maanantai 29. toukokuuta 2017

Liikkumiseni raskauden aikana


Olisin mielelläni kuulunut siihen joukkoon, joka vetää raskaudet läpi vasemmalla kädellä. Tiedätte varmaan ne tyypit, jotka juoksevat raskauskuukaudet ja kroppa pysyy täsmälleen samanlaisena lukuunottamatta pientä kumpua vatsan kohdalla. Niitä, joita tuijotat Instagramissa ja mietit, mihin sinne kroppaan se vauva on oikein tungettu, kun olemus on hoikkaakin hoikempi. En valitettavasti päässyt tälläkään kertaa osaksi tätä timmimimmijoukkoa ja persukseni on hyvää vauhtia sulautumassa osaksi takareittä.

Mutta se ei oikeasti haittaa. Minä etenen minun korteillani ja muut omillaan. Jos kaiken tämän huonovointisuuden, unettomuuden, hermosärkyjen ja kolotuksien rinnalla vielä pitäisi murehtia linjojaan tai treenaamattomuuttaan, ei kiitos. Ei jaksa, ei kykene. Ehkä se on tämä ikäkin. Armollisuus itseään kohtaan. Hyväksyntä kroppaansa ja valintojaan kohtaan. Näin on hyvä.

Se, mitä kuitenkin kaipaan, on endorfiinit. Se hyvä olo, joka tulee liikunnasta. Ennen raskautta liikuin 10-15h/vko ja hain energiani päivittäisistä treeneistä. Sitä nautintoa kaipaan ja sitä on hyvin hankala korvata millään muulla toiminnalla, ainakaan tässä olotilassa. Ja jos nyt mietit kulunutta "pian saat palkkiosi, kun vauva syntyy"-fraasia, niin ei. En minä ainakaan pysty raskauden aikana psyykkaan itseäni kuukaudesta toiseen kuvitelmalla vauvasta, joka syntyy joskus kaukana tulevaisuudessa. Hyvä, kun sitä edes muistaa päivittäin, että odottaa ihan oikeaa vauvaa. Lähinnä sitä vaan kärvistelee närästyksessään ja yrittää olla röyhtäilemättä radiossa muistamatta, miksi olotila on kaikkea muuta kuin endorfiinihumalainen. Kunnes sitten yksi kova potku virtsarakkoon taas muistuttaa, että "Hei mamma, täällä mää oon ja lupaan tulla heti ulos, kun oon valmis ja sitten saat endorfiinisi takaisin".


Jo viikolla 22 ihan isoveljensä näköinen <3 

Kuinka siis olen liikkunut menneet raskausviikot ja kuinka olen joutunut soveltamaan eri lajeja?

Juoksu

Tätä iloa kesti raskausviikolle 19. Kuitenkin heti alkuraskaudesta asti jouduin hölläämään tahtia, koska raskaus aiheutti suunnatonta paineentuntua ja se ei ole kiva tunne se. Juoksin aina hetken ja kävelin perään. Tällä tavoin pystyin tekemään jopa yhden pitkän lenkin (2h-3h) viikossa. Sykkeennostot jätin saman tien. Hengästyin jo aikamoisesti ihan kevyestäkin hölkästä. Viikolla 16 alkoivat jälleen kevyet supistukset, kuten myös ensimmäisessä raskaudessa ja ne lopettivat juoksemisen sitten lopullisesti muutaman viikon kuluttua.

Kävely

Tämäkin on ihan persiistä. Kun juoksu loppui, loppui myös kävely. Välillä pystyn kävelemään jopa 20min. putkeen rauhallisesti, yleensä en. Olisi ihanaa ollut jatkaa lenkkeilyä edes kävelyn muodossa, mutta ei väkisin. Kiitti vaan ja munkkia poskeen.

Pyöräily

Raskauden alussa oli mahtavaa pyöräillä. Se tuntui niin hyvältä verrattuna juoksuun, mutta vaikeudet alkoivat jo ensimmäisellä kolmanneksella. Vatsaa ei saanut kiristää mikään tai supistelu alkoi välittömästi. Triathlonpyörän asento siis ei enää onnistunut, kun vatsa jäi väliin. Sama ongelma oli maastopyörällä, vaikka sen asento oli pystympi. Viikolla 21 hankin kunnon Mummiksen. Sen jälkeen matkat ovatkin menneet rattoisasti selkä suorana, toki äärettömän hitaasti.


Kolme vaihdetta ja ihan hurja meno.

Uinti

Suuri suosikkini. Ainoa paikka, jossa en tunne olevani Pullervo kalliolla. Suurin piirtein viikolle 20 pystyin tekemään hyviä treenejä. Sen jälkeen 50m rata oli liian pitkä. Puolessa välissä alkoi jälleen supistaa. Ongelma helpottui, kun vaihdoin 25m radalle. Uin pari altaan väliä ja odotan hetken. Toistan ja toistan. Potkuja en voi tehdä, supistaa. Rintaa en voi uida, supistaa. Mutta vapaauintia, selkäuintia ja tekniikkaa pystyy. Jihuu. Uintitreeneissä myös 45min. on maksimi. Sen pidemmät harjoitukset ei tunnu hyviltä.

Kuntosali

Tämä toimi loistavasti viikolle 25 asti. Tein monipuolisesti koko kroppaa kuntopiirimäisesti. Välillä Cross Traineria lihasliikkeiden väliin ja lopputuloksena oli supistukseton treeni.


Kaiken kaikkiaan pystyin treenaaamaan pitämieni kevyiden jumppatuntien (seniorijumppaa, vesijumppaa, keppijumppaa) lisäksi ihan mukavasti aina viikolle 20 asti. Laskujeni mukaan treenitunteja tuli viikossa reilu 10h ja päälle vielä muutama tunti lihashuoltoa. Sen jälkeen tunnit vähentyivät 6-8h/vkossa, kunnes loppuivat lähes kokonaan.

...

Tänään olen viikolla 30. Olo on aika paska. Öisin heräilen liitoskipuihin ja hermosärkyihin vartin välein. Vauva oleilee alavatsassa, välillä pää alaspäin. Jos teen lähinnä mitä tahansa, paitsi makaan, aiheuttaa se supistelua ja painetta alapäähän. Kevyt pyöräily on ehdottomasti paras liikkumismuoto. Kaiken muun liikkumisen olen jättänyt nyt pois. Esikoiseni syntyi 36+5, joten nyt ei oteta mitään turhia riskejä. Vauva on silti vielä liian pieni syntymään moneen viikkoon, vaikka Kahvakuula oli ennenaikaisesti syntyessään jo yli 3kg.

Onneksi on enää 5vkoa äitiyslomaan ja nämä viikot työskentelen lähinnä Radio Vaasan studiossa juontamassa 3-4pv/vko. Työpäivät ovat lyhyitä, toki illat menee melkein aina kaksin turhautuneen 5-vuotiaan kanssa, kun äiti ei voi tehdä mitään hänen mielestään järkevää.


Jotain sentäs voi tehdä ilman, että supistaa.

Välillä mielen valtaa alakuloisuus, kun katselee turvonnutta olemustaan ja pyyhkii sokeria suupielestään, mutta sitten sen taas muistaa.

Väliaikaista kaikki on vaan.

...

Viime viikolla pistin Spotifyista juoksulistani soimaan ja ilmoittauduin ensimmäiseen polkujuoksukisaan vuodelle 2018. Eilen tilasin juoksurattaat.

Täältä tullaan taas, hitaasti, mutta varmasti.


Arkistosta löytyi kuva juoksukisoista vuodelta 2012. 
Kahvakuula oli tuolloin vähän alle vuoden vanha <3
Hyvin kulki silloin lenkit juoksurattailla, molemmilla. 













 


torstai 20. huhtikuuta 2017

hei hei mitä kuuluu...


Joulukuun alussa googlasin vaihdevuodet. Oudot oireet ja kuumat aallot olivat piinanneet jo joitakin viikkoja. Harvemmin ne tämän ikäisillä alkaa, mutta eihän sitä koskaan tiedä. 

Ei tiedä ei. Nyt ollaan tukevasti menossa kohti kevättä ja elokuista laskettua aikaa. Ei kuulunut suunnitelmiin ei. Ei vauva tai vaihdevuodet, mutta joskus se elämä vaan yllättää. 

Koko kevät on kulunut lähinnä selviytyessä päivästä toiseen, kuten kävi myös ensimmäisen raskauteni kanssa kuusi vuotta sitten. En kuulu niihin ihmisiin, jotka pitävät raskautta naisen parhaana aikana. Voisin hyvinkin vaihtaa kaikki nämä päivät pois. Tällä kertaa ympärivuorokautinen kuvotus kesti vain raskausviikolle 20, jonka jälkeen se siirtyi lähinnä iltaan ja yöhön. Aamu viiden jälkeen heräilen noin vartin välein vaihtamaan asentoa, koska jalkojen hermokipu piinaa. Nyt viikolla 25 en voi enää kävellä normaalia vauhtia supisteluiden takia, vaan Kahvakuula joutuu odottelemaan äitiään ja siirtymät toisesta työpaikasta toiseen on todella hankalia ilman autoa. En nimittäin ehdi perille, vaikka yritän pistää parastani. En voi syödä mitään normaaleja ruokiani, koska tulee oksennus. Kaikki epäterveellinen kyllä menee alas ja sitä todellakin menee. Ja tämä väsymys. Ja sitten ne navanalaiset muut jutut, joista en nyt viitsi julkisesti avautua. Ah. En vaan pidä raskaana olemisesta, en sitten yhtään. 

Mutta myönnän, tämäkin on osaksi asennekysymys. Kahvakuulaa odotin seitsemän vuotta. Olin luvannut itseni ja maailmankaikkeuden välillä, että jos joskus saan yhdenkin raskauden "maaliin", en valita. En mistään. Enkä valittanut. Nyt raskaus vaan tuli ilman ennakkovaroitusta. En ehtinyt asennoitua siihen, että pahoinvointi alkaa saman tien. Kammottava olo keskelle kiireistä kevättä, jonka aikataulut oli suunniteltu täysin treenin ehdoilla. Mutta näin siitäkin vaan selvittiin. Treenit vaihtui päiväuniksi ja kisakunto odottaa tulevia vuosia. Nyt on käsillä tiukkojen aikataulujen kaksi viimeistä viikkoa ja sitten saan kevennellä kohti kesää. Äitiyslomalle jään heinäkuun alussa.

Olen myös huomannut, että helposti tulkitaan väärin, kun kertoo raskauden olevan kaikkea muuta kuin mieluinen olotila. Vaikka me ei olla raskauden kanssa match made in heaven, on vauva enemmän kuin tervetullut tähän perheeseen. Mulla on vahva tunne, että näin pitikin käydä. Mutta koska ollaan Mörököllin kanssa välillä niin saamattomia, piti vauvan vähän niinkuin huijata tiensä maailmaan. 

Mutta aika kuluu nopeasti, myös raskausaika. Kahvakuula syntyi viikolla 37, joten jos tämä tulokas päättää syntyä yhtä aikaisin, tässähän tulee oikeasti kiire. Tätä raskautta en jää kaipaamaan, tätä nyt jo kookasta mahaa en jää kaipaamaan, mutta vauvan näkemistä en malttaisi odottaa. Häntä odotetaan kovasti <3 


Vko 23 parin viikon takaa.

Kuinka sitten olen liikkunut raskauden aikana ja miten sovellan lajeja itselleni sopiviksi? Niistä lisää ensi päivityksessä. 

Tsemppiä torstaihin,
Miia