lauantai 1. marraskuuta 2014

Putki päällä!

Vihdoinkin marraskuu! Neljän viikon ylimenokausi on ohi! Otin todellakin rennommin sekä treenin että ruuan suhteen. Teki todella hyvää kropalle, vaikka lempifarkuista ei mene nappi kiinni. Treenejä voi vähentää, mutta ruokahalu is still the same. 

Olen suunnitellut tämän kuun treeniohjelmaani kuin ilmaista maailmanympärysmatkaa ja odottanut sen alkamista vähintään samalla intesiteetillä. Kun treenaaminen on parasta, se vaan on parasta.

Tänään käytiin juoksukoululaisten kanssa rennolla hölkällä, 50min. Ensimmäistä kertaa hitaassa juoksussa ei tuntunut minkäänlaisia oireita polvissa. Joskus juoksijan polvesta kärsivä voi kuitenkin tehdä vauhdikkaampia lenkkejä oireitta (kuten minä), mutta tuo hitaampi meno on se ongelma. Tänään kuitenkin kivut olivat muisto vaan, joten hieroja, lepo, tulehduskipulääkekuuri ja vielä kerran lepo tekivät tehtävänsä. Illasta teen vielä lihaskuntotreenin ja päivän treenit on purkissa.

Huomenna aamusta lähdetään polkujuoksuintoilijoiden eli Wasa Trail Runnersin kanssa Kuniin reiluksi kahdeksi tunniksi. En ole ollut siellä muutamaan kuukauteen, joten kaipuu tutuille poluille on valtava. 


En ole vielä edes putsannut maastokenkiä Vaarojen Ultran jälkeen.
Eipä niillä ole käyttöäkään ollut.

Aloitin tänään myös marrasputken. Se on juoksun ystävien oma putki, jolloin juostaan jokaisena marraskuun päivänä yhtäjaksoisesti vähintään 25min. Suoritus tehdään aina ulkona eli säässä kuin säässä. Aloittelijoille en nyt tällaista juoksuputkea suosittele, mutta enemmän harrastaneille noin lyhyt aika ei rasita kuin sohvalle kipeästi viikkoiltaisin haluavia aivosoluja. En myöskään suosittele marrasputkea, jos on taipuvainen stressaamaan tämän tapaisista haasteista. Itselleni tämä on kiva plussa pimeyden keskelle. Kun marrasputki on ohi, ollaan jo joulukuussa. Ehkä silloin on jo lunta, ehkä enemmän lumen tuomaa valoa. 


Viime vuonna alkutalvesta. 
Degeträsk.

Haluankin nyt haastaa teidät blogin lukijat. Jokaisen teistä. Haastan teidät ulkoilemaan koko marraskuun vähintään 25min. raittiissa ulkoilmassa. Joka ikinen päivä, yhtäjaksoisesti. Kävely, juoksu, pyöräily, rullailu, käsipyöräily. Ihan mitä vaan. Raittiissa ulkoilmassa. Joka ikinen päivä.

Oletko mukana?   
 

4 kommenttia:

  1. No jos kävelykin kelpaa, niin olenhan mä sitten mukana! :) Koirien kanssa tuo tulee luonnollisesti, ilman stressiä. Juoksua ei tarvitse edes harkita.. Kivaa marraskuuta ja mukavia ulkoiluja!

    VastaaPoista
  2. Hienoa! Mukavaa marraskuuta myös sinne ja nautitaan tästä lämmöstä vielä. Taisivat lupavat viikonlopuksi kunnon pakkasia...hyrrr...

    VastaaPoista
  3. Ihan kiva ajatus. Täytyy yrittää. Kastumisesta en tosin pidä (toisin kuin sinä), aamun sauvakävelylenkillä kastuin likomäräksi. Hyi. Mutta yritetään kuitenkin.

    Terv. Täysin arkista

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Kristiina! Mukaan vaan ja toisaalta - jos joku lenkki jää väliin, eipä sekään niin vakavaa ole :) Mukavaa päivän jatkoa!

      Poista