tiistai 26. toukokuuta 2015

Yllätysleirille!


Kaikilla itseään kunnioittavilla vaihtoehtoleireillä soi "Kumbaya". Aina joku hakee leirinuotiolle sen epävireisen kitaran ja tätä luritusta lauletaan mantran lailla seuraavaan auringonnousuun. Jos jostain kumman syystä olet välttynyt tältä maailmoja yhdistävältä ilosanomalta, voit kuunnella sen kuvan alta. Varoituksena voin kertoa, että se ei lähde edes hevillä alitajunnastasi, vaan kummittelee siellä aina auringon laskiessa horisonttiin.




Torstaina on vihdoin minun vuoroni lähteä leirille laulamaan Kumbayaa. Kyseessä on tietenkin vaihtoehtoleiri, jossa voi valita uinnin, pyöräilyn ja juoksun väliltä. Kuitenkin mieluiten tuossa järjestyksessä. 

Itse asiassa en tiedä, mitä leirillä tapahtuu. Ajan torstaina Vaasasta Viitasaaren ABC.n (lähes lempipaikkani maailmassa) kautta Tahkolle ja kirjaudun Tahko Spa:han. Mitä sen jälkeen tapahtuu, on täysi mysteeri. Sen tiedän, että paikalle tulevat myös yllytyshullut ystäväni Pippa Laukka (tutustu tästä Pippan loistavaan blogiin, jonka löydät sivuilta http://www.pippalaukka.fi/fi/ ) ja Tuppuraisen Manu, jolta löydät Ilta-Sanomista videoreportaaseja triathlonin aloittamisesta:

Uinnista:

Kuntotesteistä:

Polkupyörästä:
http://www.iltasanomat.fi/hyvaolo/art-1424447745698.html

Märkäpuvuista ja miksi Pippa lähti harrastamaan triathlonia:
http://www.iltasanomat.fi/hyvaolo/art-1424447745698.html

Sen myös tiedän leirin ohjelmasta, että sunnuntaina meidät on ilmoitettu Tour De Tahkon 92km:n matkalle. Tällä hetkellä pisin polkemani matka on 40km, että sellaista.

Ehkä kuuntelen tuota Kumbayaa repeatilla koko matkan Tahkolle.



Hain Odlolta vähän pyöräilytamineita. 
Vaippahousut ja pyöräilypaita, jossa taskut takana.


Irtohihat ja kaikki.
Itse asiassa olisin tarvinnut irtohihoja jo viime syksynä Vaarojen Ultralla, 
Ovat sitten valmiina täksi syksyksi.
#eiku

Totta puhuen tämä leiri on loistava mahdollisuus saada opastusta itseäni arveluttavissa asioissa, kuten uintitekniikka, avovesiuinti, pyörän säädöt, pyöränkumin vaihto, ajotekniikka ja onko muilla planeetoilla elämää. Samalla pääsen tutustumaan ympäristöön, jossa kisataan elokuun puolivälin täysmatka. Aika käy vähiin, paljon on vielä tehtävää, jotta voin täysmatkan läpäistä. Mutta minähän sen läpäisen. Just wait and see.  





 

tiistai 19. toukokuuta 2015

Vihapuhetta.


Yleensä treenien jälkeen on mahtava fiilis. On laji sitten juoksu, pyöräily, kuntosali tai vaikkapa sulkapallo. Jopa keilailusta tulee hyvä fiilis, vaikka palloni päätyvät yleensä ränniin. Liikkuessa tai kisaillessa endorfiinit jylläävät, huikean energinen olo purkautuu ympäristöönsä.  

Mutta uinnin jälkeen homma on toinen. Uinnin jälkeen näytät kasvoiltasi raa'alta lihapullalta, johon on pumpattu vettä sisään. Silmät on imetty päästä imukuppimaisilla uintilaseilla. Silmien ympärillä on ihoon piirtyneet pussit. Pussit, jotka on viilletty kasvoihin kirurginveitsellä. Pussit, jotka aamu-uinnin jälkeen hellittävät otteensa myöhään iltapäivällä - jos silloinkaan. 


Haluaisin näyttää coolilta uimalakissa, 
niinkuin Therese Alshammar.
Hieman on vielä matkaa siihen.

Uinnin aikana päässä liikkuu outoja ajatuksia. Lähinnä ajatukset kiertävät kehää sen ympärillä, kuinka paska olen. Yleensä en välitä, olenko paras vai osaanko. Tsemppaan itseäni siihen, että opettelen. En osaa, mutta opettelen. Uudet jutut on kivoja. Sehän on mun motto! Mutta uidessa kaikki on toisin. Olen ihan paska. Vajoan kohti uima-altaan pohjaa, vaikka yleensä kyseinen koostumus kelluu pinnalla. En siis voi olla edes paska. Jopa se kelluu. 

Olen uinut helmikuun alusta 2-3 kertaa viikossa. Olen poistunut hyvissä fiiliksissä uimahallilta 5-6 kertaa koko aikana. Tänään tein uuden 1000m ennätykseni 22.25. Maaliskuun alussa aikani oli 28.48. Kehitys on hyvä ja tämän päivän aika on hieno, koska pyrin uimaan tasaisella temmolla omaa vauhtiani, en tekemään ennätystä. Tuota vauhtia olisin voinut jatkaa vielä pidempään. Mutta silti se oli yhtä tuskaa etenkin henkisesti.    

Miksi uinti on henkisesti niin vaikeaa? 
Miksi odotan itseltäni enemmän, vaikka kasintyttönä tyydyn yleensä hyvään suoritukseen?
Ollaanko vedessä jotenkin haavoittuvaisempia? 
Enemmän yhteydessä henkiseen puoleen ja rentouden säilyttämiseen?

Väistämättä mielessä käy ajatus, että haukkasinko sittenkin liian suuren palan. Kesän päätavoite triathlonin täysmatka Tahkolla 15.8 on valtavan suuri kamppailu sekä henkisesti että fyysisesti. Siellä uintia on luvassa 3,8km ja pyöräilyä 180km. Matkan kruunaa viimeisenä lajina oleva juoksu, jossa matkaa kertyy kunnioitettavat 42,2km eli maratonin verran.


Jos nyt mietit, että taisin haukata liian suuren palan, olet täysin oikeassa. Haukkasin ja kaiken lisäksi se pala vielä jumittui kurkkuuni. Mutta menen silti Tahkolle. Osallistun silti täysmatkaan. Ja menen sen läpi. 

Miksi ihmeessä? Koska pystyn. Koska elämä on sata kertaa mahtavampaa, kun haastat itsesi ja koet uutta. Astut pois mukavuusalueeltasi ja syöksyt märkäpuvussa kylmään, mustaan veteen yskimään vettä keuhkoistasi. 

Ja se tärkein. Jos joskus saan uinnista nautinnon, olen saanut elämääni suuren voiton. Olen voittanut vihan ja kääntänyt sen rakkaudeksi vihaamaani lajiin.  


  



 



perjantai 15. toukokuuta 2015

Tässä me taas ollaan.

Mun on ollut ikävä kirjoittamista.

Mun on ollut ikävä sitä lenkillä tapahtuvaa ajatusvirtaa, jossa suunnittelen seuraavaa kirjoitusta.

Mun on ollut ikävä niitä tekstejä, joissa leikkimökin alta löytyy joukkotuhoaseita.

Mun on ollut ikävä Mörökölliä ja Kahvakuulaa. Tuota ärsyttävää miestä, jota mielessäni tähtään jatkuvasti  jousipyssyllä William Tellmäisesti keskelle otsaa. Olen myös ikävöinyt tuota pientä, koomista hahmoa, joka haastaa pian painollaan kahdenkympin kahvakuulan ja samalla vaikeuttaa loppuelämääni jatkuvalla tuska-rakkaus-ahdistus-onnellisuus-tuskalla, jota ainoastaan lapsi voi tuottaa vanhemmalleen. Onhan nämä kaksi läsnä elämässäni päivittäin, mutta kirjoitetussa muodossa heidät kehystetään taikaraameilla, joissa eläminen vaatii ripauksen epätodellisuutta ja satumaista liioittelua.

Mutta tässä me taas ollaan. Oman elämänsä huippu-urheilija, Mörökölli ja Kahvakuula. Valmiina kesän 2015 seikkailuihin.

Miten käy oman elämänsä huippu-urheilijan triathlonissa? Tuleeko täysmatkasta ja Ironman-unelmasta totta vai tyssääkö matka jo uintiosuudella läheisiin tunnelmiin reittipoijun kanssa?

Pääseekö Kahvakuula Angry Bird-maahan ja löytääkö Mörökölli kesälomamatkoilta tarpeeksi proteiinia?

Stay tuned.


Ps.

Yllätyksen triathlon-kauden kynnyksellä tuotti myös vihotteleva polvi, joka vihdoin kestääkin polkujuoksua! Luvassa siis kasa polkujuoksukisoja triathlon-kisojen sekaan. Mutta kuten aikaisemminkin, sovitaan, että tästä ei puhuta mitään Mörököllille.