keskiviikko 24. huhtikuuta 2013

Yksinpuhelua.

Mikä on päivän biisi?
Vaya Con Dios - Sun is shining.

Minkä takia?
1h 23min lomaan.

Mitä ajattelit tehdä?
Juosta viikon aikana aurinkoisella hiekkarannalla 80km, Fustrata ja nauttia perheestäni.

Onko hyvä fiilis?
Aina.

Meneekö Tukholmassa rikki 3.35?
Helposti.

Ootko jo pakannut?
En.

Ootko jo pessyt pyykkiä?
En.

Monta tuntia on lähtöön?
Ei kovin montaa.

Onko vielä hyvä fiilis?
Aina.


 Töissä.

Lomalla.

.


maanantai 22. huhtikuuta 2013

Elämän eksotiikkaa.

Treeniä. Kurkkukipua. Treeniä. Korvatulehdusta. Treeniä. Räkää. Niistä on viimeinen viikko tehty. Pari viikkoa sitten uhosin noudattavani Janne Holmenin ohjeita maratoniin valmistautumisessa, mutta unohdin ottaa huomioon pari tuttua vierasta.

Kahvakuula on ollut nyt kipeänä melkein kuukauden putkeen. Sitkeään korvatulehdukseen ei auttanut ensimmäinen antibioottikuuri ja nyt jännitetään, jos kuuri nro 2 tuhoaisi loput tulehduksesta. Itseäni on vaivannut hieman flunssainen olo jo neljättä päivää, joten olen joutunut keventämään treeniä ja tekemään pelkästään peruskestävyystreenejä. Tänään kävin kuitenkin juoksemassa matolla asiakkaiden välissä lyhyen treenin:

2km @ 10km/h
1km @ 11km/h
1km @ 12km/h
1km @ 13km/h
1km @ 14km/h
1km @ 15km/h
1km @ 16km/h
1km @ 10km/h

No. Ei tässä vielä ihan kunnossa olla, mutta taisi olla ensimmäinen kerta, kun paahdoin kilometrin 16km/h. MIAU!

Eilen tein sitten täysin erilaisen kympin. Otin mukaan rakkaan pullukkani, jonka laihdutuskuuri on hyvällä mallilla. Sami jaksoi 3,7km ja aikaa meni 28min. Itse en edes tiennyt osaavani juosta noin hitaasti (kröhöm), mutta oli kiva jutella jonkun kanssa. Lenkin ehkä oudoin kohta koettiin muutaman kilometrin juoksun jälkeen, kun juostiin metsään. Siis ihan oikeaan metsään. Sellaiseen, jossa on puita. Paljon puita. Ja juoksin sinne ihan vapaaehtoisesti. Sami oli vastahakoinen, kuten miehet yleensä ovat kaikkea uutta ja ihmeellistä kohtaan. Koettuamme tätä elämän eksotiikkaa noin kymmenen minuuttia, olimme kylläisiä virkistävästä luontokokemuksesta ja juoksimme äkkiä takaisin sivistyksen pariin.

Luontokoira Sami.

Vietyäni Samin kotiin ajattelin jatkaa lenkkeilyä rauhallisella hölkällä ja nauttia samalla aurinkoisesta Vaasasta. Vakioreittini Västervik-Gerby heräilee hiljalleen talvinuiltaan ja kuinka olen kaivanutkaan merimaisemia!

Tässä maisema talomme läheltä. Välillä käyn vetämässä täällä henkeä ja ihailemassa sinistä taivasta.

Gerbyn satamassa jäät ovat lähtemässä, mutta huomatkaa pieni punainen auto jäällä kello kahdessa. Ranta oli jo sula, joten olisi mielenkiintoista tietää, kuinka auto ajatteli tulla rannalle. 

Gerbyn satamasta merelle.
 
Tänään olisi tarkoitus lähteä vielä illalla kevyelle lenkille, jos Kahvakuulan lämpö ei ole jälleen iltaa kohden nousussa. Siinä tapauksessa on korvattava illan lenkki terveyskeskuskäynnillä. Nyt voin ainoastaan toivoa, että Kahvakuula vihdoin parantuisi ja pääsisi ulos pelaamaan.
 
 Sormikkaat tuottivat Kahvakuulalle päänvaivaa.
 
Samalla voisin kuiskata hiljaisen toiveen, että pysyisin terveenä 1.kesäkuuta asti, jotta saisin tehdä ehjän juoksun Tukholman maratonilla.  

Mukavaa viikkoa kaikille, Miia













  

keskiviikko 17. huhtikuuta 2013

Maalisuoralla.

Boston. Maraton, jonka juoksemisesta monet haaveilevat. Maraton, joka on järjestetty vuodesta 1897. Maraton, joka on yksi arvostetuimmista.

Jälleen kerran jäin sanattomaksi. Eilen ihmiset tulivat juttelemaan, että kuulitko jo? Luitko uutiset? Ja kyllähän minä luin. Jo viisi minuuttia räjähdyksien jälkeen maanantai-iltana. Sosiaalinen media on nopea. Luin uutiset, seurasin uutisia koko eilisen päivän, mutta en osannut oikein kommentoida mitään. En jaksa olla vihainen, en katkera, en surullinen, en yllättynyt. En jaksa olla mitään. Ei saisi kuulemma lannistua, ei jäädä tuleen makaamaan, ei lietsoa pelkoa. Ei saisi, mutta silti minä pelkään.

Käytän lenkeilläni paljon mielikuvaharjoitteita. Kuvittelen väläyksiä tulevista juoksuistani ja fiilistelen viimeistä suoraa, jonka päässä on maaliviiva. Yleensä liikutun jo ajatuksesta. Maalintulo on nimittäin niin hieno tunne. Sen viimeisen suoran tuoma tunnemyräkkä on kuukausien raadannan arvoinen hetki. Vaikka olisit ollut ihan puhki maratonin viimeiset kilometrit, kipität maalisuoraa pitkin kivuttomasti maaliin kuin Haile Gebrselassie. Mielikuvitukseni on myös kuvitellut etukäteen tilanteen, jossa maaliviivalla vastassani olisi pieni Kahvakuula. Pieni ylpeä mies kannustamassa äitiään. Nyt jo itkettää. Jos jonkun kanssa haluan jakaa sen itselleni elintärkeän hetken, jaan sen ehdottomasti tuon alastomuutta ihannoivan pikkupojan kanssa, joka iltaisin kikattaen juoksee alasti kumisaappaat jalassa ympäri keittiötä vaaleanpunainen hikinauha kädessä.

Kuullessani Bostonissa kuolleesta 8-vuotiaasta pojasta, joka hetkeä ennen räjähdystä antoi maalisuoralla isälleen tuon tärkeän hetken, liikahti sisälläni jokin. Tunne, jonka tulen muistamaan ensi kerralla juostessani maalisuoraa pitkin maratonin maaliin. 

Tänään juoksin 12km tuntiin ja tein päälle 8 x 100m vedot. Kiitollisena siitä, että olen etuoikeutettu. Etuoikeutettu juoksemaan ja etuoikeutettu olemaan osa juoksijoiden suurta perhettä ympäri maailmaa.

       


maanantai 15. huhtikuuta 2013

Suhteellista.

Eilen Vaasassa paistoi aurinko ja ilmassa oli vihdoinkin kevään tuntua. Ohjelmassa oli 30km pitkä lenkki. Onhan se pitkä matka, kun juoksee kolme tuntia, mutta Vaasasta on pitkä matka mihin tahansa. Aika ja matka on suhteellista. Flunssan jälkeinen 10km tuntuu todella pitkältä matkalta juosta. Maratonin jälkeen ensimmäinen pitkä lenkki 20km ei taas tunnu missään. Sen pituushan on vaan 20km. Siihen menee vaan 2 tuntia.

Viime viikolla tuli juostua 70km. Tuntuu lihaksissa, tuntuu todellakin jaloissa. Fyysisesti viikko oli rankka, vaikka henkisesti tuntuu hyvältä. Miksi ihmeessä sitä haluaa repiä ja raastaa itseään? Puolustella läheisilleen, tutuilleen ja tuntemattomille valintojaan? Miksi urheilla kuin wannabe-juoksija, uhrata juoksulle vapaa-aikansa ja lähes kaiken ylimääräisen energiansa?

Se tunne, kun laitan juoksulenkkarit eteisessä jalkaan. Lenkkarit tuntuvat hyvältä jalassa, ne on osa alastonta itseäni. Ne ensimmäiset juoksuaskeleet, kun lähden kotipihasta. En edes tunne asfalttia lenkkareiden alla. Askel on niin kevyt, tunnen lentäväni ilmassa. Kasvoilleni puhaltaa tunne vapaudesta, kannan hetken vastuuta ainoastaan itsestäni. Ei velvoitteita. Ainoastaan tämä hetki, joka kuljettaa minua eteenpäin.

Puhumattakaan siitä tunteesta, kun väsyn. En jaksa enää, mutta painan silti eteenpäin. Painan eteenpäin treeneissä, kisoissa, pimeässä Gerbyssä yksin kymmeneltä illalla tai keskellä päivää puolimaratonilla Tampereen keskustassa. Painan, jaksan, psyykkaan, haluan luovuttaa ja jaksan silti jatkaa. Se tunne, kun tulen lenkiltä kotipihaan tai kilpailussa maaliin. Kuvitelkaa onnistumisen tunnetta, jonka voit kokea yhä uudestaan lähes joka päivä.

Onnistuuko lenkit siis joka kerta? Olenko joka kerta tyytyväinen?   
Ei onnistu ja en ole aina tyytyväinen. Silti tunnen itseni voittajaksi päivittäin.

Minä nimittäin lähdin lenkille.


 
    





  

torstai 11. huhtikuuta 2013

Kun treenataan, treenataan.

Eilen tein toisen Janne Holmenin suosittelemista maratonille valmistavista harjoituksista. Tavoite oli juosta 3-4 x 5km puolimaratonvauhdilla. Ensin jouduin vähän miettimään vauhtiani. Olen juossut puolimaratonin syyskuussa aikaan 1.39.52 ja silloin keskimääräinen aika kilometrille oli 4.45min/km. Nyt varmaan pystyisin parempaan, joten ajattelin nostaa temmon 4.36min/km ja aloittaa 3 x 5km.

Aikaisin aamulla oli kävelytiet Vaasassa jäässä, joten suunnistin jälleen juoksumatolle. Lämmittelin pari kilsaa ja ampaisin matkaan. Alku oli jälleen takkuista, kuten aina. Ensimmäiset viisi kilsaa meni kuitenkin aika helposti ja palautukseksi kävelin matolla puolisen kilometriä. Myös seuraava vitonen kulki ensimmäisen tavoin suhteellisen helposti. Varsinkin, kun kello oli vasta kahdeksan aamulla. Ennen viimeistä vitosta vedin henkeä muutaman minuutin (kävin vessassa, sisällä juoksemisen parhaita puolia) ja lähdin matkaan. Tunsin itseni jo väsyneeksi, mutta pystyin silti samalla juttelemaan parin kilsan ajan viereisellä matolla matkaa taittaneen tuttavan kanssa. Viimeiset kolme kilometriä meni yllättävän helposti, joten olin todella tyytyväinen harjoituksen jälkeen. Matkaa tuli lämmittelyn kanssa 17km ja ensi viikolla juoksen 4 x 5km. Ihan vaan kiusaksi kropalleni, joka haluaa pistää syksyllä puolimaratonin ennätyksen komeasti uusiksi.

Kohta menen pitämään luentoa syvien lihasten toiminnasta laihdutuskurssilaisille ja luennon päätteeksi vedän pitkästä aikaa ryhmälle tunnin Pilatesta. Vasta huomenna jatkuu juoksutreenit.

Jos joku on halukas lähtemään sunnuntai-aamuna 3h lenkille vauhtina 10km/h, ilmoittauduthan välittömästi. Myös lyhemmät osallistumiset huomioidaan eli voin vaihtaa kaveria vaikka tunnin välein :)

     

tiistai 9. huhtikuuta 2013

Päätöksien aika.

Mulla on koko ajan kiire. Alan kypsyä tähän kiireeseen. Viime lauantaina olin Janne Holmenin treenipäivässä, jossa hän peräänkuulutti treenauksessa määrän korvaamista laadulla. Sulattelin Jannen oppeja pari päivää ja mietin. Mennyt vuosi äitiysloman jälkeen on ollut oman paikkani etsimistä työelämässä. Kaikki on mennyt yli odotusten, mutta nyt on päätöksien aika. Nyt on aika vetää työnteolle rajat. Nyt on aika vetää juoksemiselle rajat. Aika ajatella Kahvakuulaa ja Mörökölliä. Aika arvostaa vapaa-aikaa. Aika luottaa siihen, että pystyn tekemään työni viidessä päivässä ja pitämään joka viikko kaksi vapaapäivää. Ajattelin soveltaa Holmenin ohjenuoraa sekä treeniin että muuhun elämään. Määrän korvaamista laadulla.

Lopetanko siis nyt tämän oman elämäni huippu-urheilun?
Mitäs luulette?

En suinkaan. Vaihdan vain tyyliä. On aika mennä kohti Tukholman maratonia kovalla sykkeellä. Otan käteeni punakynän ja vedän kalenteriini kaksi vapaapäivää jokaiselle viikolle. Tarkennan, kaksi vapaapäivää töistä. Sitten lisään kalenteriini VAIN neljä juoksutreeniä joka viikolle:

1. 12km + 8 x 100m
2. 3 - 4 x 5km (puolimaratonvauhdilla)
3. 12km kiihtyvällä temmolla
4.  30 - 35km (viimeiset 3 - 5km maratonvauhdilla)

Ja näihin treeneihin ei kukaan koske. Ne on ja pysyy kalenterissa. Muut päivät viikossa Fustraan, pyöräilen ja kävelen Kahvakuulan kanssa. Olen siis arjessa aktiivinen. Tämä riittää, sanoo Janne Holmen. Ja minä uskon.
         
Neljästi viikossa juoksua, viidesti viikossa töitä. Määrän korvaamista laadulla. Vähemmän töitä ja enemmän Kahvakuulaa ja Mörökölliä. Ja enemmän nautinnollista elämää. Ja laskin kyllä, että nuo treenit on yhteensä 75km. Kyllä kiitos!



 

keskiviikko 3. huhtikuuta 2013

Tukossa kuin pikkukaupan pullonpalautusautomaatti.

Olo on edelleen epätodellinen. Viime perjantain maraton tuntuu unelta. Jollakin tavalla en edes muista juosseeni sitä. Siirryin suoraan maraton-tunnelmista tekemään lopputyötäni Tampereelle. Istuin intensiivisesti kolme päivää eli koko pääsiäisen tietokoneen edessä. Kirjoitin, hajoilin, söin, moikkasin välillä Kahvakuulaa, kirjoitin, hajoilin, söin vielä vähän ja moikkasin välillä Kahvakuulaa. Tätä kolme pitkää ja raskasta päivää. Toisille ei varmaan kolme päivää tietokoneen ääressä ole mitään, mutta minulle se on ikuisuus. Varsinkin, kun aurinko paistoi ja kevät teki tuloaan Tampereelle. Mutta vihdoinkin näyttää siltä, että valmistuisin kulttuurituottajaksi kesäkuussa ja saisin vapauttaa pääni kovalevyltä suuren osan muihin mielenkiintoisiin projekteihin.

En siis ole juhlistanut henkisesti enkä fyysisesti uutta ennätystäni millään. En ole ehtinyt edes maistella sitä, eivätkä pikku-ukot ole vielä tanssineet piirileikkejä sisälläni. Olen ollut aivan liian väsynyt ja aivan liian tukossa. Ilokseni pystyin tänään ensimmäisen kerran venyttämään pakaraani niin, että venytys oikeasti tuntui siellä pakarassa. Silti olen edelleen tukossa kuin pikkukaupan pullonpalautusautomaatti.


 Kedon kaunein kukkanen maratonin jälkeen, 
kun on istunut sisällä kolme päivää tehden lopputyötään.
Ja nukkunut 5h/yö.
Ja syönyt joku seiskytkolme pääsiäismunaa.
Hehkeetä.

Tänään Radio Vaasan studiossa taas jumpataan. Keppi heiluu Fustran tahtiin tasapainolaudalla, koska tämä kroppa on nyt pakko saada auki. Lauantaina on nimittäin Janne Holmenin treenileiri Norrvallassa ja Janne pääsee juoksemaan kanssani. Eihän häneltä tätä kevään kohokohtaa voi riistää.