Sprintti: 750m uinti + 20km pyöräily + 5km juoksu
Sunnuntaina 14.6 Hämeenlinnaan oli kerääntynyt 400 innokasta triathlonistia, joista monet olivat ensimmäisellä ristiretkellään. Itselleni koko kevät on ollut yhtä "ensimmäistä kertaa" uinnin ja pyöräilyn ollessa täysin vieraita lajeja. Helmikuusta on treenattu uintia, pyörälenkkejä takana vasta tusinan verran. Juoksu on onneksi tuttua kauraa, maratonit ja sitä pidemmät ultramatkat on lähinnä sydäntä. Nyt matkana oli siis ensimmäinen triathlon, sprintti sellainen. Odotukset eivät olleet korkealla. Tiedossa oli, että peruskunto on kyllä hyvä, mutta että sprinttikunto. Ja uintikunto. Ja pyöräilykunto. Osaanko ottaa rauhassa? Muistaa nauttia? En ole edes koskaan juossut kellon kanssa viittä kilometriä, joten ainakin vitosen enkka oli tulossa.
Ennen lähtöä kävin kokeilemassa lainapyörääni. Satulaa ei saanut alemmaksi, joten selkäsärkyä oli tiedossa. Muuten pyörä toimi vallan mainiosti ja ne lukkopolkimet, ah, ne toimivat heti. Olin ollut jo muutaman viikon aika jännittynyt. En ole varmaan koskaan jännittänyt yhtään kisaa näin paljoa. Tässä lajissa oli niin paljon uutta, niin monta "ekaa kertaa". Onneksi Aija tuli hengaan seurakseni ennen lähtöä ja sain muuta ajateltavaa.
Tavoitteet oltiin mietitty valmiiksi jo kotona Mörököllin kanssa.
1. Hukkumatta rantaan. Mieluiten alle 20min.
2. Kolaroimatta juoksuun. Mieluiten alle 45min.
3. Juoksu alle 23min. Täysin realistinen väsyneilläkin jaloilla.
4. Suurin tavoite oli nauttia. Rakastan näitä urheilutapahtumia, nautin itseni haastamisesta ja varsinkin sisäisen pelkotilani voittamisesta. Pelkotiloja on monia, mutta yksi kerrallaan potkin niitä persuksille.
Viime viikon tein henkisesti paljon töitä uinnin suhteen. Kylmä vesi, eka uinti märkäpuvulla ja ihmisiä. Niitä ihmisiä, joita pelkäsin jopa uimahallilla. Latasin itseni keskittymään vain ja ainoastaan eteenpäin menoon. Suunnitelma oli eteenpäin, kuten polkujuoksussa. Suunta on aina eteenpäin. Älä häröile, älä kiroile ja älä soosaa. Teet mitä teet, mutta etene eteenpäin. Ja missään, et absolutely missään nimessä luovuta! Uinti kestää maksimissaan 20min. Sen ajan osaan kyllä kärsiä. Olen synnyttänyt, palelluttanut varpaani pahasti, maannut hirveässä kankkusessa, itkenyt sydän riekaleina sydänsuruja, lentänyt paniikkikohtauksessa 10 000 metrin korkeudessa ja meninhän viime syksynä jopa uimahalliin vuosien jahkailun jälkeen, vaikka siellä on märkää, kylmää ja liikaa tuntemattomia ihmisiä lillumassa samassa altaassa. Tuo 20min on pikkuaika, 750m on pikkumatka. Pikkujuttu. En mieti vettä, en kylmyyttä, en ihmisiä. Menen ainoastaan eteenpäin. Osaan kyllä. Keskityn.
UINTI 750m:
Uimarit olivat rantavedessä. En oikein tiennyt, mihin mennä. Muistin Lotvosen Jussin ohjeen mennä reunaan, joten veteen seisomaan mars mars. Ihmiset puhuivat, että vesi on kylmää. En tuntenut mitään. Ennen lähtöä kysyin vierustoverilta, että "kenen idea tää taas oli". Lähdin lähtökäskystä liikkeelle. Sain oman kaistan ja pääsin hyvään rytmiin. Katselin ympärille. Kärki painoi lujaa edessä, vieressäni olevat ihmiset jäivät taakse. Oho. Keskity, eteenpäin. Uintireitti oli triangelin muotoinen. Etenin kohti ekaa poijua. Pian huomasin olevani uimarikasautuman keskellä. Äh, uinnista tuli sekavaa räpellystä. Ei se mitään, eteenpäin. Kohta sain taas hyvän kaistan ja annoin mennä. Nostin pään vedestä ja EIIII, menin VÄÄRÄÄN SUUNTAAN! Vedessä on hankala suunnistaa, mutta noin vaikeaa. Höh. Tein jokaisella triangelin suoralla tämän saman mokan eli lähdin kolmesti pois reitiltä. Kahdesti jouduin kiertämään pidemmän lenkin päästäkseni takaisin suoralle. Olin kuitenkin tyytyväinen. Ranta häämötti. En häkeltynyt kylmyydestä, en potkuista, en ruuhkasta. Olin yllättävän rauhallinen ja pidin ainoastaan päämäärän mielessäni. Kun uinti loppui, minua pyörrytti. Tasapaino oli ihan sekaisin, joten lähdin vaihtoon rauhallisesti kävellen ja äärimmäisen helpottuneena. Uintiin meni 15.45, joka ylitti kaikki odotukset. En kuitenkaan tiennyt tässä vaiheessa aikaa, koska olin jättänyt kaikki mittarit kotiin. Halusin vaan edetä fiiliksellä.
PYÖRÄILY 20km (4 x 5km):
Pyöräily oli kivaa kruisailua. Tavoite oli olla väsyttämättä jalkoja liikaa, mutta en kyllä tiennyt, kuinka ne ylipäätään väsytetään. Tekniikkani on vielä aika puutteellista, joten lähinnä sotken pyörällä eteenpäin. En osannut käyttää Pippan pyörän vaihteita, joten eka kymppi meni kokeillessa. Jälleen kerran olin ylämäissä vahva (kuten Tour De Tahkolla), enkä ymmärrä tätä yhtään. Juoksussa olen ihan surkea mäkijuoksija ja yht'äkkiä pyöräilyssä homma toimii. Kakkoskierroksella huomasin hymyileväni, koska mulla oli niin kivaa. Tässä sitä taas mentiin, tuntemattomalla vyöhykkeellä. Olin onnellinen, että uskalsin. Pelot eivät määrittele minua, minä määrittelen itse pelkoni. Viimeisellä kierroksella varmistin peesissä olevalta, että olikohan tää jo viimeinen kierros. Oli kuulemma ja päästään alle 40min. Mitä?!? Haloo! Kysyin vielä, että mikä meidän nopeus nyt on. Kuulemma 30km/h. Tein välituuletukset ja jihuut! Aivan mahtavaa! Pyöräily on kiva laji, kun sen joskus oppii. Pyöräilyn aika 39.34. Nauratti, kun mietin kotikatsomon ilmeitä heidän seuratessaan tuloksia. Luulivat varmaan, että unohdin mennä vielä yhden kierroksen.
JUOKSU 5km (2 x 2,5km):
Vihdoinkin tuttu laji, mutta jalat olivat näköjään jäässä. Puolet jalkateristä oli tunnottomat, mutta mitä väliä. Pyöräilyn jälkeen juoksuasento oli ihan hirveä, mutta mitä väliä. Nyt mennään ja otetaan selkiä. Vaikka tuntuisi kuinka pahalta, nyt mennään. Hoin päässäni jälleen tuttua "gogogogo"-mantraa, kun hiivin kamalalla askeleella eteenpäin. Parin kilometrin jälkeen askel hieman avautui ja pieni rentous löytyi. Kääntöpaikalla ihmiset kannustivat nimeltä ja annoin mennä. Nyt ei jätetä kesken. Kuulin, kun joku tuli maaliin 1.12. Laskin päässäni, että tää taitaakin mennä aika hienosti. Reilu kilometri ennen loppua joku katsojista sanoi "hyvä askel, saat vielä monta selkää" ja se tsemppasi lisää. Taisin lopussa ottaa vielä 4-5 tyyppiä kiinni. En uskonut pääseväni aikatavoitteeseen, koska jalat oli niin jäykät alussa, mutta toisin kävi. Juoksun aika 22.29.
MAALI:
Olihan tämä nyt hauskaa! Maalissa loistava vastaanotto ja kuuluttaja kertoi Kahilan suuntaavan Tahkon täysmatkalle. Niinpä. Se pääsikin hetkeksi unohtumaan. Kiitos vaan Antti :)
Viime viikon tein henkisesti paljon töitä uinnin suhteen. Kylmä vesi, eka uinti märkäpuvulla ja ihmisiä. Niitä ihmisiä, joita pelkäsin jopa uimahallilla. Latasin itseni keskittymään vain ja ainoastaan eteenpäin menoon. Suunnitelma oli eteenpäin, kuten polkujuoksussa. Suunta on aina eteenpäin. Älä häröile, älä kiroile ja älä soosaa. Teet mitä teet, mutta etene eteenpäin. Ja missään, et absolutely missään nimessä luovuta! Uinti kestää maksimissaan 20min. Sen ajan osaan kyllä kärsiä. Olen synnyttänyt, palelluttanut varpaani pahasti, maannut hirveässä kankkusessa, itkenyt sydän riekaleina sydänsuruja, lentänyt paniikkikohtauksessa 10 000 metrin korkeudessa ja meninhän viime syksynä jopa uimahalliin vuosien jahkailun jälkeen, vaikka siellä on märkää, kylmää ja liikaa tuntemattomia ihmisiä lillumassa samassa altaassa. Tuo 20min on pikkuaika, 750m on pikkumatka. Pikkujuttu. En mieti vettä, en kylmyyttä, en ihmisiä. Menen ainoastaan eteenpäin. Osaan kyllä. Keskityn.
UINTI 750m:
Uimarit olivat rantavedessä. En oikein tiennyt, mihin mennä. Muistin Lotvosen Jussin ohjeen mennä reunaan, joten veteen seisomaan mars mars. Ihmiset puhuivat, että vesi on kylmää. En tuntenut mitään. Ennen lähtöä kysyin vierustoverilta, että "kenen idea tää taas oli". Lähdin lähtökäskystä liikkeelle. Sain oman kaistan ja pääsin hyvään rytmiin. Katselin ympärille. Kärki painoi lujaa edessä, vieressäni olevat ihmiset jäivät taakse. Oho. Keskity, eteenpäin. Uintireitti oli triangelin muotoinen. Etenin kohti ekaa poijua. Pian huomasin olevani uimarikasautuman keskellä. Äh, uinnista tuli sekavaa räpellystä. Ei se mitään, eteenpäin. Kohta sain taas hyvän kaistan ja annoin mennä. Nostin pään vedestä ja EIIII, menin VÄÄRÄÄN SUUNTAAN! Vedessä on hankala suunnistaa, mutta noin vaikeaa. Höh. Tein jokaisella triangelin suoralla tämän saman mokan eli lähdin kolmesti pois reitiltä. Kahdesti jouduin kiertämään pidemmän lenkin päästäkseni takaisin suoralle. Olin kuitenkin tyytyväinen. Ranta häämötti. En häkeltynyt kylmyydestä, en potkuista, en ruuhkasta. Olin yllättävän rauhallinen ja pidin ainoastaan päämäärän mielessäni. Kun uinti loppui, minua pyörrytti. Tasapaino oli ihan sekaisin, joten lähdin vaihtoon rauhallisesti kävellen ja äärimmäisen helpottuneena. Uintiin meni 15.45, joka ylitti kaikki odotukset. En kuitenkaan tiennyt tässä vaiheessa aikaa, koska olin jättänyt kaikki mittarit kotiin. Halusin vaan edetä fiiliksellä.
Uinnin jälkeen pikkuisen onnellisempi nainen.
Kiitos Aija kuvasta!
PYÖRÄILY 20km (4 x 5km):
Pyöräily oli kivaa kruisailua. Tavoite oli olla väsyttämättä jalkoja liikaa, mutta en kyllä tiennyt, kuinka ne ylipäätään väsytetään. Tekniikkani on vielä aika puutteellista, joten lähinnä sotken pyörällä eteenpäin. En osannut käyttää Pippan pyörän vaihteita, joten eka kymppi meni kokeillessa. Jälleen kerran olin ylämäissä vahva (kuten Tour De Tahkolla), enkä ymmärrä tätä yhtään. Juoksussa olen ihan surkea mäkijuoksija ja yht'äkkiä pyöräilyssä homma toimii. Kakkoskierroksella huomasin hymyileväni, koska mulla oli niin kivaa. Tässä sitä taas mentiin, tuntemattomalla vyöhykkeellä. Olin onnellinen, että uskalsin. Pelot eivät määrittele minua, minä määrittelen itse pelkoni. Viimeisellä kierroksella varmistin peesissä olevalta, että olikohan tää jo viimeinen kierros. Oli kuulemma ja päästään alle 40min. Mitä?!? Haloo! Kysyin vielä, että mikä meidän nopeus nyt on. Kuulemma 30km/h. Tein välituuletukset ja jihuut! Aivan mahtavaa! Pyöräily on kiva laji, kun sen joskus oppii. Pyöräilyn aika 39.34. Nauratti, kun mietin kotikatsomon ilmeitä heidän seuratessaan tuloksia. Luulivat varmaan, että unohdin mennä vielä yhden kierroksen.
Tässä vähän totisempi ilme, kun kurvi tulossa.
Kuva: Timo Kananoja
JUOKSU 5km (2 x 2,5km):
Vihdoinkin tuttu laji, mutta jalat olivat näköjään jäässä. Puolet jalkateristä oli tunnottomat, mutta mitä väliä. Pyöräilyn jälkeen juoksuasento oli ihan hirveä, mutta mitä väliä. Nyt mennään ja otetaan selkiä. Vaikka tuntuisi kuinka pahalta, nyt mennään. Hoin päässäni jälleen tuttua "gogogogo"-mantraa, kun hiivin kamalalla askeleella eteenpäin. Parin kilometrin jälkeen askel hieman avautui ja pieni rentous löytyi. Kääntöpaikalla ihmiset kannustivat nimeltä ja annoin mennä. Nyt ei jätetä kesken. Kuulin, kun joku tuli maaliin 1.12. Laskin päässäni, että tää taitaakin mennä aika hienosti. Reilu kilometri ennen loppua joku katsojista sanoi "hyvä askel, saat vielä monta selkää" ja se tsemppasi lisää. Taisin lopussa ottaa vielä 4-5 tyyppiä kiinni. En uskonut pääseväni aikatavoitteeseen, koska jalat oli niin jäykät alussa, mutta toisin kävi. Juoksun aika 22.29.
MAALI:
Olihan tämä nyt hauskaa! Maalissa loistava vastaanotto ja kuuluttaja kertoi Kahilan suuntaavan Tahkon täysmatkalle. Niinpä. Se pääsikin hetkeksi unohtumaan. Kiitos vaan Antti :)
Yllätyin halustani kilpailla. Ultra- ja polkujuoksukisoissa tottuu tekemään matkaa lähinnä yksin, mutta nyt innostuin oikein kisaamaan muita vastaan. Hassu tunne, kun en juuri sitä ole koskaan tehnyt. Maalista kävelin hiljalleen autolleni ja katsoin puhelinta. Mörökölliltä oli tullut yllättynyt viesti. Ei tainnut Kölli uskoa näkemäänsä. Avasin Facen ja näin seinälläni lopputulokseni 1.23.02. ja sen perässä luki "Sijoitus 2". Mitä?!? Aivan käsittämätöntä. Olin oman sarjani toinen. Uskomatonta. Kuinka näin voi käydä? Kaikista naisista olin 16/104. Sekin on aivan käsittämättömän hyvin. Ihanaa. Kannustavaa. Ja jos uinnissa ui suoraan ja jos oppii uimaan vielä teknisesti paremmin ja jos vaihdon tekee minuuttia nopeampaa ja jos oppii pyöräileen ja jos tottuu juoksussa jalkojen kangistumiseen...here we go again...
Kiitos Finntriathlon aivan mahtavan hyvin järjestetystä kisasta! Ensikertalainen löysi hienosti kaikki paikat ja pärjäsi reitillä hyvin. Kiitos Pippalle pyörän lainasta ja Manulle sen kuljetuksesta! Olette korvaamattomia tällä triathlonmatkalla <3 Kiitos Aijalle jännityksen poistamisesta!
Ja kiitos Jussille ja Panulle, TRIBase-treeniohjelmasta. Postia tulossa sinnepäin uudesta ohjelmasta!
Kiitos Finntriathlon aivan mahtavan hyvin järjestetystä kisasta! Ensikertalainen löysi hienosti kaikki paikat ja pärjäsi reitillä hyvin. Kiitos Pippalle pyörän lainasta ja Manulle sen kuljetuksesta! Olette korvaamattomia tällä triathlonmatkalla <3 Kiitos Aijalle jännityksen poistamisesta!
Ja kiitos Jussille ja Panulle, TRIBase-treeniohjelmasta. Postia tulossa sinnepäin uudesta ohjelmasta!
Ja erityiskiitos polvelleni, joka ei reagoinut mitenkään koko kisassa. Taisi kylmästä vedestä olla jotain hyötyä.
Ja TUHANNET KIITOKSET kaikille teille kannustajille paikanpäällä sekä erityisesti SoMessa!
Olette loistavia <3
Seuraava skaba on sitten 4.7 Vierumäellä. Perusmatka, jolloin Vanajanlinnan matkat tuplataan. Hurjaa, mutta niin perskuleen kivaa!
Ja TUHANNET KIITOKSET kaikille teille kannustajille paikanpäällä sekä erityisesti SoMessa!
Olette loistavia <3
Seuraava skaba on sitten 4.7 Vierumäellä. Perusmatka, jolloin Vanajanlinnan matkat tuplataan. Hurjaa, mutta niin perskuleen kivaa!
Onnea Miia!! Todella hienosti vedetty ensimmäinen triathlon! Vahvuus sulla on tuossa juoksemisessa täysmatkallakin, koska se sulle on helpoin laji ja se on viimeisenä. Tsemppiä kesän treeneihin ja kisoihin!! :)
VastaaPoistaKiitos Ninni! Toivon todella, että tuossa juoksussa tulee onnistuminen Tahkolla. Onneksi on vielä aikaa treenailla :) Tsemppiä myös sinne ja nähdään varmasti jossakin kisassa!
PoistaHei, siinähän mää kuvassa peesissä tulen, kiitos vetoavusta, ero oli huima siihen, että yksin olisin mennyt tota vauhtia. =) Vanajanlinnaan oon kans tulossa, siellä ehkä nähdään. Tosin ei varmaan peesaamisen merkeissä kuitenkaan. =D
VastaaPoistaOli kyllä hauska kisa
Hei! Aika hauska, että olen lukenut blogiasi, enkä tiennyt, että se olit sinä perässäni :) Musta ei olisi ollut peesiin, kun oon niin kokematon ajaja, joten olisin kuitenkin ollut 10m päässä. Nähdään siis kisoissa ja mukavaa juhannusta!
Poista