteet perheen elättämiseen. Nimittäin korona pyyhkäisi aikamoisen osan sovittuja töitä kalenteristani, kuten myös monella muulla. Keskittyminen on heikkoa, koska huolenaiheita on monta. On taloudellista huolta, mutta myös monta astetta vakavampaa huolta. Myös meidän perheessä on riskiryhmäläinen, jonka keuhkoille korona on kaikkea muuta kuin iltapäivälehtien kepeät ajanviettovinkit tai joku turhanpäiväinen SoMe-jankkaus siitä, että kuka nyt on oikeassa ja miksi vähän ärhäkkäämmän flunssan takia suljetaan koko maailma. Mullan alla ei nimittäin millään tällä ole enää mitään väliä ja se on monien ihmisten todellinen pelko, jota kenelläkään ei ole oikeus vähätellä.

Onneksi tilanne Vaasassa on tällä hetkellä maltillinen. Todettuja tapauksia on 20 ja kaikki tartuntaketjut ovat tiedossa, joten en ole teipannut kiinni talomme ovia ja ikkunoita. Toki olen hyvin tietoinen siitä, että Uudenmaan ensi yönä tapahtuva sulkeminen voi aiheuttaa sieltä trafiikkia myös tänne länsirannikolle.  

Haluan nyt jälleen kirjoittaa blogia. Lähinnä siksi, että saisin muuta ajateltavaa. Olen myös kaivannut mielikuvitustani. Tulevaisuudessa jätän koronan taka-alalle ja kirjoitan tuttuun tapaan treeneistä, kiireisestä perhe-elämästä Mörököllin, Kahvakuulan ja Remontti-Reiskan kanssa sekä niistä unelmista märissä lenkkareissa.

Gerbyn satama