lauantai 31. elokuuta 2013

Leivo itsesi notkeaksi!

Tällä viikolla olen valitettavasti joutunut jättämään lenkkejä väliin viisaudenhampaiden poistamisen takia. Päänsärky on ollut melkoinen ja hampaiden poistopäivinä juoksu oli sitä paitsi kokonaan kiellettyä. Siitä huolimatta olen tehnyt välipäivinä kevyitä peruskestävyyslenkkejä ja nauttinut lähes kivuttomista jaloista. Kohta päätän tämän kuukauden pk-treeniin, jonka suoritan tuossa sohvalla Buranan voimalla ja samalla päätän, voinko lähteä Jämin maastopuolikkaalle viikon päästä. Pää on nimittäin edelleen kipeä ja jotenkin ei tunnu hyvältä idealta repiä täysillä mäkiä ylös alas. Pääkipu voi kuulemma jatkua hyvinkin vielä viikon. 

Tänään on Kahvakuulan synttärit. Ajattelin yllättää Autot-fanin Salama McQueen-kakulla, mutta toteutusta piti pohtia monta päivää. Teenkö itse vai tilaanko? Jotenkin luonto ei antanut periksi ostaa kakkua, joten oli keksittävä helppo tapa toteuttaa pojan synttärikakku. 


Ensin etsin mallin ja valmiista kakkupohjasta muotoilin pohjan. 


Täytteeksi mansikkarahkaa. 


Kerroksiin rahkaa ja banaania.


Lisäsin tähän vielä takaspoilerin. Sitten vaan marsipaanit päälle. 


Ja valmis Salama McQueen-kakku. 


Kahvakuula puhalsi itse kynttilät sammuksiin ja äiti oli niiiin ylpeä! Huomatkaa lippalakki :)


Huomenna yritän maastoon pitkälle lenkille, jos päänsärky vaan antaa periksi. 

Hyvää huvilakauden päättäjäisviikonloppua kaikille,
Miia

torstai 29. elokuuta 2013

Kuka keksi rakkauden?

Yleensähän se menee niin, että ihminen haluaa juuri sitä, mitä ei voi saada. Tänään Radio Vaasan kahvipöydällä on kulho täynnä rapeanrasvaisia kaurakeksejä. Minä pidän kaurakekseistä. Minä pidän paljon kaurakekseistä. Varsinkin juuri noista ruotsalaisista kaurakekseistä, joita näen edessäni. Mutta tänään tyydyn tuijottamaan keksejä vihaisesti.

Normaalisti olisin heittäytynyt kippoon jo lukuisia kertoja. Kellunut näiden ihanuuksien kanssa ja silitellyt niiden karheaa pintaa. Sukeltanut kipon pohjasta heille aarteita ja oltaisiin roiskittu vettä toistemme päälle nauraen. Ja sitten olisin syönyt heidät. Olisin syönyt heidät kaikki. Sen jälkeen olisin pyyhkinyt salaa keksinmurusia suupielistäni samalla, kun palaisin hieman posket punottaen studioon juontamaan. Mutta tänään se ei tapahdu. Tänään ei ole minun ja kaurakeksien päivä. Tänään tyydyn ainoastaan tuijottamaan vihaisesti kaurakeksejä ja unelmoimaan yhteisistä hetkistämme. 



Mutta enköhän selviä. Ainakaan tällä viikolla poistettuja viisaudenhampaita ei tule ikävä, vaikka keksejä en pystyisi pariin päivään syömään. 

Ja ei ne poistetut hampaat ainakaan olleet keksihampaita. Keksihammasta nimittäin edelleen kolottaa pahasti. 

 






maanantai 26. elokuuta 2013

Unohtuneet tuttavuudet.

Joskus elämä on niin kiireistä, että vanhat tuttavuudet unohtuvat. Sitä vaan juoksee vauhdilla eteenpäin elämän ilosta ja onnellisena siitä, että plantaarifaskiitti jalassa helpottaa päivä päivältä. Välillä lenkillä tunnistaa jonkun vanhan tutun, mutta eihän sitä voi pysähtyä. Matkaa on jatkettava, juoksua on jatkettava. Joskus kuitenkin vanhat tuttavat ottavat nokkiinsa itsekkäästä käytöksestäni ja rupeavat ilkeiksi. Näin kävi lauantaina, kun vanha tuttuni Mr. Polvivaiva kampitti minut. Vaatimattomasti veti jalan alta. Kolmesti. Taisi olla aika perhanan vihainen.

Olen ollut jotenkin niin keskittynyt kantapäävaivaani, että unohdin maastojuoksun ja kovan liikunnan olevan itseltäni kiellettyä. Ongelmat nimeltään rustovauriot, nivelrikko ja pari muuta juttua vaan unohtuivat. Tuosta noin vaan. Hokkus pokkus ja ne oli poissa. Tai sitten eivät.

Tilanne on kerrassaan mielenkiintoinen. Kantapäät eivät välttämättä kestä asfalttijuoksua ja polvi ei kestä maastojuoksua. Valitaan siis pienempi paha. Eilen teippasin polven niin, että polvilumpio sai tukea ja juoksin suoraa reittiä eteenpäin ilman käännöksiä, kuoppia, ylämäkiä tai alamäkiä. Tunti juoksumatolla vierähti mukavasti katsoessa Ruotsin miljööriäitejä. Ne on kyllä hauskoja tätejä. Polvi kesti tunnin reippailun ja kantapäät eivät reagoineet millään tavalla.

Mutta kirves on siis kaivon reunalla. Ja pian se putoaa siitä. Ei kaivoon, vaan nurmikolle. Olin tänään taas hoidattamassa jalkateriäni Comfort Salonin Fredrik Mittsillä. Hän juoksee itse pikamatkoja, joten hän tuntee juoksijoiden alaraajaongelmat todella hyvin. Hänen hoitonsa tuottaa tulosta. Jalkaterien liikkuvuus paranee, samoin akillesjänne antaa jo hienosti periksi. Pohkeet kestävät jo kovempaa käsittelyä ja penikat on auki. Plantaarifaskiitti luovuttaa hiljalleen viimeisestä keyestä otteestaan.

Polveen auttaa onneksi toiminnallinen teippaus ja pakaran sekä loitontajien avaus, mutta vaivan täydelliseen parantumiseen voi mennä vanhojen merkkien mukaan jopa 3kk. Nyt mennään kuitenkin mieli valoisana, päivä kerrallaan. Varovaisesti, vältellen kiertoliikkeitä. Huomenna on päivä uusi ja minä uskon positiivisen mielen parantavaan voimaan.


Äitini sanoo minua ja energistä chihuahuaani Samia Tiuhtiksi ja Viuhtiksi. Ostin töihin sen kahvimukiksi, kun siitä tulee hyvä fiilis. Työpaikkani jääkaapin alahyllyllä on parin päivän evääni. 

Kivaa maanantaita kaikille ja nauttikaa elämästänne,
Miia       

lauantai 24. elokuuta 2013

Läpimurto parisuhdekeskusteluissa.

Uskon, että olen tehnyt läpimurron. Uskon, että olen löytänyt toimivan keinon kommunikoida vastakkaisen sukupuolen kanssa. Miten olenkin yrittänyt keskustella, kehottaa, hoputtaa päätöksiä ja odottanut sitä miehistä mielipidettä. Turhaan. Vihjailuista luovuin jo vuosia sitten. Niin naiivi yli kolmekymppinen nainen ei saa, eikä voi, olla.

Kasvatusoppaissa aina neuvotaan, että aikuinen ei saa mennä lapsen tasolle kasvatustilanteissa, vaan pitäisi pysyä vastuullisena aikuisena.  Esimerkiksi valintatilanteissa lapselle saa antaa maksimissaan kaksi vaihtoehtoa, jotta se söpön ilmeen takana piileksivä mielivaltainen yksinvaltias pysyisi edes jotenkin potkupuvussaan. 

Eilen päätin sitten kokeilla uutta keskustelutekniikkaani. Päätin laskeutua lapsen tasolle ja jos se ei toimi, laskeutuisin älyllisesti vieläkin alemmaksi. Ei turhia vaihtoehtoja, ei turhia sanoja. En kysele lupia, en mielipiteitä. Lyhyesti, koruttomasti, tunteettomasti.

Illalla istuttiin Mörököllin kanssa jälleen romanttisesti vierekkäin sohvalla, älypuhelimet tiukasti netissä. Jännittyneenä uuden taktikkani tehosta päätin aloittaa keskustelun ensi vuoden kohteesta. Kohteella tarkoitan tottakai sitä koko kauden päätapahtumaa, maratonia, jossa 3.25 menee rikki. Tapahtumaa, johon tähtään 30 viikkoa kestävällä harjoitusohjelmalla. Tapahtumaa, jolle häviää kaikki muu universumin toiminta hetkellisesti.

Oli aika.

"Praha vai Kööpenhamina?", kysyin. 
Hiljaisuus.
"Praha vai Kööpenhamina?", kysyin uudelleen.
Hiljaisuus. Oli aika luopua vaihtoehdoista ja vajota muutama taso alemmas.
"Eli Praha", totesin.

Muutaman minuutin kuluttua vierestäni kuului jopa hieman innostuneen kuuloinen "en olekaan koskaan käynyt Prahassa". Mörökölli on parasta viihdettä heti C.S.I. Miamin Horatio Cainen ja Absolute Fabulousin Patsy Stonen jälkeen.


Tänään juoksin aamulla töihin reilut 7km ja kokeilin samalla uutta juoksureppuani. Reppu toimi hyvin ja raikkaassa ilmassa oli fantastista juosta. Aikomuksena on tulevaisuudessa juosta töihin muutaman kerran viikossa, koska se on kivaa. Ei sen kummempaa. 


Huomenna haluaisin lähteä aamusta pitkälle lenkille (2-3h) johonkin pusikkoon. Reittiehdotuksia ja lenkkiseuraa otetaan vastaan?!?

perjantai 23. elokuuta 2013

Jämin puolikkaalle.

Seuraava ja ainoa juoksukoitokseni ennen Kolin Vaarojen maratonia on Jämi21 - XC Run, joka juostaan mahtavissa Jämin maisemissa. Jämi on Ikaalisista n.25km vasemmalle. Päädyin Jämin puolimaratoniin, koska se juostaan maastossa pitkin ulkoilureittejä ja polkuja, joiden pohja on hiekkaa tai soraa. Osa reitistä on myös ihanan pehmeää neulaspolkua. Näkymät harjuilta on kuulemma aivan mahtavat ja tunnelma mukava. Tiedän, että jalkani sekä henkinen hyvinvointini rakastaa tätä reittiä, joten 14 päivän päästä pääsee taas juoksemaan kilpaa itseään vastaan. Mitään ennätyksiä tuolla ei todellakaan tehdä, koska radalla on nousuja melkoisesti. Mutta ei haittaa, ylämäet on kivoja ja olen oikeasti harjoitellut niitä. 


Tässä on lähes jokapäiväisen lenkin päätepiste eli Rapiksen huipulle vievä tie. Se on jyrkempi ja pidempi kuin kuva antaa ymmärtää. Se ei nyt ole mikään mäkihyppytorni, mutta aika hyvä mäki kuitenkin näin aakeen laakeen Pohojanmaan maastoprofiilivinkkelistä. 

Oon jotenkin menettänyt sydämeni tuolle maastojuoksulle. Pehmeät alustat, mielenkiintoiset maisemat ja hiljaisuus. Lenkin jälkeen kroppa tuntuu hyvältä, jotenkin levollisemmalta. Nuo uudet maastolenkkarit on jo yhtä jalkojeni kanssa ja nautin niiden tuomasta keveydestä askeleeseen. 


Eilisen kympin päätteeksi juoksin jälleen Rapiksen huipulle ihailemaan maisemia röökaavien mopopoikien kanssa. 



Tänään treenit jatkuvat heti, kun mahdollinen korvatulehduspotilas on käytetty lääkärissä ja peitelty omaan sänkyyn. 



keskiviikko 21. elokuuta 2013

Dägerträsk.

Tänään ohjelmassa oli Dägerträsk-nimisen järven kiertäminen. Olen etsinyt reittiä tuolle järvelle KOKO kesän, mutta se on pysynyt mystisesti piilossa. Olin jo luovuttanut, kunnes keksin aivan loistavan idean! Voinhan aina kysyä tietä sinne. Tiedän. Välillä itsekin ihmettelen nerokkuuttani. 

Polku järven ympäri lähtee Hongikontien päästä Västervikistä. Alkuosasta reittiä on karsittu aluskasvillisuutta ja puita, jotka sitten on jostain syystä (?) jätetty polun päälle maatumaan. Ne haittaavat kulkemista todella paljon, mutta jonkin matkan kuluttua alkaa aivan ihastuttava metsäpolku. 


Polun varrella on useita eväsretkipaikkoja, joten suosittelen lämpimästi järven kiertoa makkaroiden kera. 



Välillä polku hieman katosi, mutta kun pitää tämän kauniin järven näköpiirissä, ei voi eksyä. 


Tämän pienemmäksi polku ei mennyt, joten juoksemiseen reitti oli loistava.


Ei kuitenkaan kannata syödä liian montaa makkaraa!

Reitti järven ympäri oli n.3km. Kaiken kaikkiaan juoksin reilun 10km ja aikaa hurahti reipas tunti. Olipas kivaa!


sunnuntai 18. elokuuta 2013

Ympäri, ympäri.

Eilen oli hieno päivä. Monet juoksututut ylittivät itsensä Helsinki City Maratonilla ja sosiaalinen media täyttyi iloisista juoksutarinoista. Toiset tekivät ennätyksensä, toiset nauttivat tunnelmasta ilman aikatavoitteita. Niin tai näin, juoksusta on moneksi - monelle.

Tärkeää, etenkin aloittelijoille, on huomata se tosiasia, että sinä itse olet kovin vastustajasi. Vertailu toisiin on turhaa. Sijoitukset kilpailussa on toisarvoinen asia, jos olet voittanut itsesi.

Eilen oli myös kantapään kokeilupäivä. Kestääkö jalka kovempaa menoa ja kuinka kauan. Viikko sitten jalka jaksoi 7km 32 minuuttiin ja sitten oli pakko hidastaa. Koko viikon olen tehnyt peruskestävyyttä eli olen ottanut varman päälle. Halusin jättää suosiolla vauhdit lauantaille. Eilen sitten pystyin juoksemaan asfaltilla kympin 48minuuttiin, mutta valitettavasti se oli jalalle ihan maksimisuoritus. Asfalttikisat on siis tälle vuodelle juostu. Nyt pysytellään poissa asfaltilta ja parannellaan jalkaa. 

Tuo plantaarifaskiitti on siis jo ohittanut akuutin vaiheen, mutta mm. kova juoksu houkuttelee sen esille. Olen nyt saanut asiantuntijoilta pari vinkkiä ja niitä kokeillaan ensi viikolla. Raportoin niistä kyllä, koska tiedän, että teissä lukijoissa on samasta vaivasta kärsiviä. 

Tänään juoksin 2h. Tavoite oli totutella erilaisilla alustoilla uusiin kenkiin ja parantaa ketteryyttä. Eteenpäin pääsin vaatimattomat 16km, mutta maastot olivat välillä "hieman" hankalia.


Tämä on varmaan lempialustani. Leveä polku, jossa pehmeä juosta. 


Meidän alueelle rakennetaan paljon omakotitaloja, joten uudet tiet ovat tämän näköisiä. Näitä teitä on siistiä juosta päästä päähän. 


Välillä oli sitten vähän pienempää polkua.


Ja välillä oli vielä pienempää polkua.


Gerbyn kuntoradalla oli hiljaista. Kannattaa muuten vilkaista välillä pois radalta. Kaikki nuo polut ovat ihan tämän radan vieressä. 




Olin varmasti mielenkiintoinen näky, kun sinkoilin näitä keskeneräisiä teitä edestakaisin.


Tässä oli kiva juosta ympäri ja ympäri ja ympäri ja ympäri ja ympäri...Ja kaikki tämä 2km:n säteellä kodista. Miten niin on tylsää tehdä pitkiä lenkkejä?

Jalat kyllä väsähtivät totaalisesti, mutta mitä väliä. Kengät olivat aivan mahtavat! Vaarojen maratonilla pitäisi sitten juosta 6h. Siitä tulee kyllä niin kamalan siistiä! 


Pakko tilata toisen väriset kompressiosäärystimet maastokenkien kanssa. Nuo värit yhdessä pelottaa karhutkin. 

perjantai 16. elokuuta 2013

Angry teenager.

Kävin tänään juoksemassa kympin Vaskiluodon kuntoradalla. Saman aikaisesti metsässä maleksi nyrpeän näköistä nuorisoa kartat kädessään. Parkkipaikalle jätetyistä mopoista päättelin, että he olivat ysiluokkalaisia.

Sääliksi kävivät nämä nuoret. Ensin heidät oli pakotettu tunkkaisesta luokkahuoneesta city-metsään, jossa paistoi aurinko ja linnut lauloi. Sitten olisi vielä pitänyt kävellä ihan itse ja etsiä jotain v****n rasteja, joissa todennäköisesti luki jotain v***n kirjaimia, joista piti muodostaa joitakin v***n sanoja.

Ilmeistä päätellen heidät oli myös pakotettu syömään aamiaiseksi myrkkypuuroa ja juomaan päälle kuravelliä (ei muuten oikeasti maistu juuri miltään).

Rasteja oli metsässä useampi, joten olikohan tuohon city-metsäsuunnistukseen varattu koko päivä? Heidän kävelytahtinsa oli niin hidasta, että meinasin nukahtaa, kun juoksin heidän ohitseen. Jos siis teinisi on kateissa illalla, käy katsomassa ykkös- ja kakkosrastin välistä Vaskiluodosta!

Ja jos he kertovat nähneensä itsekseen nauravan juoksevan kääpiön, kannattaa uskoa.  Eräällä esikeski-ikäisellä juoksijalla tuli nimittäin oma teini-ikä turhan elävästi mieleen. Silloin koko elämä oli  yhtä v***n city-suunnistusta.


12-vuotiaana meillä oli parhaan kaverini Sannan kanssa homma selvästi hallussa.
Kuvalla irtosi palkinto Suosikki-lehden kaksoisolentokilpailussa.
Seuraavat vuodet menivätkin sitten istuessa puistossa. 
Jos sinne asti jaksoi kävellä.






      

keskiviikko 14. elokuuta 2013

Jotain uutta, jotain vanhaa.

Nyt on vauhti päällä! Eilen jätin hyvästit Pyhäjärven rannoille juoksemalla vielä kympin Tampereen maisemissa ja illalla ajeltiin Kahvakuulan kanssa takaisin Vaasaan. Samalla fiilistelin sitä tunnetta, kun koulu on valmis. Kulttuurituottaja AMK on nyt nimikkeeni. Huipputunne. Mää tein sen koulun valmiiksi ihan oikeasti! Ai, mitä nyt tapahtuu? Voi kuulkaa, voi kuulkaa...

Jatkan vielä pari viikkoa kevennettyä kesälomaani eli teen sellaista 50 prosentista työviikkoa, joten tänään oli mahdollisuus tuplatreeneihin. 


Ensin kävin salilla ja sitten hain testaukseen uudet Inov8 x-talon 190-maastokengät.


Ja hyvät oli! Ostin puoli numeroa pienemmät kuin Asicset ja Adidakset, koska Inov8:en malli on erilainen. Koko oli juuri loistava. Lenkin alussa kannat väsyivät, mutta jalka tottui yllättävän äkkiä. Metsäpoluilla ja hiekkatiellä oli helppo juosta. Varmaan oikea sana olisi miellyttävä. Oli miellyttävä juosta. Märällä kalliolla kengät eivät pitäneet, mutta mitkä kengät pitää? 


Löysin Gerbystä uuden lammikon. Vaikka juoksen samoja pikkupolkuja lähes päivittäin ristiin rastiin, löytyy tästäkin pikkumetiköstä aina jotain uutta. 


Lopuksi juoksin vielä Rapiksen huipulle. Visst är det vackert? Ja ihan takapihalla. 

Totuttelu uusiin kenkiin jatkuu huomenna ja projekti "Vaarojen maraton 2013" on hyvällä mallilla.


maanantai 12. elokuuta 2013

Juoksuviikonloppu.

Lauantaina käytiin Tampereen Ikeassa, joten otin treenikamat mukaan. Lihapullien sekä ostosten jälkeen lähti Kahvakuula mummun ja papan kanssa kotia kohti, kun itse käytin tilaisuutta hyväkseni ja juoksin keskustan läpi kotiin. Päätin kokeilla hieman puolimaratonvauhtia ja lenkin keskellä juoksin kovempaa 7km . Aikaa meni 32min. Yllättävän helposti tuo irtosi, vaikka kovemmat treenit on kantapään takia ollut harvassa. Kokonaismatkaksi tuli 14km, joten kelpo lenkki. 

Sunnuntaina oli aivan mahtava ilma, joten pitkälle lenkille lähti enemmän kuin mielellään. Päätin kiertää Pyhäjärven ja matkaa kertyi 32km Tampere-Pirkkala-Nokia-akselilla. Matka oli pitkä, mutta menin todella rauhassa. Aikaa vierähti 3h 22min, joten hyvä treeni ajatellen Vaarojen maratonia. Ensi sunnuntaina teen saman ajallisesti, mutta kävelen osan ja näin säästän jalkoja.

Se oli sitten viime viikon juoksusaldo 75km. Kyllä kelpaa, mutta kyllä sen myös kropassa huomaa. Tämä viikko otetaan taas rennommin ja monipuolistetaan treenejä.




perjantai 9. elokuuta 2013

Löytyihän se fiilis!

56 päivää erottaa minut Vaarojen maratonista. Kolilla 5.10 juostava maastomaraton on fyysisesti todella raskas ja toivon, että saisin treenata seuraavat 2 kuukautta mahdollisimman terveenä. Kantapää on päivä päivältä parempi ja uskallan olla varovaisen iloinen.

Mietin pitkään kenkävalintaani Kolille. Koska itselläni ei ole minkäänlaista kokemusta moisissa maastoissa juoksemisesta, seurasin netissä käytäviä keskusteluita ja yritin poimia itselleni tärkeitä pointteja. Joku päätös oli tehtävä ja lopputulos on tässä.

Inov8 x-talon 190.
Älä kysy, mitä tuo nimi tarkoittaa.

Juoksulenkkareiden valinta myös helpotti muun varustuksen hankkimista. Varustuksesta en kyllä tiedä vielä sen tarkemmin, mutta sen on oltava punaista. Tottakai sävy sävyyn, tottakai. Viime vuonna Kolilta tuli pätkä urheiluruudussa. 
 
Eilen illalla lähdettiin juoksurattailla Kahvakuulan kanssa lenkille. Kuula ei ollut oikein yhteistyöhaluinen, mutta onneksi Puuha-Pete todellakin korjaa kaiken. Myös taaperon pahan mielen. Ainoastaan vastaantulevat koirat saivat Kahvakuulan irrottamaan katseensa puhelimen näytöltä ja 8,5km sujahti mukavan raskaasti juosten auringonpaisteessa.

 Kulmat mutrussa. 
Tyhmä äiti häviäisi Kung Fu Pandalle minuutissa.

Aamulla tein vielä vitosen palauttavan lenkin ja samalla sain ladattua patterit tähän päivään. Juoksemisen ilo on tulossa kohisten takaisin, kun kivut kantapäästä vähenee. Nyt jo uskallan miettiä Kolin jälkeistä elämää. Kolin jälkeen nimittäin huilaan kolmisen viikkoa ja sitten se alkaa. 
 
Vaatekaapin ovessa odottaa 30 viikon maratonohjelma otsikolla "Maraton alle 3.25". Nyt pitäisi vaan konkretisoida tavoite itselleen ja päättää tavoitteen suorituspaikka. Ja sehän on tämän harrastuksen parasta antia.
 
Tänään Tampereelle viimeistelemään opinnäytetyötä otsikolla 
"Valmistuminen syyskuussa 2013".
Kohta mää saan ihan sikana kakkua!!!!
 
 
   

keskiviikko 7. elokuuta 2013

Onnenpäivä.

Onnenpäivä. Sain takaisin iPhonen puolen vuoden eron jälkeen. Olihan se Lumiakin hyvä, jos sen päälle ei olisi astunut. Viikon sisällä sen saannista. Säpäleiksi menneestä näytöstä kun oli turhan hankala nähdä mitään. Ja Lumia ei ole vasenkätisten puhelin. Sen saa koko ajan pois päältä.

Tämä on siis kokeilu. Jos pystyn päivittämään blogia puhelimellani, voin jatkossa lähettää teille itsestäni kuvia vaikka monta kertaa päivässä. Rauhoitu Äiti. Se oli vitsi.

Puhelimessani on tällä hetkellä yksi kuva. Radion rappukäytävästä. Katsotaan, mitä tapahtuu...


Ja se toimii. Onnenpäivä. 

Sitten asiaan. Tänään juoksin 10km. Jalka on hyvä. Sain myös puhelinsoiton, jossa minulle esitettiin erittäin mielenkiintoinen tarjous. Tämän takia joudun nyt penkomaan varastosta laatikon, joka sisältää muistoja 15 vuoden takaa. Laatikossa on lukuisia ruutupapereita, jotka sisältävät harjoituksia pallon kanssa sekä ilman palloa. Ruutupapereihin on tallennettu kaikki vetämäni koripallotreenit ja myös kopioita treeneistä, joihin olen itse osallistunut. Jännittää, mutta mukavalla tavalla. Kerron tästä kaikesta lisää ensi viikolla. Onnenpäivä.

Tänään kävin myös haastattelemassa sirkustaiteilijoita Sirkus Finlandiassa. Oli jälleen kerran vaikeaa peittää omaa innostustaan. Sitä oli kuin juoksija lenkkarikaupassa. Lopputuloksen kuulette ensi maanantaina klo 15.30 Radio Vaasassa. Onnenpäivä. 

Nyt hakemaan tämän perheen tirehtööri tarhasta ja illalla seuraamaan Sirkus Finlandian näytöstä. Onnenpäivä.

maanantai 5. elokuuta 2013

Tunteetonta.

Viime viikolla pääsin juoksemaan viidesti ja kilometrejä kertyi 56km.

Eilen päätin juosta 2h. Tarkoitus oli mennä mahdollisimman rauhallisesti, mieluiten yli 6min/km. Tärkeintä oli lenkin kesto, ei juostu matka. En ollut juossut pitkää lenkkiä sitten Tukholman maratonin ja siitä on aikaa jo kaksi kuukautta! Hieman arvoituksellista oli myös kantapän kunto eli kuinka jalka reagoisi noin pitkään juoksuun.

Yllättävää oli, että 19km meni aika helposti kahteen tuntiin. Fyysisesti. Löysin yhden uuden lammen ja erään kivan metsäautotien. Juoksentelin vähän sinne sun tänne, koska en uskaltanut lähteä kantapään takia kovin kauas kotoa. Siitä huolimatta kilometrit kertyivät helposti. Oliko tuntemuksia kantapäässä? Oli. Oli lenkin loppupuolella, oli lenkin jälkeen. Kuten on myös ollut kovempivauhtisissa kokeiluissa. Mutta se ei ole yllätys, koska en ole vielä kokonaan selvillä vesillä. Kantapää on jo niin paljon parempi, mutta minulle se ei kelpaa. Haluan täysin tunteettoman kantapään.

Suoraan sanottuna olen aivan totaalikyllästynyt kirjoittamaan tuosta kantapäävammasta, joten siitä ei sen enempää. Haluaisin kirjoittaa tulevista juoksuista, suunnitella tulevia maratoneja ja fiilistellä niitä blogissani. Mutta en tee sitä, koska kaikki suunnitelmat ovat jäissä niin kauan, kunnes jalka on kokonaan terve. Poikkeuksena Vaarojen maraton lokakuussa, jota vastaan käyn armotonta taistelua aikaa vastaan.

Täällä siis varovaiset treenit jatkuvat ja kirjoittelen sitten enemmän, kun löydän juoksufiiliksen uudestaan. Nyt juokseminen on varovaista kyräilyä ja en pidä siitä.