Viime kesänä uin ensimmäistä kertaa meressä märkäpuvulla. Uin Strömsössä uimarannan vasemmanpuoleiselta laiturilta oikeanpuolimmaiselle laiturille ja takaisin. Matka on yhteen suuntaan hädin tuskin 100m. Uin sen aina täysiä ja kiipesin välittömästi laiturille. Huokasin vasta, kun varpaat olivat kokonaan poissa vedestä. Jättiläishauet, you know. Merihirviöt, you know. Kaikkinetuntemattomatasiatjoitavoiollavedessä, you know. Oli se uhkaava tekijä meressä mikä tahansa, se halusi juuri sut. Otteen saatuaan tämä tuntematon tai tunnistettu uhka vetää sinut pinnan alle ja vie sinut, no, jonnekin. Ahdin valtakunta kuulostaa liian romanttiselta. Mutta varuillani olin, vaikka loppujen lopuksi kaislikossa korkeintaan suhisi naapurin Pertsa.
Lähdetään yleensä matkaan
Västervikin venesatamasta kohti Ukkokaria.
Normaalit lenkit on 2km - 4km.
Laiturilla vedin henkeä ja lähdin uuteen, uhkarohkeaan uimarannan ylitykseen. Sata metriä täysillä. Ui, ui! Se tulee! Se ottaa susta kiinni! Se vetää sut pinnan alle! Kauhon ja kauhon. Vasta saatuani laiturista kiinni ja vedettyäni varpaat turvaan, voin hetkeksi huokaista.
Näin kirjoitettuna tämä pelko näyttää ihan lapsellisen naurettavalta, mutta se on edelleen monelle aloittelijalle sekä myös pidemmälle edistyneille totisinta totta. Suomi on täynnä kauniita, idyllisiä järviä ja merenrantaviivaa riittää silmänkantamattomiin. Silti monet uimarit odottavat innolla uimahallien kesätaukojen päättymistä, jotta ahdistavasta avovedestä päästään turvallisiin sisätiloihin.
Viime vuoden toukokuussa kauhistelin Tahkolla tätä lahtea,
jossa oli tarkoitus uida elokuussa 3,8km.
En ollut silloin uinut märkäpuvulla avovedessä vetoakaan.
Olen monesti miettinyt, mistä pelkoni johtui. Pienenä läträsin vedessä tuntemattomissakin järvissä ilman pelkoa siitä, mitä kyseinen järvi kätkee syvyyksiinsä. Olen siis oppinut pelkäämään sitä vasta myöhemmin. Vai pelkäsinkö enemmän omaa selviytymistäni vedessä, jos jotain tapahtuu? Olenhan myöhemmin myös kehitellyt sekä korkeanpaikan- että ahtaanpaikankammon. Onko kyseessä siis pohjimmiltaan tunne siitä, että ei hallitse tilannetta, itseään tai itseään tilanteessa? Tunne siitä, että ei pysty kontrolloimaan tilannetta. Kontrollin menettämisen pelko.
Ja tässä tullaan Tahkolla viime vuoden elokuussa vaihtoon 3,8km:n jälkeen.
Huikea fiilis!
Viikon päästä mennään taas.
Itselleni ei kuitenkaan kehittynyt sen kummempaa kammoa avovesiuintiä kohtaan, koska sain siihen avaimet hyvin pian aloitukseni jälkeen. En väitä, että nämä ohjeet auttaisivat kaikkia, jotka avovesiuintia kammoavat, mutta näin jälkikäteen ajateltuna, nämä asiat olivat tärkeässä asemassa, kun löydettiin avovesiuinnin kanssa toisemme ja uimme rakkauden satamaan.
- Mene uimaan sellaisen ihmisen kanssa, johon luotat. Hän on sinua kokeneempi ja parempi uimari. Hän pitää avovesiuinnista. Hän ei pelkää sitä yhtään. Käy hänen kanssaan säännöllisesti uimassa. Asenne tarttuu ja kirkuessasi korkealla nuotilla käteen osunutta vesikasvia, hän hymähtää "se oli vaan kasvi, ui". Nähdessäsi kalan hän toteaa "vesissä on kaloja, ui". Miettiessäsi vedessä kelluvia kuolleita eläimiä, hän toteaa "mitä ne sulle enää voi tehdä, kuolleet hirvet, ui".
- Käy uimassa samassa paikassa. Hiljalleen paikasta tulee sinulle tuttu. Kohta tunnistat sen jokaisen poukaman ja muistat kesämökin kattojen värit. Alat luottamaan paikkaan ja olostasi tulee helposti turvallisempi.
- Harjoittele turvallisessa ympäristössä. Ota etukäteen selvää, että vesistössä ei ole vaarallisia kiviä tai verkkoja, joita ehkä mietit uidessasi. Minimoi siis huolesi. Ota varman päälle.
- ALOITA RAUHALLISESTI. Omasta mielestäni tämä on tärkein. Et ehkä ole tottunut puristavaan märkäpukuun tai alkukesästä viileeseen veteen. Jos nyt lähdet liian kovalla sykkeellä, voin taata, että haukot kohta henkeäsi vedessä ja tämän kesän avovesiuinnit oli siinä. Ota ensin muutamia vetoja. Jos olet uimahallissa tottunut hengittämään joka kolmannella, hengitä nyt joka toisella. Pysähtele ja ui välillä selkää. Totuttele rauhassa. Sinun ei tarvitse uida ensimmäisellä kerralla kahta kilometriä.
- Pidä uintikaverisi vieressä. Sopikaa, että hän on tukenasi koko uinnin ajan. Siinä vieressä. Se rauhoittaa todella paljon, kun näet hänet koko ajan. Kaksin on aina turvallisempaa kuin yksin.
- Hanki turvapoiju. Jo ajatus siitä, että perässäsi tulee koko ajan oma ilmatyynyalus, tuo turvaa. Tauoilla voit ottaa siitä kiinni ja levätä. Myös ajatus siitä, että merihirviön pitäisi vetää Ahdin valtakuntaan sekä sinut että poijusi, voi tuoda hetkittäistä lohtua.
Susanna ja turvapoiju tämän viikon lenkillä meressä.
Eiköhän nämä maisemat uimahallin voita?
Toivotan kaikille oikein mukavia hetkiä avovedessä.
Itse en vaihtaisi tätä harrastusta pois mistään hinnasta.
Ja kiitokset alun turvasatamalleni Lindalle, joka ei noteerannut pelkojani millään tavalla.
You rock.
<3
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti