lauantai 29. joulukuuta 2012

Uusi vuosi, uudet munkit.


Voisin kirjoittaa siitä, kuinka Kahvakuulan unikoulu toimi muutamassa päivässä. Kuinka Kuula on nukkunut yli viikon 10-12h yössä heräämättä kertaakaan. Kuinka totesin eilen Mörököllille ennen nukkumaanmenoa, että olen nuortunut viikossa viisi vuotta. Mutta en kirjoita.

Voisin myös kirjoittaa siitä, kuinka pisin nukkumani ajanjakso viime yönä oli yhden tunnin mittainen. Kuinka Kahvakuula ensin herätti kerran tunnissa, kuinka Kahvakuula herätti sitten kerran puolessa tunnissa ja kuinka Kahvakuula herätti jo ennen kuin olit edes ehtinyt nukahtaa. Mutta en kirjoita.

Kirjoitan ainoastaan, että ei kannata nuolaista ennen kuin munkki on kokonaan syöty. Säästät energiaa.

Koska olo on vieläkin kaiken sairastamisen jälkeen heikko, univelka viime yöltä painaa ja viisaudenhampaan jatkuva vihlonta ei jätä rauhaan hetkeksikään, on keskityttävä mukavampiin asioihin.

 
Juoksija-lehden uusimmasta numerosta.
 

Seija Nurmi on uusin idolini. Ja tottakai oman elämänsä huippu-urheilija haluaa tulla idolinsa kaltaiseksi. Tästä innostuneena juoksin tänään ensimmäisen kerran neljään päivään 7km. Ei muuten olo siitä parantunut, mutta henkisesti nuolaisin sokerit suupielistä. 

 
 
 
 
 
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti