Tulevana lauantaina järjestetään Vierumäellä Finntriathlonin perusmatka. Harjoitteluni Vanajanlinnan sprintin jälkeen on edelleen keskittynyt vain ja ainoastaan tulevaan elokuiseen täysmatkaan. Treenejä on välillä tehty pitkästi, välillä lyhyesti, välillä ajatuksella ja välillä fiiliksellä.
Koska vedet ovat kylmän kesän ansiosta lämmenneet hitaasti, on uimassakäynti ollut enemmän kuin haasteellista. Viime viikolla kävin kolmesti uimassa 30 - 40min kerrallaan, mutta 14-asteinen vesi ei todella ole märkäpuvullakaan herkkua. Uinti sitä vastoin paranee koko ajan, joten ei onnistuneissa fiiliksissä paljoa veden kylmyys haittaa. Olen vihdoinkin löytänyt uintiin kaivattua rentoutta! Tavoitteena on ennen kaikkea mahdollisimman rennon uintityylin löytyminen, jotta jaksan uida täysmatkan 3,8km. Se on pitkä matka se ja sitä en missään tapauksessa jaksa uida nopealla kauhomisella. Se pitää tehdä nauttien, rennosti ja täynnä itseluottamusta. Ajalla ei juuri ole väliä. Tällä hetkellä uskon sen onnistumiseen, koska olen löytänyt avovesiuinnista hyvän kaverin. Avovedessä uidessa on jotakin samaa kuin polkujuoksussa. Se on jotenkin luonnollinen tapa edetä, vaikka päällä onkin kiristävä märkäpuku. En vaan jaksa niitä uimahallin kaakeleita, lannistun siellä helposti ja yleensä keskityn altaan päädyssä eläkeläisten kanssa juttelemiseen. Eläkeläiset ovat muuten huippusakkia. Kyselevät, olenko kilpauimari ja montako Suomen mestaruutta mulla on. Tai sitten he vaan ovat erityisen nokkelia aukomaan päätään. Henkiset virikkeet siis loistavat kaakelihallissa poissaolollaan, mutta avovedessä - siellä ei ole kuin virikkeitä! No, kohta niitä virikkeitä on pari sataa muuta Vierumäen lähdössä, mutta olkoot. Tunkekaa samaan järveen vaikka koko kylä. En enää välitä. Menen jälleen uimaan oman matkani (kylläkin järjestäjän määrittämän pituuden), omalla vauhdillani ja omalla tyylilläni. Maalissa sen vasta näkee, mihin se tällä kertaa riittää.
Pyöräilyyn hurahdin totaalisesti pari viikkoa sitten. Matkat pitenivät ja eräänä kylmänä kesäpäivänä pyöräilin Jurvaan 73km uimaan ja saman verran takaisin. Pyöräily on niin siistiä. En oikein vieläkään tiedä, kuinka sitä pitäisi tehdä oikeaoppisesti, mutta niin tai näin, maisemat vaihtuu ja lakeuksien tuuli viuhuu korvasta toiseen jättäen jälkeensä ajatuksista tyhjät aivot.
Mulla ei ole vieläkään pyöräilylaseja.
Näillä mennään.
Ja juoksu. Hupsista keikkaa. Ollut vähän vähäistä (verrattuna "normaaliin"), mutta se on oikeasti tehnyt hyvää. Lonkankoukistajat on auki ja polvi on parempi joka päivä. Juoksen edelleen mahdollisimman paljon poluilla, koska se antaa henkisesti enemmän ja säästelee polvea tulevaa täysmatkan maratonia varten. Viime viikonloppuna olin ilmoittautunut Vierumäki Trail Maratoniin, mutta itseni suureksi yllätykseksi jätin sen väliin. Yritin olla kerrankin fiksu ja taisin onnistua siinä.
Viime viikon VK-treeni Öjenilla.
Torstaina lähden Tampereelle, perjantaina siirtymä Vierumäelle. Varusteista puuttuu vielä ne pyöräilylasit ja juomapulloteline pyörään. Sprinttimatkalla pärjäsi ilman, mutta lauantaiksi on luvattu lämpöä +25c, joten nyt se on hommattava. En edes kehtaa kirjoittaa, kuinka paljon fyrkkaa tähän harrastukseen on mennyt tämän vuoden puolella. Sanotaan vaan näin pyöreästi, että kaikki.
Toisaalta triathlonin alussa tulee hankittua paljon tavaroita, jotka riittävät pitkälle tulevaisuuteen. Toisaalta näen itseni jo tilaamassa uudet vanteet, kiekot, maantiepyörän, maastopyörän, pyöräilykypärän, wattimittarin, sisävastukset ynnä muuta sellaista kamaa, joiden olemassaolosta en vielä edes tiedä. Että sellasta.
Lauantaina on startti klo 12. Tavoitteet ovat jälleen selkeät, vaikka matkaan lähden fiiliksellä ilman kelloa. En vaan malta olla laskematta aikoja ja miettimättä sitä, mihin rahkeet riittävät. Sprintti meni Vanajanlinnassa 1.23 ja nyt matkat ovat tuplaten, joten ajattelin tylysti pyrkiä aikaan 2.46. Toisin sanoen sama vauhti kuin sprintissä, mutta puolet pidempään.
Uinti 1,5km = alle 33min.
Pyöräily 40km. = 1h 20min.
Juoksu 10km = alle 47min.
Hauska nähdä, meneekö omat arviot yhtään edes sinnepäin. Jos ei, veikkaan, että kivaa on joka tapauksessa. Sata lasissa siis mennään ja nautitaan tästä aivan uudesta lajista, jonka uutuudenviehätys saa yrittämään vielä parempaan suoritukseen.
Kävin Uumajassa muuten hakemassa vatsataudin.
Siinä mielessä valmistautuminen sujuu jälleen odotetusti.
Huippua viikkoa kaikille,
Miia