Kylmästä lämpimään.

Huomenna on suuri päivä. Karhunkierros on silloin kymmenen päivän päässä. Huomenna paras ystäväni Foreca julkaisee varovaisen ennustuksensa kisapäivälle. Ja sitä ennustetta katsotaan useasti päivässä. Sitä spekuloidaan sosiaalisessa mediassa ja siitä puhutaan työkavereille, ystäville ja puolisolle. Jos jostakin osaan puhua, on small-talk-alaani sääennusteet ja vuodenajat. Jos siitä järjestettäisiin paneelikeskusteluja, olisin vahvoilla.

Mutta sää kuin sää. Rukalla juostaan kymmenen päivän päästä, satoi tai paistoi. Ja loppujen lopuksi se on ihan se ja sama. Ei minua sade haittaa, ei lumi, ei muutenkaan olosuhteet. Karaistuin nimittäin jo 8-vuotiaana partioleirillä, kun vettä satoi ja kuraa oli joka paikassa. Palelin siitä hetkestä lähtien, kun linja-auton ovet avautuivat ja reippaat partiolaiset valloittivat kesäleirikohteensa. Siellä piti pestä omat astiansa ja siellä oli joitakin keittiövuoroja(?). Uimaan piti mennä pareittain. Toinen parista ui ja toinen vahti rannalla uimapuvussa palellen, kun Suomen kesä pisti parastaan. Aamulla piti herätä aikaisin ja silloinkin oli kylmä. Loppujen lopuksi jaksoin tätä selviytymiskamppailua melkein 24h. Se on enemmän kuin puolipäivää ja se oli melkein kokonainen vuorokausi. Sitten vanhempani hakivat minut kotiin. Muistan sen onnellisuuden tunteen, kun pääsin kotiin lämpimään. On varmaan turha mainita, että en ole hirveästi harrastanut leireilyä sen jälkeen ja partio vaihtui kitaransoittoon. Joka muuten sekin loppui aika pian, mutta se on toinen tarina se.

Juoksu on tavallaan luonnollinen tapa poistua epämiellyttävästä ympäristöstä. Esimerkiksi. Jos sulla menee miehen kanssa sukset ristiin, kun ajat autoa ja mies neuvoo jotakin repsikan paikalta koko ajan. Neuvoo, kuinka SUN pitäisi ajaa SUN omaa autoa. Niinkuin esimerkiksi. Silloin voit pysäyttää auton tienlaitaan ja juosta pois paikalta. Paeta juosten epämiellyttävästä ympäristöstä. Lyhyen matkan jälkeen kuitenkin toteat, että varvastossuilla on turhan pitkä matka kotiin. Ja ne kotiavaimet on autossa. Siis esimerkiksi. Joudut palaamaan autoon, kuuntelemaan puolisosi taivastelua ja ajamaan itse kotiin.  Hypoteettisesti ajatellen, tietenkin. Mutta, jos Karhunkierroksella haluaa keskeyttää kaatosateen, jäisten polkujen ja kuran keskellä, on se voi voi. Kun sieltä metiköstä on kuitenkin tultava jotenkin pois. Ei sieltä kukaan nouda Datsunilla ja vie lämpimään. Kylmä siinä kannolla tulee noutajaa odotellessa. Sen takia sieltä on pakko itse juosta pois, omin jaloin. Ei siellä ole äitiä ja isää, jotka pelastavat sut partioleiriltä. Kai. Vai, ihan hypoteettisesti ajatellen, äiti ja isä, olisiko teillä mahdollisesti jotakin asiaa sinnepäin viikon päästä?