Eilen olin intoa täynnä. Vihdoinkin pääsisin juoksemaan ulos. Illalle luvattiin sadetta, joten vielä parempi. En ollut juossut asfalttisella vakioreitilläni lähes kahteen kuukauteen. Kantapään takia olen juossut metsässä ja kuntopoluilla. Nyt takana oli lähes kahden viikon täydellinen juoksutauko, joten asfaltti todellakin poltteli. Kantapää oli hyvä, ei vielä täysin kivuton, mutta kevyen lenkin se varmasti kestäisi.
Hehkutin Facebookissa tulevaa lenkkiä ja lähdin töistä kotiin mussuttaen vadelmalakritsipääkalloja. Löysin niitä autoni makeiskätköistä. En tiedä, kuka niitä sinne aina piilottaa. Outoa. Ihan tiedoksi, että autossa syötyjä makeisia ei lasketa, joten niitä on ihan turha sen kummemmin miettiä. Kotipihaan päästyäni näin ikkunasta jo uuden juoksumattoni, joka sai suuni leveään hymyyn. Juoksumatto näytti niin hyvältä, että alkoi ihan itkettämään. Se tulee todella helpottamaan elämääni ja sen ansiosta mun ei tarvitse välillä käydä lenkillä myöhään illalla, kun pitää herätä aamuisin ennen sitä kuuluisaa kukkoa.
Katsoin rakastuneena Mörökölliä, joka vaikutti itsekin innostuneelta matosta. Mörökölli oli lähdössä kaupunkiin. Hän näytti ylihyvältä valkoisessa t-paidassaan ja farkuissaan kumarrellessaan juoksumaton ympärillä. Kölli on ruskettunut kesälomansa aikana ja treenatut lihakset pääsevät oikeuksiinsa. Pidin näkemästäni. Kunnes tuon hyvännäköisen hauiksen suu aukesi:
"Kuulinko oikein, että puhelimessa sanoit meneväsi lenkille? Mihin se kolmen viikon tauko jäi? Älä nyt ole tyhmä. Jalka ei ole vielä kunnossa. Sun piti mennä lenkille vasta, kun jalka on täysin kunnossa. Mihin tämä lupaus taas jäi? Blaa. Blaa. Blaa."
Mutisin itsekseni, että mihinkäs jäi sun papin edessä antama lupaus pitää vaan huolta omista asioistasi. Ja yleensäkin tuon näköisten ei tarvitsisi edes puhua.
Hyvännäköiselle, mutta rasittavalle miehelleni oli silmissäni kasvaneet pienet, mustat Hitler-viikset ja hänestä tuli viidessä sekunnissa jälleen valtakuntani vihollinen numero yksi, jonka torjuakseni tarvitsisin joukkotuhoaseita leikkimökin alta.
Innostus, vadelmapääkallojen tuoma makuhurmio, onnellisuus, liikutus, rakastuminen, himo, pettymys, viha ja kosto. Kaikki nämä tunteet puolessa tunnissa. Eilen ei ollut helppoa olla nainen.
En mennyt juoksemaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti