perjantai 5. syyskuuta 2014

Huomenna Vaasan maratonille!

Jälleen alkaa olla odotus kohdillaan. Huomenna starttaa Kaarlen kentältä Vaasa Maraton ja luvassa on yhdeksäs kerta, kun juoksumatkana on vähintään 42,2km. Valmistautuminen on mennyt tutun kaavan mukaan. Kahvakuula sairastui enterorokkoon maanantaina, joten yöunet menivät kipeän lapsen itkua tyynnytellessä. Hieroja jäi kokonaan väliin aikataulusyistä, samoin viimeistelylenkki. Kaikki on siis jälleen kunnossa, tutulla kaavalla edetään.


Studiolla jalassa kompressiosäärystimet.
Kaikki keinot kehiin!

Kroppa on väsynyt, mutta mieli haluaa jo juoksemaan. Sehän tässä tärkeintä on. Tavoite on parantaa aikaani 3.37. Minulle riittää muutaman minuutin parannus, mutta kuinka sen teen, on vielä auki. Yksi mahdollisuus on lähteä paukuttamaan 5min/km, jolloin tasaisella vauhdilla loppuaika on 3.30. Vaarana on kuitenkin hyytyminen lopussa, jolloin aika voi tipahtaa lähelle 3.35 - 3.40. Toinen mahdollisuus on aloittaa iisisti ja kevyesti kiihdyttää 30km:n jälkeen. Loppuaika jää varmasti jonnekin 3.35 tuntumaan, mutta juoksu olisi huomattavasti miellyttävämpi. En ole vielä päättänyt lopullista suunnitelmaa, joten lähtöviivalla sitten viimeistelen tämän ajatuksen. Sinänsä tuo aika ei minulle mitään merkitse, mutta ennätykseni haluan tehdä, as always, ja tuo 3.30 raja on vaan jossakin vaiheessa rikottava. Se on ollut alusta asti "se puolimahdoton unelma", joten sitä kohti tottakai edetään.


Eniten odotan sitä, että pääsen juoksemaan. 
Lähes viikon keventely ilmenee hermostuneisuutena, jatkuvana levottomuutena ja kasana pähkähulluja ideoita, joita ei onneksi ole nyt varaa toteuttaa. 

Vaasa Maratonilla kierretään neljästi sama reitti. Todennäköisesti juoksuseuraa on mukavasti ensimmäiset kierrokset, koska mukana on myös sekä kympin että puolikkaan juoksijoita, mutta etenkin loppumatkalle otetaan vastaan kaikki kannustus!

Tuntuu huikealta, että startti numero 9. on huomenna ajankohtainen. Vielä huikeammalta tuntuu, että Vaarojen Ultraan Kolille on enää 4 viikkoa. Se kauhistuttaa, mietityttää ja pelottaa. Onneksi Mörökölli lähtee mukaan, joten maalissa totaalikatkennutta ultrajuoksijaa odottaa ainakin iso syli ja yksi kylmä siideri. 








4 kommenttia:

  1. Tsemppiä Miia! :) Harmi, että oon töissä koko päivän enkä pääse matkalle kannustamaan :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Suvi! Tulet sitten ensi kerralla :D Tai silloin kyllä tulet mukaan juoksemaan!

      Poista
  2. Tsemppiä Miia! Vedä alle 3.26.15 nettona ja laita meidät taas nopeasti oikeaan järjestykseen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei Pasi sitten millään pysty :D Jos nyt tuo 3.35 alittuisi ensin! Ensi vuonna sitten ;) Nauti tilastoykkösenä nyt hetki!

      Poista