maanantai 24. marraskuuta 2014

Varmuuden vuoksi.

Jalkani eivät ole vieläkään kunnossa ja tuskin ovat sitä vielä vähään aikaan. Liikun nyt niiden ehdoilla ja jätän hetkeksi tavoitteiden miettimisen muille. Treenaan kuntosalilla ja juoksen sen verran, mikä hyvältä tuntuu. Jalkojen kipuillessa pidän taukoa juoksemisesta ja uin useammin. Syksyn aikana olen saanut tehtyä paljon voimaharjoittelua ja tästä kiittää sekä kroppa että oma silmä. Blogia on ollut hieman hankala päivittää, koska monet päivitykseni ovat yleensä olleet tulevien kisojen fiilistelyä ja niihin tähtäävän harjoittelun pohtimista. En yksinkertaisesti jaksa myöskään pohtia liikaa tämän hetken ongelmaa jalkojen kanssa, koska en halua antaa asialle liikaa tilaa aivoissa. Tämä on vain yksi tylsä vaihe, josta opitaan, ja jota joskus tulevaisuudessa muistellaan. Käytän siis hyväkseni mahdollisuutta kirjoittaa enemmän muista asioista, jotka ovat minua mietityttäneet.


Eilen kävin metsässä juoksemassa.


Vaskiluodossa oli maisemat kohdillaan.

Joskus näin Instagramissa, kun muualla Euroopassa asustelevat juoksijat ja triathlonistit laittoivat kuvia ICE-rannekkeistaan. Jo silloin mietin, että tämä "In Case of Emergency"-ranneke olisi hyvä juttu myös itselleni. Rannekkeeseen voi kaiverruttaa nimensä, syntymäaikansa, mahdolliset lääkitykset, lääkeaineallergiat, veriryhmän sekä tärkeät puhelinnumerot, johon voidaan tarvittaessa soittaa. 

Yleensä en lähde metsään juoksemaan tai pyöräilemään ilman puhelinta, mutta puhelinkin voi mennä kaatuessa rikki tai siitä voi loppua akku. Sateella jätän puhelimen kotiin. En myöskään pidä mukanani henkilöpapereita, joten mahdollisen onnettomuuden sattuessa on minut lähes mahdotonta tunnistaa ennenkuin kotona aletaan ihmettelemään lenkkini venymistä. 

Sattumaa oli, kun Uniikkilandia.fi otti yhteyttä yhteistyön merkeissä. Tämä yhteistyöhanke olikin erittäin tervetullut, koska asia oli mietityttänyt jo aiemmin. Nyt minulla on sitten oma ICE-ranneke. Siinä on mm. nimeni, syntymäaikani, veriryhmäni ja mieheni puhelinnumero. Jos jotain sattuu, pientä tai suurta, kotikaupungissa tai ulkomailla, metsässä tai maantiellä, on ainakin lähtökohdat hoitoon paremmat kuin Jane Doella.   


Ranneke on pehmeä, kevyt ja sen voi säätää sopivan kokoiseksi.

Uniikkilandia.fi laittoi myös hyvän tarjouksen blogini lukijoille. ICE-turvarannekkeen normaali hinta on 15,90e, mutta blogin lukijat saavat rannekkeesta 20% alennuksen eli alehintaan 12,72e. Postikulut sisältyvät hintaan. Muistakaa ilmoittaa ostotilanteessa alennuskoodi "Unelmiia". Tarjous on voimassa 12.12.2014 saakka sivulla Uniikkilandia.fi tai tässä suora linkki turvarannekkeeseen (http://www.uniikkilandia.fi/ice-turvaranneke-p-831.html).


Mukavaa maanantaita teille kaikille,
Miia 


   

tiistai 18. marraskuuta 2014

Yksi oikotie, kiitos!

Tässä viikon sisällä on mielessä liikkunut kaikenlaisia ajatuksia. Palautuminen Vaarojen Ultralta on ollut hidasta ja juuri, kun luulin polven olevan jo parempi, ei se ole. Se kestää vauhdikasta juoksua, mutta hidas juoksu on sille myrkkyä. Sunnuntaina polvi kesti juoksukoululaisten kanssa kävellen tehdyt mäkinousut ja perään parin tunnin pitkiksen. Sitten ei juostu enää metriäkään. Kipu kesti maanantaihin, mutta nyt jalka on jälleen hyvä. Ongelma voi lähteä loitontajasta, lonkankoukistajasta, alaselästä tai jopa vastakkaisesta olkapäästä. Siinähän sitä on työsarkaa. Pelkkä polvi ei ole ongelma. Jänteet ja nivelet eivät ole vieläkään olleet normaalin tuntuisia. Polvet tuntuvat välillä siltä, että kaikki elastisuus on kadonnut lopullisesti Kolin metsiin ja jalkaterätkin elävät omaa elämäänsä. Vaarojen jälkeen pidin kuitenkin kunnon tauon, enkä ole vieläkään palannut normaaleihin juoksurytmeihin. Olen myös käyttänyt paljon treenitunteja lihashuoltoon sekä lihaskunnon parantamiseen.


Pakosti sitä miettii, onko kroppani edes vielä valmis pitkiin ultriin. On kiva kokeilla kaikennäköistä, mutta kuten juoksukouluissani opetan, pohjat on tehtävä huolella. Kuntoni kyllä kestää, sitä en epäile, mutta tämä kroppa. Se onkin toinen juttu ja sen totuttautuminen pitkiin matkoihin vie aikaa. Oikotietä onneen ei valitettavasti ole. Sitä myös miettii, kuinka suuri osuus flunssalla oli suorituksesta palautumiseen. Oliko sittenkään järkevää lähteä toipilaana matkaan Vaaroilla, vaikka tavallaan "otin rauhallisesti". Joku varmasti muistaa, että koko Vaarojen Ultra meinasi keskeytyä jo alkumatkasta polvikipuun eli olisikohan sittenkin kannattanut keskeyttää, eikä rikkoa sitä jalkaa? Varmaan, mutta tämä ei muuten ole se sama polvi.

Minä pidän juoksemisesta. Minä pidän siitä, kun voin juosta töihin ja töistä kotiin. Minä pidän siitä, kun huomaan vuorokaudessa käyttämättömän tunnin ja voin ottaa autostani siellä aina olevat lenkkarit ja syöksyä tunniksi metsään. Minulle pääasia on juokseminen, siitä nauttiminen. Itsensä kilpailuissa voittaminen on vasta toissijainen asia.


Kolin iltaa.

Minä en pidä siitä, että en ehdi tunnissa edes kuntosalille tai uimahallille. Jo matkoihin menee liikaa aikaa. Minä en pidä siitä, että joudun miettimään, kestääkö jalka tekemäni treenit juoksukoululaisten kanssa. Kroppa on kuitenkin työvälineeni, elantoni on siitä kiinni. En uskalla juosta töihin klo 06, koska jos joudunkin kävelemään, myöhästyn töistä ja palellun matkalla. En pidä siitä, että ulkona on fantastinen keli juosta, märät polut ovat parhaimmillaan ja minä mietin keittiössäni, voinko juosta tänään.

Minä jatkan miettimistä. Mietin sitä, olenko ensi kesänä hyppäämässä aivan liian suuren hyppäyksen itselleni liian pitkiin kilpailuihin. Olenko valmis pitkiin palautumisiin, pitkiin juoksutaukoihin. Olisiko kuitenkin järkevämpää juosta vielä ensi kesänä maastossa 50km - 80km:n pituisia matkoja, satsata niihin ja totuttaa kroppaa hiljalleen tuleviin, yli sadan kilometrin kisoihin. Minä jatkan miettimistä, vaikka taidan jo tietää vastauksen.

Sitten uutisia uintirintamalta: Viime viikolla löin ennätykseni vapaauinnissa eli räkäroolissa. Vanha ennätykseni, jonka tein kolmannella uintikerralla, oli huikeat 350 metriä vaparia putkeen. Nyt neljännellä kerralla ilmassa oli suuren urheilujuhlan tuntua, kun uin yhtäjaksoisesti 2000 metriä vaparia! Tunnin verran siihen meni aikaa, ja voi pojat, kun olin kipeä seuraavana päivänä. Tänä viikonloppuna saan sitten oikein valmennusta uintivalmentajalta, jotta saisin erittäin ontuvan tekniikkani kuntoon. Tuntuu jotenkin ihan mahtavalta opetella uutta lajia. Varsinkin, kun en ole ikinä aiemmin elämässäni uinut vapaauintia. Ja haluan ehdottomasti opetella sen käännösjutun siellä allaspäädyssä. Se on niin siisti taito, että pakotan koko suvun katsomaan uimahallille, kun osaan tehdä sen. Sitten joskus. Tuskin senkään oppimiseen on mitään oikotietä.

Toisaalta oikaisemalla jää monta mukavaa juttua kokematta ja mielenkiintoista tarinaa kertomatta. On kyse sitten elämästä, urheilusta tai uuden oppimisesta.  


Mukavaa tiistain jatkoa,
Miia

tiistai 11. marraskuuta 2014

Marrasputken loppu.

Marrasputkeni päättyi eilen. Polvet kipeytyivät jälleen viikonlopun lenkeistä. Lauantaina pääsin ilman kipuja kolmisen tuntia, sunnuntaina särky alkoi parinkymmenen minuutin juoksun jälkeen. Nyt ei ole mitään muuta mahdollisuutta kuin antaa polvien levätä. Ongelma lähtee lantion asennosta, johon vaikuttaa eniten kireät lonkankoukistajat. Pääsyyllinen on siis muualla, mutta polvet ovat muutenkin eläneet ihan omaa elämäänsä Vaarojen Ultran jälkeen, jonka sivutuotteena nämä muut ongelmat tulivat. Tämä polvien käyttäytyminenkin oli tavallaan tiedossa. Polvet eivät ole vahvin kohtani, niiden kanssa on taisteltu aikanaan vuosia ja jalkalihasten vahvistaminen jatkuu intensiivisesti.  Tottakai myös kropalta vaaditaan sopeutumista, kun kyse on pitkistä ultrista. Mutta kyllä tämä tästä.


Itseäni ei polvien tilanne juuri huoleta, koska olen tällä hetkellä oikeasti paremmassa kunnossa kuin koskaan. Sen huomaa lenkillä. Viimeisten kahden viikon aikana on juoksu ollut helppoa. Kropasta irtoaa ihan eri tasoja kuin aikaisemmin ja juoksuasento on parantunut lenkki lenkiltä. Monipuolinen treeni tuottaa tulosta ja jatkan innoissani uusien lajien parissa. Lihaskunto on parantunut, samoin liikkuvuus. Mörökölli hieroi jalkojani toissapäivänä ja totesi, että nämä ovat paremmassa kunnossa kuin ikinä. Paitsi lonkankoukistajat ja loitontajat, jotka nuo polvivaivat osaksi aiheuttavat. Toisaalta lyhyt hieronta sai jo lonkankoukistajia mukavasti auki, joten kroppa reagoi ainakin siltä osin.

Tänään menen jälleen salille ja aloitan kunnon voimaharjoittelukauden. Illalla Jäykkis-jumppien jälkeen raahaan CrossTrainerin autotallista sisälle. Huomenna uimaan ja jotakin. En tiedä. Aikataulullisesti tämä on kieltämättä haastavaa. Juokseminen kun on niin helppoa. Lenkkipolku lähtee aina kotiovelta.



Nämä on oikeasti pikkujuttuja. Saan kuitenkin treenata ja nauttia liikunnasta monella muulla tavalla. Eiköhän minulla ole vielä aikaa juosta juoksukiintiöni täyteen ja sitä paitsi viikonloppuna on jälleen aika viedä juoksukoululaiset hölkälle.

Marrasputki jatkuu siis pääosin muun liikunnan merkeissä ulkoillen, pyöräillen, salilla käyden ja uiden. Kyllä tämäkin ihan kivalta kuulostaa.

torstai 6. marraskuuta 2014

Pakkasessa ei voi juosta vai...

"En juokse talvisin, kun on liukasta"

Vaasassa on lumi maassa, kylmä ja tiet jäässä. Hiekoituksen tilanne heikko. Kävin äsken juoksemassa 12km. Jalassa oli Inovin Oroc 280-kengät, jotka on tarkoitettu lähinnä maastoon, mutta toimivat jäisellä tiellä oikein mainiosti.

"Pakkasessa ei voi juosta"

Ihan helpostihan tuo meni, vaikka oli kylmä tuuli ja -6c (tuntui kuin -10c). Ensimmäisen kilometrin aikana oli kylmä vähän sieltä ja täältä, mutta sen jälkeen oli oikein hyvä. Yleensä palelen reisistä ja pakaroista, mutta tänään oli trikoiden alla ohuet lämpökerrastot ja trikoiden päällä vielä tuulihousut. Sama kerrospukeutuminen löytyi myös yläkropasta: alla lyhythihainen hengittävä paita, sitten pitkähihainen paita ja päällä tuulitakki. Kädessä tottakai mummon tekemät tumput ja päässä ihan peruspipo. Tämän päiväinen lenkki oli peruskestävyysjolkottelu, joten rauhalliseen vauhtiin pukeudun myös tavallista lämpimämmin.


Menin aamulla lenkkivaatteissa bussilla töihin.
Aamujuonnon jälkeen juoksin kiertoreittiä takaisin kotiin.

"En pysty juoksemaan pakkasessa"

Siihen tottuu. Minulla oli tänään sama vaatetus kuin viime talvena silloin, kun oli -20c. Itse reagoin kylmään herkästi, mutta totun jonkin ajan kuluttua. Jos nämä pienet pakkaset jatkuvat, voin vähentää vaatetta parin viikon päästä. Lämpötilan mennessä miinuksen puolelle kipeytän myös helposti kurkkuni. Joka lenkin jälkeen iskee pieni kurkkukipu, mutta se menee ohitse joidenkin viikkojen jälkeen.

"Sinä olet sinä. Minä en pysty"

En minäkään ennen pystynyt. Kun juoksin ensimmäisiä kertoja talvella, oli se epämiellyttävää. Kuitenkin löytäessäni oikean vaatetuksen ja sopivat kengät, kokemuksesta tuli huomattavasti miellyttävämpi. Nykyään pakkaslenkin jälkeen on todellinen "minä tein sen"-olo kerta toisensa jälkeen.  


Osa kävelyteistä oli jäätynyttä puuroa.

"En vaan pidä talvesta"

En kuule minäkään. En, vaikka muut kuinka yrittäisivät kääntää pääni. Olen kesän lapsi, mutta en halua antaa talvelle periksi. Minä taistelen. En jätä lenkkejä väliin talven takia ja yritän oikein kovasti ajatella positiivisesti (esim. jos ei ole lunta, joulupukki ei pääse tuomaan minulle sitä uutta Audi A1 Sportpackia tai toivomaani timanttisormusta). Myönnän toki, että talvella on kaunista. Tykkään katsella lumisadetta ja isoja kinoksia. Neljän seinän sisältä tietenkin. Takkatulen äärestä. Glögi-muki toisessa kädessä ja lapsilta varastetut joulukarkit toisessa. Se on hieno tunne se.

Marrasputki siis jatkuu. Lenkkejä suoritettu 6/30. Nyt kaikki ulkoilemaan, säästä viis! Yhdessä olemme vahvoja! Ja Svenska Dagenin kunniaksi myös toisella kotimaisella, tillsammans är vi starka. Hurraa!

tiistai 4. marraskuuta 2014

Vihdoinkin märissä lenkkareissa.

Wau, kuinka monta teistä lukijoista lähti mukaan marrasputken ulkoiluhaasteeseen! Facebook-sivuille (Tmi Unelmiia) oli tullut monta innostunutta kommenttia ja hyvä niin. Olen myös täysin varma, että moni lähti haasteeseen mukaan tai edes yrittävät ulkoilla nyt enemmän, vaikka eivät sitä julkisesti kertoneet. Pinnat myös teille!

Sunnuntaina Kunin poluilla vierähti kolme tuntia. Paikoitellen poluilla oli todella paljon vettä ja suossa sai kahlata lenkkarit märkinä. Mutaankin upposin ja sain myös pari viilentävää maakosketusta. Ihan parasta. Kaukana ovat ne ajat, jolloin märät lenkkarit saivat aikaan negatiivisia tuntemuksia. Nykyään mitä enemmän rapaa, sitä tyytyväisempi polkujuoksija. Mitä märemmät lenkkarit, sitä mahtavampaa. Mitä enemmän tuijotusta lähikaupassa lenkin jälkeen, sitä parempi. Huvinsa kullakin.

Eilen kävin kuntosalilla ja illalla juoksin kevyen palauttavan vitosen. Äsken vein auton korjaamolle ja juoksin sieltä tunnin kotiin. Matkaa kertyi 12km, joten tuli hyvä maratonvauhtinen lenkki. Tällä hetkellä täällä Vaasassa sataa kaatamalla, joten olin aivan läpimärkä päästyäni kotiin. Ennen en voinut mennä sateella ulos juoksemaan, koska siellä satoi vettä. Nykyään menen mielelläni ulos sateeseen juoksemaan täysin samasta syystä. Jotenkin on ihanaa, kun vesi valuu kasvoilla ja sitten nenän päähän jää se pieni tippa, jota yrität puhaltaa pois. Tein kyllä jälleen kerran aloittelijan virheen ja laitoin hiukset ponnarille. Nyt fleda on sitten niin solmussa, että siihen ei taida auttaa kuin sakset.

Mites teidän marrasputki etenee? Täällä siis plakkarissa 4/30. "Muutama" harjoitus siis vielä jäljellä.

Nyt illaksi töihin omalle salille pitämään Jäykkis-jumppaa sekä lihaskuntojumppaa juoksukoululaisille. Huomenna aloitan sitten jälleen juoksutreenit uusien juoksijoiden kanssa, koska toimin vetäjänä Wasa Sports Clubin maratonkoulussa. Sinne mukaan voivat tulla kaikki, jotka ovat kiinnostuneet juoksemaan keväällä puolimaratonin tai maratonin. Tervetuloa mukaan!



lauantai 1. marraskuuta 2014

Putki päällä!

Vihdoinkin marraskuu! Neljän viikon ylimenokausi on ohi! Otin todellakin rennommin sekä treenin että ruuan suhteen. Teki todella hyvää kropalle, vaikka lempifarkuista ei mene nappi kiinni. Treenejä voi vähentää, mutta ruokahalu is still the same. 

Olen suunnitellut tämän kuun treeniohjelmaani kuin ilmaista maailmanympärysmatkaa ja odottanut sen alkamista vähintään samalla intesiteetillä. Kun treenaaminen on parasta, se vaan on parasta.

Tänään käytiin juoksukoululaisten kanssa rennolla hölkällä, 50min. Ensimmäistä kertaa hitaassa juoksussa ei tuntunut minkäänlaisia oireita polvissa. Joskus juoksijan polvesta kärsivä voi kuitenkin tehdä vauhdikkaampia lenkkejä oireitta (kuten minä), mutta tuo hitaampi meno on se ongelma. Tänään kuitenkin kivut olivat muisto vaan, joten hieroja, lepo, tulehduskipulääkekuuri ja vielä kerran lepo tekivät tehtävänsä. Illasta teen vielä lihaskuntotreenin ja päivän treenit on purkissa.

Huomenna aamusta lähdetään polkujuoksuintoilijoiden eli Wasa Trail Runnersin kanssa Kuniin reiluksi kahdeksi tunniksi. En ole ollut siellä muutamaan kuukauteen, joten kaipuu tutuille poluille on valtava. 


En ole vielä edes putsannut maastokenkiä Vaarojen Ultran jälkeen.
Eipä niillä ole käyttöäkään ollut.

Aloitin tänään myös marrasputken. Se on juoksun ystävien oma putki, jolloin juostaan jokaisena marraskuun päivänä yhtäjaksoisesti vähintään 25min. Suoritus tehdään aina ulkona eli säässä kuin säässä. Aloittelijoille en nyt tällaista juoksuputkea suosittele, mutta enemmän harrastaneille noin lyhyt aika ei rasita kuin sohvalle kipeästi viikkoiltaisin haluavia aivosoluja. En myöskään suosittele marrasputkea, jos on taipuvainen stressaamaan tämän tapaisista haasteista. Itselleni tämä on kiva plussa pimeyden keskelle. Kun marrasputki on ohi, ollaan jo joulukuussa. Ehkä silloin on jo lunta, ehkä enemmän lumen tuomaa valoa. 


Viime vuonna alkutalvesta. 
Degeträsk.

Haluankin nyt haastaa teidät blogin lukijat. Jokaisen teistä. Haastan teidät ulkoilemaan koko marraskuun vähintään 25min. raittiissa ulkoilmassa. Joka ikinen päivä, yhtäjaksoisesti. Kävely, juoksu, pyöräily, rullailu, käsipyöräily. Ihan mitä vaan. Raittiissa ulkoilmassa. Joka ikinen päivä.

Oletko mukana?