Finntriathlon Vierumäki, perusmatka 2016

Aamupalan jälkeen jännitti ensimmäistä kertaa. Viime kaudella jännitti uinti, nyt pyöräily. Olin päässyt tuosta hienosta lajista hivenen kärryille. Tyyli on edelleen ronskin hassu ja sotii monia pyöräilyn perusperiaatteita vastaan, mutta ei mua tällaiset jutut juuri kiinnosta. Kunhan kaksipyöräinen kulkee ja mulla on hauskaa. Pyöräilyssä pelotti se vauhti. En ole nimittäin vielä ikinä kokenut sitä, että pyöräilee jalat alta. Toisin sanoen pyöräilee liian lujaa ja paukkuja ei riitä juoksuosuuteen. Viime vuonna pyöräilin niin hitaasti, että juoksuun lähtö oli aina helppoa. Nyt tiesin pääseväni nopeampaa kuin viime vuonna, mutta kostautuisiko vauhdin lisäys juoksussa?

STARTTI

Saavuttiin Lindan kanssa rantaan märkäpuvut kainaloissa, kun tuli kuulutus "Lämmittelyä jäljellä 5min" eli toisin sanoen viisi minuuttia aikaa pukea märkkäri päälle, juosta järveen, lämmitellä ja tulla pois järvestä. Iho oli jo valmiiksi ihan hikinen ja puvun kanssa oli ongelmia. Iho ei sitten luistanut yhtään, mutta tungin vaan menemään. Kohta kommandopaketti oli valmis järveen ja päästiin lämmitteleen sen verran, että sai puvun märäksi. Toisaalta viimetippa oli hyvä, koska en ehtinyt miettimään alituista jännäpissahätää, joka iskee aina, kun näenkin jotain nestemäistä. Asetuttiin lähtökarsinoissa tavoiteajan "alle 28min" taakse ja "yli 32min" eteen. Siinä oli hyvin tilaa.

 

Uinti tapahtui kahdessa pienessä järvessä.

 

UINTI 1500m

Vierumäellä oli "rolling start". Se tarkoittaa sitä, että aika lähtee käyntiin vasta, kun on ylittänyt ajanottomaton laiturilla. Kaikki saivat siis lähteä omaan tahtiin, rauhassa ja lähtö olikin yllättävän seesteinen. Menin maton yli ja jäin istumaan laiturille. Linda lähti jo uimaan ja pudottauduin Grace Kellymäisesti veteen, pään jäädessä ylväästi pinnan yläpuolelle. Tästä se lähtee. Pää veteen ja rauhassa, kuten Bomanin Tiina hetkeä aikaisemmin antoi ohjeeksi. Vedot tuntuivat ihan hyviltä, mutta pian  uinti muuttui hieman  epämiellyttäväksi. Mutta tämä on tuttua minkä tahansa liikunnan kohdalla, josta puuttuu alkulämmittely. Ensimmäisiin 40 minsaan tarvitaan erityistä venymistä. Diesel tarvitsee aikaa, mutta kun kone kiihtyy, jaksaa se vaikka Strömsöstä Nuorgamiin.

Uintireitti oli hauska. Se uitiin kahdessa järvessä ja välissä juostiin järvestä toiseen. Ensimmäinen järvi meni hyvin. Noin niinkuin lämmittelyksi. Porukkaa meni ohitse, mutta ohittelin myös muita. Ei ruuhkaa. Mahtavaa. Ylittäessäni juosten kannasta swimrunmaisesti toiseen järveen, huomasin Lindan edessäni. Tuli turvallinen olo, että avomeriystäväni oli siinä. Näinhän me aina mennään. Linda vetää ja minä pistän parastani perässä.

Toisen järven lenkki oli 750m. Edellisenä iltana kävin katsomassa reitin ja totesin, että toisessa kulmassa on yksi poiju ehkä vähän syrjässä. Se pitää muistaa kiertää. Ja mites tällä kertaa meni oman elämänsä huippu-urheilijalla? En tietenkään muistanut sitä poijua. Lähdin porukan perässä oikomaan, kunnes tajusin mokan. Siinä tuli kiertoa, mutta ei se haitannut sitten yhtään. Oon ollut aina kova harhailemaan reiteillä, joten jos eka moka tuli vasta nyt, pitää olla tyytyväinen. Toisen järven kierron lopussa, juuri ennen kannasta, oli ensimmäinen ruuhka ja hyvä niin! Pääsin harjoittamaan tiukempaa minääni. Olin etukäteen päättänyt pitää puoleni tällä kertaa ja niin tein. Sain tililleni pari monotusta, kun joku yritti uida ylitseni sekä kiilasin myös epävakaan kilpailijan, joka ihmeellisesti vaappui tontilleni. No, ehkä ne potkut oli sellaisia babypotkuja, mutta ainakin henkisesti pidin tilastani kiinni. Kovis.

Kannaksella tunnistin tutut äänet! Siellä oli Vierumäki Trail Maratonin porukka kannustamassa kesken omien kisajärjestelyjen. Aivan ihanaa, kun polkujuoksuhörhöt tulivat kannustamaan laumasta eksynyttä lammasta (kovis-lammasta), joka on mieltynyt liikaa kuivuvan märkäpuvun tuoksuun.

  

En uskaltanut katsoa kannustajia, kun alusta oli niin epätasainen ja uinnin jälkeen aina pyörryttää.

(kuva Sari Heerman)

 

Toiset syöksyivät  veteen tai hyppäsivät.

(kuva Sari Heerman)

 

Oma tyylini oli kankea Grace Kelly.

Voi miksi?

(kuva Sari Heerman) 

Enää oli jäljellä ensimmäisen järven viimeistely ja uinnin maali jo häämötti. Lähes loppusuoralla ajauduin ihan toisen kilpailijan viereen ja jestas, kun alkoi naurattaan. Siinähän oli mun veturini, Linda. Oltiin todennäköisesti uitu lähes vierekkäin koko matka ja saavuttiin yhtäaikaa rantaan.

Aika oli 32min. Vaikea verrata viime vuotiseen, kun reitti hieman eri. Hieman huonompi aika se oli joka tapauksessa. Olin silti tyytyväinen. Uinti oli jotenkin kivuton ja olisin jaksanut samalla temmolla vielä pidempään. 

T1 (vaihto uinnista pyöräilyyn)

Rannassa riisuin märkkärin pois. Olin päättänyt juosta koko pitkän sekä erittäin jyrkän mäen ylös aina vaihtoon asti. Ihanat polkujuoksuhörhöni kannustivat jälleen reitin varrella. Mäen ylhäällä jalat kiittivät juoksusta ja tunsin niiden heräävän uinnin jälkeen eloon. Kypärä, numerolappu ja pyöräilykengät - menoksi. Linda huusi vielä kannustavat sanat perään ja ampaisin pyörälle. Juoksin pyörän kanssa reippaasti kohti viivaa, jonka jälkeen saa alkaa polkemaan. Vihdoin. Jotenkin mun kisat alkaa nykyään vasta tästä.

PYÖRÄILY 40km

Lähdin matkaan vähän tunnustellen. Alussa vauhti tuntui kovalta, joten taisi olla myötätuuli. Päätin jälleen ennen kisaa jättää kellon pois ranteesta. Fiiliksellä honey, fiiliksellä. Aloin heti ohittelemaan porukkaa. Runttasin ylämäet juuri kuten ei kuulemma pitäisi. Isoa vaihdetta ja runtua vaan. Homma tuntui hyvältä ja tulin vauhdikkaasti ensimmäiselle kääntöpaikalle. Silloin ymmärsin, että tuuli on todellakin kova. Vauhti tyssäsi heti käännöksen jälkeen. Tein pikaisen taktiikan. Vastatuuleen ensimmäinen kierros varovasti ja myötätuuliosuus niin paljon kuin jaloista pääsee. Toinen kierros tuntuman mukaan ja kolmannella all in. Huomasin, kuinka monet tuskailivat vastatuulen kanssa.

Tasaista ei juuri reitillä ollut. Jopa alamäessä piti polkea, jotta pääsi eteenpäin. Ylämäet olivat pitkiä sekä jyrkkiä. Myönnän. Minä kyllä vaan innostuin, kun selkiä tuli vastaan.

Tätähän olen täällä Vaasassa tehnyt. Olen polkenut lenkkini pääosin tiellä, joka on kumpuileva ja todella tuulinen. Olen jo keväällä kironnut vastatuulen alimpaan helvettiin, uhannut toistuvasti muuttaa sisämaahan ja mielessäni rakentanut merenrantaan korkean muurin. Olen pyöräillyt karseaan vastatuuleen kilpaa tarhan sulkemisajan kanssa. Siinä on muuten jokaiselle pyöräilijän alulle motivaattori! Piiruakaan ei voi antaa periksi, jos et halua kohdata vihaista tarhantätiä noutaessasi jälkikasvuasi tarhasta minuutinkin liian myöhään. Mutta olen tehnyt rauhan vastatuulen kanssa. Kehitellyt tarinoita siitä, kuinka siitä on hyötyä. Kuinka saan lisää jerkkua alakertaan, puhumattakaan henkisestä ylivoimasta, jonka olen vastatuulesta ottanut. Enää en huuda Köklotin metsiin kirosanoja, vaan käsken puhaltamaan lujempaa. Anna tulla nössö!

Toisella kierroksella vauhti tuntui ihan yhtä hyvältä kuin ensimmäisellä. Poljin mäet seisten tai isommalla vaihteella ja mäen päällä olin ihan kunnossa. Jos reisissä alkoi polttaa, oli polte tuossa tuokiossa poissa. Se on kuulkaas ne sadat vedetyt jumpat! Kyykkää, hyppää, kyykkää, hyppää. Ei siinä mitään maitohappoja olla koskaan kuunneltu ja hymy pysyi koko ajan. Kolmannella kierroksella tuli tunne, että miksi tämä jo loppuu. Pääsin vasta hauskaan rytmiin. Loppuun tuli vielä mukava vastatuulipätkä ennen vaihtoaluetta ja huusin itselleni ääneen "nyt nautit".

Pyöräilyyn kului 1.17 ja viime vuoden aika parani 6min. Älyttömän tyytyväinen. 

T2 (vaihto pyöräilystä juoksuun)

Heti vaihdossa annoin mennä. Aurinko porotti ja oli todella kuuma. Jälleen hellejuoksu tulossa. Tiesin, että en pysty mihinkään ihmejuoksuun, mutta viime vuoden ajan (50min) pystyn haastaan. En tiennyt yhtään pyöräilyn aikaa. Pelotti, jos jalat ottivat vastatuulesta onkeensa. Ja neste. Olin varmaankin juonut pirun vähän.

JUOKSU 10km

Alkumetreistä mahtavaa kannustusta. Oli kanssakilpailijoita aiemmasta lähdöstä, heitettiin Hännisen Päivin kanssa yläfemmat, lapsuudenystäväni Riikka oli tullut kannustaan ja jopa Tampereen maratonklubin porukka huusi mahtavasti reitin varrella. Puitteet oli siis kunnossa, nyt piti vain juosta. Alusta asti oli kuuma. Kaadoin vettä suuhun ja niskaan. Juoksu onneksi toimi. Sain hyvän, rytmikkään askeleen alusta asti. Muutama nainen hyvännäköisellä askeleella tuli selkä edellä vastaan, mutta pääsin aika helposti ohi. Puolessa välissä olin vielä ihan hyvässä kunnossa. Kuumuus vaivasi, mutta fiilis oli todella hyvä. En kuitenkaan uskaltanut nostaa vauhtia, koska pelkäsin porottavaa aurinkoa, joka pomppaisi eteeni metsästä noutajan muodossa.

Näin lapsuudenystäväni Riikan ensimmäistä kertaa 30 vuoteen.

(kuva Riikka Ruuska)

Jo juostessa ajattelin, että olipas hyvä kisa, vaikka aika olisi mikä. Suoritus oli jotenkin tasainen. Uinti tuntui kivalta. Pyöräilyssä oli pilke silmäkulmassa ja tunsin itseni lapseksi, joka kaahaa menemään ja huutaa alamäessä wroooom. Juoksu tuntui perushyvältä, jalat tuntuivat hyviltä.

Maalisuora tuli nopeasti vastaan.

Juoksun aika oli 47min. Aika parani viime vuodesta 3min, mutta oli suoritukseltaan huomattavasti helpompi sekä rennompi. 

MAALI   

Onnellinen! Kuuluttaja kertoi sijoituksen olevan sarjassani 2. Jälleen kerran se yllätti. Sitten alkoikin mukavin osuus. Muiden kisailijoiden kanssa kerrattiin kisakokemusta ja onniteltiin sekä kannustettiin toisiamme. Halauksia, kättelyitä, naurua. Tämä on niin parasta <3

 

Täältä tullaan!

(kuva Päivi Hänninen)

 

Pari metriä enää.

Ei paha, ei paha ollenkaan.

(kuva Päivi Hänninen)

Saadessani puhelimen auki näin lopulliset tulokset. Aikani oli parantunut viime vuodesta yli kymmenen minuuttia, vaikka uinti oli hitaampi ja pyöräilyn tuuli pahempi. Aivan mahtavaa. Kerrassaan mahtavaa. En pitänyt pyörästäni vielä huhtikuussa. Typerä kapistus. Vähän jopa kadutti sen osto. Nyt tykkini on erityissuojelussani olohuoneessa. Kiillotan ja rasvaan. Silitän ja rapsutan. Tykki. 

Loppuaika 2.42. Tästä on hyvä lähteä Joroisten puolimatkalle. 9 päivää ja wrooooom!