lauantai 29. joulukuuta 2012

Uusi vuosi, uudet munkit.


Voisin kirjoittaa siitä, kuinka Kahvakuulan unikoulu toimi muutamassa päivässä. Kuinka Kuula on nukkunut yli viikon 10-12h yössä heräämättä kertaakaan. Kuinka totesin eilen Mörököllille ennen nukkumaanmenoa, että olen nuortunut viikossa viisi vuotta. Mutta en kirjoita.

Voisin myös kirjoittaa siitä, kuinka pisin nukkumani ajanjakso viime yönä oli yhden tunnin mittainen. Kuinka Kahvakuula ensin herätti kerran tunnissa, kuinka Kahvakuula herätti sitten kerran puolessa tunnissa ja kuinka Kahvakuula herätti jo ennen kuin olit edes ehtinyt nukahtaa. Mutta en kirjoita.

Kirjoitan ainoastaan, että ei kannata nuolaista ennen kuin munkki on kokonaan syöty. Säästät energiaa.

Koska olo on vieläkin kaiken sairastamisen jälkeen heikko, univelka viime yöltä painaa ja viisaudenhampaan jatkuva vihlonta ei jätä rauhaan hetkeksikään, on keskityttävä mukavampiin asioihin.

 
Juoksija-lehden uusimmasta numerosta.
 

Seija Nurmi on uusin idolini. Ja tottakai oman elämänsä huippu-urheilija haluaa tulla idolinsa kaltaiseksi. Tästä innostuneena juoksin tänään ensimmäisen kerran neljään päivään 7km. Ei muuten olo siitä parantunut, mutta henkisesti nuolaisin sokerit suupielistä. 

 
 
 
 
 
 

perjantai 28. joulukuuta 2012

Tähtihetkiä.


Ei riittänyt kahden viikon flunssa. Ei riittänyt aattoiltana tulehtunut viisaudenhammas. Puhkeava viisaudenhammas, joka kipeytyi kipeytymistään tunti tunnilta ja keskiviikkoon mennessä oli tehnyt kroppaan flunssankaltaiset oireet. Ei riittänyt ei. Pitihän sitä vielä saada oksennustauti. Tämä joulukuu on ollut kyllä yhtä tuskaa. Maratonille valmistautuminen on ollut jotain muuta kuin suunnittelin etukäteen. Tuon flunssan jälkeen kiukuttelin väliinjääneitä lenkkejä. Hampaan tulehtuessa ahdistukseni tulevasta maratonista syveni. Imusolmukkeet turposivat ja syöminen oli vaikeaa. Kunnes tuli oksennustauti keskellä yötä. Pöntöllä oksentaessani auki unohtuneisiin hiuksiini hymyilin. Kerta toisensa jälkeen. Koko tilanne oli vaan niin hauska. 

Eilen aamulla Kahvakuula heräsi klo 09.00. Mörökölli ei ehtinyt perumaan aamuisia asiakkaitaan, joten jäin kahden Kuulan kanssa. En pystynyt viemään Kuulaa hoitoon, joten nukuin keittiön pöydän ääressä tukka oksennuksessa, kun Kuula katsoi pari tuntia Muumeja. Silloin sen tajusin. Ei ole enää paineita. Ei minkäänlaisia. Minähän juoksen tammikuun 20.päivä maratonin ja sillä selvä. Minä nautin juoksemisesta, minä nautin juoksutapahtumista, minä aion nauttia Las Palmasin lämmöstä. En minä siihen nauttimiseen mitään aikatavoitetta tarvitse. Jos juoksu kulkee, se kulkee. Jos ei kulje, niin ei kulje. Uusia juoksuja tulee, uusia aikatavoitteita tulee ja myös uusia oksennustauteja tulee.

Tänään olo on jo parempi, kiitos kysymästä. Viisaudenhammas on hieman rauhoittunut ja olen väkisin syöttänyt itseäni, joten eiköhän sitä jo huomenna saa lenkkarit jalkaan. Jos en lenkille asti, niin istun sitten kolme varttia ne jalassa eteisessä ja otan vaan tuntumaa.    

tiistai 25. joulukuuta 2012

Kadonneet konvehdit.


Kiitos Tampere, Vaasa kiittää. Vaikka joulu läheisten kanssa on sitä parasta, on silti kiva tulla kotiin. Kuppi kuumaa glögiä ja uusimpia uutisia omalta koneelta. Pojat kokoavat Kahvakuulalle Joulupukin tuomaa parkkitaloa ja Kuula juoksee ympäri keittiötä uusi leikkipuhelin korvalla. Välillä paukutetaan ksylofonia ja potkitaan joulun ehdotonta ykköslahjaa, Muumipalloa (joka oli vielä paketissa, kun ensimmäiset harjoituspotkut otettiin punaiset lahjanarut viuhuen). Oman elämänsä huippu-urheilija on tyytyväinen jouluun ja odottaa onnellisena arjen alkamista.

Joulun treenit menivät perjantain kympin jälkeen suunnitellusti, mikä oli sinänsä jo pienoinen joulun ihme. Lauantainen mattotreeni näytti seuraavalta:

2km 10km/h
2km 11km/h
2km 12km/h
2km 13km/h
2km 10km/h

Treeni ei ollut helppo, koska kyseessä oli ensimmäinen kovempi syketreeni sitten flunssan. Pari viikkoa sitten tuo harjoitus olisi ollut mukava repäisy, nyt tuskien taival. Sunnuntaina kävin juoksemassa ulkona pakkasessa 8km ja pitkän lenkin jätin suosiolla maanantaihin, koska Tampereelle oli luvattu silloin vähemmän pakkasta.

Jouluaatto alkoi riisipuurolla ja kahden tunnin odottelun jälkeen lähdin juoksemaan kohti Nokiaa. Parissa tunnissa sain kokoon tarvittavat 20km. Vaatetus oli jälleen kerran ihan passeli, mutta siitä huolimatta jalkani jäykistyivät pakkasessa ja juoksun elastisuus oli täysin kateissa. Tiet olivat lumihöttöä ja eipä tuosta lenkistä jäänyt mitään positiivista kerrottavaa. Paitsi se, että kaikesta huolimatta lähdin ylipäätänsä lenkille ja se, että juoksin sen pirun lenkin. Jihuu. Kun vihdoinkin pääsin naama punaisena, läpimärkänä ja jalat jäykkinä ovesta sisälle, kohtasin oven toisella puolella kymmenkunta läheistäni ykköset päällä vastaanottamassa joulua. Eipä siinä mitään. Oman elämänsä huippu-urheilija otti jäiset lenkkarit pois jaloista ja meni kuumaan suihkuun. Joulu sai odottaa vielä hetken. Ja kyllä. Jopa minua nolotti sekunnin murto-osan ajan.

Huomenna harjoitukset jatkuvat Vaasan keskustan Lady Linellä klo 12.30, kun pääsen pitkästä aikaa ohjaamaan jumppaa innokkaille kuntoilijoille. Valitettavasti he joutuvat ottamaan osavastuun tuosta Tampere - Vaasa automatkan aikana kadonneesta 350g suklaarasiasta, joka sisälsi sekä Da Capo- että Pätkis-konvehteja.  

    
 

perjantai 21. joulukuuta 2012

Ihmeiden aika ei ole ohi.


Flunssa alkaa olla takana ja kova yritys kohti parempaa juoksukuntoa on päällä. Kroppa on vielä väsynyt ja nenä vuotaa, mutta maratoniin on tasan kuukausi. Vain kuukausi, josta viimeinen viikko kevennellään. Tulee kiire, tulee kiire. Alkuviikosta aloitettuun treenaukseen tuli maanantain ja tiistain lenkkien jälkeen parin päivän pakollinen tauko kiireiden takia.

Tänään juoksin pakkasessa kymmenen kilsaa. En tykännyt. Vaatetus toimi yhdentoista asteen pakkasessa loistavasti, mutta en vaan tykännyt. Jalat kangistuu, pylly vaappuu peräsimenä ja polvet on koukussa. Ei mikään ihme, että tuolla tyylillä 10km/h vauhti tuntuu kovalta. En vaan saa pidettyä juoksuasentoa ja toisaalta - en edes jaksa yrittää. Olenkin tehnyt havainnon, että pakkasella taistelen itseni ulos lenkille, taistelen metri metriltä kilometrit täyteen ja se onnellisuuden tunne tulee vasta kotipihassa. MÄÄ TEIN SEN! Vaikka koko homma oli yhtä taistelua, tulin maaliin voittajana! Pidän talvesta, pidän lumesta, pidän talven tunnelmasta. Mutta vihaan juosta talvella.

Harjoitukset jatkuvat koko joulun. Haluan tehdä ennätykseni kuukauden päästä, vaikka ensisijainen tavoite (alle 3.40) karkaisikin tämän taudin takia liian kauas. Nyt taistellaan ja purraan hammasta. Minähän en luovuta.

Tiedättekö ne sanat, joita ette ikinä odottaisi kuulevanne? Jotakin sellaista, joka tulee täysin puun takaa? Esimerkiksi: "Mun on sitten pakko päästä salille reenaamaan joko huomenna tai sunnuntaina!"

Ei, sitä en sanonut minä.
Ei, sitä ei sanonut myöskään Mörökölli.
Sanojana oli äitini.
Vuoden yllättävin lause oli paras joululahja ikinä.

Pitäkää huolta itsestänne,
Miia    

maanantai 17. joulukuuta 2012

Vuosi 2012 paketissa.


Tänään pääsin vihdoinkin juoksemaan ensimmäistä kertaa kahteentoista päivään. 8 kilometriä silkkaa iloa. Fyysisesti tuntui hyvältä, yllättävän helpolta. Varmasti tämä tauti vaatii juoksukunnolta veronsa, mutta tuo tämän päivän lenkki oli henkisesti niin tärkeä, että en edes tuntenut väsymystä.

Juoksumatolla treenatessa mietin mennyttä vuotta:

Kisakausi alkoi puolimaratonilla Maskussa huhtikuussa. Tavoite oli kova 1.45. Takana kaksi kuukautta tavoitteellista juoksua ja synnytyksestä 7kk. Olin maalissa ajassa 1.45 ja risat. Itku tuli. Se oli hieno hetki. Tiesin, että olin löytänyt puuttuvan palasen.

Kesäkuun alussa oli elämäni ensimmäinen maratoni. Tukholmassa "lämmintä" +4, aivan kammottava puuskainen tuuli ja vesisade. Tavoite oli alittaa 3.53. Tämä oli ollut tavoitteeni jo raskauden loppuvaiheesta asti. En tiennyt yhtään, mitä odottaa. En tiennyt yhtään, jaksanko vai en. Juoksin vaan jääkalikkana ja hoin mielessäni askeleitteni rytmiin "perkele, perkele, perkele". En jaksanut puolenvälin jälkeen edes enää seurata väliaikoja, juoksin vaan. Maalista kävelin suoraan ensiapuun, koska en voinut taivuttaa paleltuneita sormiani. Palellutin myös pahasti kasvoni. Metrotunnelin lämmöstä soitin Mörököllille ja sain kuulla, että aikani oli 3.52.51. Itkun paikka.

 
T-Centralenin vessassa maratonin jälkeen.
Ei ihan profiilikuva-ainesta.
 
 
Sitten alkoivat vaikeudet. Maratonin jälkeen iski valtava flunssa. Olin lähes kolme viikkoa juoksematta. Sain olla viikon terve, kunnes alkoivat alaraajojen ongelmat. Juoksu oli välillä mahdotonta ja epätoivo iski. Heinäkuu meni taistellessa ja pohtiessa syitä. Elokuussa homma avautui, syylliset löytyivät ja pääsin jälleen harjoittelemaan.

Loppukesästä juoksin varttimaratonin 48.30 ja ratakympin 45.36. Ratakympin juoksin yksin kovassa tuulessa, joten näin jälkikäteen olen tyytyväinen, vaikka tavoite 45min. ei rikkoutunutkaan. Tuolla juoksulla ja ainoana osallistujana pääsin piirinmestariksi sekä sain nimeni Suomen TOP 50 ratakymppi 2012-listalle. Tittelinkipeä kiittää.

Alun perin suunnittelin loppuvuodeksi vielä toista maratonia, mutta kesän ongelmien jälkeen päätin juosta ainoastaan yhden puolimaratonin, joka olisi Tampereen puolimaraton. Tavoitteeksi asetin 1.40 alituksen, joka oli siis viisi minuuttia nopeampi aika kuin huhtikuun alkuperäinen tavoite. Tottakai Kahvakuulan univaikeudet nostivat jälleen päätään kahta viikkoa ennen laskettua aikaa ja olin tosi väsynyt ennen juoksua. Itse puolimaratoni oli todella vaikea. Kadotin itseluottamukseni jossain vaiheessa Rantaperkiötä, mutta jatkoin, koska jokainen juoksu opettaa juoksijaansa. Ei tätä tehdä pelkästään aikatavoitteiden takia, vaan tässä taistellaan henkistä väsymystä vastaan, jossa voi voittaa ainoastaan oman psyykkeensä. Kuitenkin suureksi yllätyksekseni saavuin maaliin 1.39.51 ja se hetki oli fantastinen. Kaikesta huolimatta, kaikista vaikeuksista huolimatta pystyin parantamaan huhtikuista aikaani yli viisi minuuttia! Maalissa hypin, tuuletin ja huusin. Tiesin jälleen, että minä ja juoksu kuulutaan yhteen.

Ensimmäisten lumien tullessa kävin vielä Seinäjoella juoksemassa pakkasessa yhden puolimaratonin. Lipsuvilla lenkkareilla jäin ainoastaan puoliminuuttia Tampereen ennätyksestäni, joten olin tyytyväinen.

Kausi 2012 oli siis huikea. Se täytti kaikki odotukseni ja loi uskoa tulevaan. Vuoden 2013 tavoitteet ovat jo selkeät:

Maraton 3.35.
Puolimaraton 1.36
Kymppi 44

Se veteraanien Suomen mestaruus on vielä joskus minun. Nyt täytyy vapauttaa kone Muumilaakson tarinoille, joten hyvää maanantaita kaikille ja olkaahan reippaita,
Miia      

 

Joulupussi.


Nyt sinulla on mahdollisuus levittää joulumieltä ja ilahduttaa heitä, joilla ei ole itse varaa tehdä joulua. Ystäväni Karin Toivola päätti tehdä Joulupussi-keräyksen, jolla kerätään pusseihin jouluruokia, tavallista ruokaa, säilykkeitä, hilloja tai mitä tahansa tuoretta ja syötävää, vaikka leivonnaisia. Tottakai voit tuoda myös villasukkia, lapasia tai kodinkäyttötarvikkeita.

Karin tekee tämän Lähimmäiskotiyhdistyksen nimissä, ja tämän kautta hänellä on lista henkilöistä sekä perheistä, jotka todella tarvitsevat apua. Karin voi  henkilökohtaisesti taata, ettei yksikään näistä tavaroista mene väärään osoitteeseen.

Tietoja Joulupussista löydät mm. Facebookista, kun laitat hakuun "Joulupussi" tai suoraan minulta. Jos et pysty toimittamaan avustusta eteenpäin, laita viestiä minulle miia.kahila@gmail.com. Tullaan Kahvakuulan kanssa Vaasan alueelta sitten keskiviikko-iltana hakemaan Joulupussisi kotioveltasi. Kaikki apu on tarpeen.

 
 

sunnuntai 16. joulukuuta 2012

Pidä huivista kiinni, Tatjana!


Huomenna mennään juoksumatolle, juoksumatolle, juoksumatolle.
Huomenna mennään juoksumatolle - koko päiväksi.
Lähdetään vaan, vaan, vaan, uudestaan, taan, taan,
juoksumatolle taas, taas, taas.
treenaamaan, maan, maan!

Ehkä ei nyt koko päiväksi, mutta edes kilometriksi.

Nenä on edelleen tukossa ja voitan nasaalissa koko Nylon Beatin ensimmäisten neljän vuoden tuotannon, mutta muuten on voittajafiilis. Viime yönä sain nukkua yhdeksän fantastista tuntia ja kyllä - maailma on jälleen mahtava paikka elää.

Muutenkin menee ihan kivasti, vaikka olen ollut juoksematta 11 piiiiitkää päivää. Olen saanut paljon uusia erittäin motivoituneita Fustra-asiakkaita, pääsin Vaasan Kokoomusnaisten hallitukseen, pääsin myös museolautakuntaan sekä varajäseneksi teatteri- ja orkesterilautakuntaan että Vaasanseudun Areenat kuntayhtymän hallitukseen. Tammikuussa alkaa journalistiikan opinnot Tampereen yliopistossa töiden ohella ja pari muutakin juttua on vireillä, joista ei kannata vielä hihkaista ääneen. Jos siis vuosi 2012 oli aktiivinen, on vuosi 2013 vielä aktiivisempi. Ai missä välissä teen tuon kaiken? No tässä, kun lapsi repii joulukuusenkoristepalloja irti kuusesta ja heittelee niitä ympäriinsä. Hyvin ehtii.

Mutta huomenna juostaan, vaikka taivaalta sataisi kodinkoneita.

lauantai 15. joulukuuta 2012

Koiria joulunpunaisissa.


Sairauspäivä nro 10. Äsken päätin, että tämä saa olla viimeinen laatuaan. Huomenna on vielä "varmuuden vuoksi"-päivä ja maanantaina kyllä juostaan. Vaikka ainoastaan yhden kilometrin verran, mutta maanantaina juostaan.

Muuten koko elämä on ollut enemmän tai vähemmän tauolla viime viikot. Kahvakuulan sairastelut ja kolme yötä sitten alkanut unikoulu vie kaiken energian. Tavallaan en yhtään ihmettele, että tämä oma tauti on kestänyt näinkin kauan. Sairastaessahan pitäisi levätä, mutta yöunet on nyt jäänyt 4-6 tuntiin. Menneet viikot ovat olleet ylivoimaisesti tämän vauva-ajan raskaimpia. Mutta eiköhän tämä tästä. Luotan siihen, että unikoulu tehoaa ja pieni Kahvakuula ymmärtäisi pian, että yöllä nukutaan.

Tänään käytiin Kuulan kanssa Koiratarhan joulujuhlassa. Tarhalla oli ihania koiria joulunpunaisissa asusteissaan, joten kyllä riitti Kuulalla ihmettelemistä. Kuula seisoi kuin tatti häkkien edessä ja kuunteli tarkkaavaisena koiria. Joululahjaksi koirat saivat kassillisen luita ja kolme säkillistä kuivamuonaa. Kissojakin tarhalla on tällä hetkellä poikkeuksellisen paljon, joten kaikki apu tarhalle on tervetullutta. Kotona Kahvakuula meni välittömästi Sami-koiran luokse ja halasi ystäväänsä hetken.



 
 
 
 

keskiviikko 12. joulukuuta 2012

Seitsemän.


7 on peräkkäisten treenaamattomien päivien määrä tällä hetkellä. Sinänsä ei edes tee mieli treenaamaan. Kuinka edes voisi tässä olotilassa? Korvat on koko ajan lukossa ja tänään iltapäivällä klo 16 pystyin ensimmäisen kerran hengittämään nenän kautta viikkoon. On muuten mahtava fiilis, kun viikon olet läähättänyt suu auki yöt ja päivät. Jotenkin tuli muutama ihmispiste lisää.

Nenän aukeamisen kunniaksi käytiin Kahvakuulan kanssa ulkoiluttamassa Sami-koiraa ja jäätiin sen jälkeen pihaan leikkimään. Tai siis Kahvakuula makasi tyytyväisenä hangessa syömässä lunta ja itse tein lumitöitä kokonaiset viisi minuuttia. Sitten oli pakko lopettaa, kun lumikolan paino tuotti tuskaa ja sykkeet huiteli ties missä. Ihan heti ei uskoisi, että tämä kroppa yrittää juosta maratonin reilun kuukauden päästä alle 3.40. Toisaalta koko maraton ei edes kiinnosta tällä hetkellä. Haluan vain tulla kuntoon.

Onneksi ympärillä on paljon valopilkkuja. Esimerkiksi tuo alle metrin pituinen Kuula, joka oppii joka päivä jotain uutta. Nyt osataan jo matkia autoa sekä koiraa. Kun Kuulalta kysyy "mitä äiti sanoo", pistää Kuula kielen huulien välistä ulos ja päristää niin, että sylki lentää ympäriinsä.

Aika tarkka analyysi äidistä vähän yli vuoden vanhalta.

maanantai 10. joulukuuta 2012

Pukkia paossa.


Mun nenä on tukossa. Täysin tukossa. Ei kulje ilmavirta sisään, ei ulos. Ja siihen ei auta mikään. Ei sitten mikään. Kävin apteekista hakemassa vahvimman nenäsumutteen, joka melkein repi takaraivoni irti. Mutta nenä se vaan pysyy tukossa.

Olen aina joulukuussa kipeä. Pienempänä se laitettiin jännityksen piikkiin. Jännitin muka koulun joulujuhlaa tai tulevaa todistusta. Mutta kuinkas ne suut nyt pannaan? Aika hiljaista on ollut joulujuhlien ja todistusten suhteen. Viime jouluna flunssa kiusasi viikon. Kaksi vuotta sitten olin todella kipeä koko joulukuun ja kappas, tuosta ajasta jäi käteen positiivinen tikku kahdella viivalla. Tänä vuonna täytyy olla valppaana. Moinen ei missään tapauksessa saa toistua.

Nyt ei juosta. Nyt selviydytään puolikuntoisena arjesta. Ja vältellään varmuuden vuoksi kaikenmaailmanpukkeja. Paitsi suklaisia.

lauantai 8. joulukuuta 2012

Pakkolepo.


Olisihan se ollut kummallista, jos tämä ympärillä vellova flunssa olisi kiertänyt oman elämänsä huippu-urheilijan. Mörökölli on ollut kuumeessa, Kahvakuula on vesirokon jälkeen jatkanut uskollisesti räkätautiaan ja minä matkin molempia tasaisesti. Kolmatta päivää edetään nokka ruvella niistämisestä ja ääni kähisten.

Juokseminen ja unelmat tuntuvat nyt toissijaisilta asioilta. Jo pelkkä ajatuskin sykkeen nostamisesta ja maratonin juoksemisesta 43 päivän kuluttua tuntuu pahalta. Olo on kaiken kaikkiaan masentavan huono.

Mutta minä tiedän, minä tiedän. Parempi nyt kuin viikon päästä. Parempi nyt kuin kahden viikon päästä. Tärkeintä on nyt parantua ja antaa itselleen aikaa parantua kunnolla. Lenkkarit saavat levätä ja vetää hieman henkeä eteisen lattialla. Jotta juoksisivat sitten nopeammin tammikuussa.

Tämän päivän tavoite on nukkua päikkärit ja kerätä sen verran voimia, että jaksaa hakea apteekista lisää ihanmitätahansa.

tiistai 4. joulukuuta 2012

Pureeko pakkanen?


Lahkeelliset alushousut.
Sukkahousut.
Verkkarit.
Toiset verkkarit.

Alustoppi.
Merinovillainen aluspaita.
Pitkähihainen paita.
Villapaita.
Juoksutakki.

Halpissormikkat.
Villasormikkaat.

Karvalakki.

Juoksusukat.
Peruslenkkarit.

Sykemittarin kello.
Iphone.
Iphonen kuulokkeet.

Pukeutuminen lenkille: 30min.
Lenkin kesto: 1h
Lenkin pituus: 10km
Lämpötila: -17c

Puolustus:
Se oli itsepuolustusta pakkasta vastaan.

Tuomio:
Hätävarjelun liioittelu.

 
Oli kuumempi kuin viime kesänä.

sunnuntai 2. joulukuuta 2012

Virallinen pikkujuoksuviikonloppu.


Täällä Vaasassa ja lähialueilla on monessa perheessä tapana viettää virallisia pikkujouluja juuri tänä viikonloppuna. Lauletaan joululauluja, juodaan glögiä ja ainakin lapset saavat jo yhden paketin. Perinteet ovat kivoja, mutta meillä ei juuri juhlapäiviä noteerata. Meillä on Mörököllin kanssa joka päivä yhtä ilotulitusta (lähinnä tähtäämme raketeilla toisiamme), joten aika hiljaista oli kahden laiskan pikkujoulujuhlinnat. Meille riittää, kun kaapissa on Ehrmannin rahkaa ja kanaa. Luulen kyllä, että jo ensi vuonna tilanne on toinen, koska Kahvakuula kasvaa ja pääsee mukaan rakettisotaan.

Tämä viikonloppu on omistettu treenaamiselle.

Perjantai-illalle tuli asiakasperuuntuminen ja tällä kertaa olin mielissäni. Se tiesi vapaata tuntia kuntosalilla, joten lenkkarit jalkaan ja juoksumatolle. Lopputulos oli kymmenen kilsaa nousevasti:

3km 10km/h
3km 12km/h
3km 13km/h
1km 14km/h

Helppo, irtonainen treeni. Mukavaa oli myös, että juoksustudiossa (20 juoksumattoa) oli myös muita maratonille tähtääviä juoksijoita kovaa viimaa paossa, joten oli kiva vaihtaa kuulumisia.

Lauantai-aamuna tieni vei jälleen töihin Wasa Sports Clubille. Asiakkaiden jälkeen marssin takaisin juoksumatolle ja reipas 8km taittui jälleen rennon kevyesti, vaikka yö oli ollut jälleen katkonainen Kahvakuulan heräilyjen takia. Suurin osa yöstä meni Kuulan huoneen lattialla patjalla potkivan taaperon vieressä, mutta tähän näköjään tottuu. Illalla Vaasaan satoi lunta, joten pakkohan sitä oli mennä fiilistelemään. Pakkasta oli -8,5c ja kävin juoksemassa iltalenkkinä 7km. Lauantain saldo oli siis 15km ja olin yhtä tyytyväinen kuin se kuuluisa orava, jonka käpy ei ollutkaan jäässä. Tästä viikosta oli tulossa vesirokosta huolimatta ihan passeli treeniviikko.

 
Tänään mittari näyttää -14c, aurinko pilkistelee pilvien takaa ja Västervikissä syödään makaroonilaatikkoa. Kohta Kahvakuula pääsee päiväunille ja tämä äiti vaihtaa villasukat lenkkareihin. Edessä 20km valoisaan aikaan ja kolmeen päivään saadaan yhteensä 45 juoksukilometriä. Parasta!