tiistai 11. marraskuuta 2014

Marrasputken loppu.

Marrasputkeni päättyi eilen. Polvet kipeytyivät jälleen viikonlopun lenkeistä. Lauantaina pääsin ilman kipuja kolmisen tuntia, sunnuntaina särky alkoi parinkymmenen minuutin juoksun jälkeen. Nyt ei ole mitään muuta mahdollisuutta kuin antaa polvien levätä. Ongelma lähtee lantion asennosta, johon vaikuttaa eniten kireät lonkankoukistajat. Pääsyyllinen on siis muualla, mutta polvet ovat muutenkin eläneet ihan omaa elämäänsä Vaarojen Ultran jälkeen, jonka sivutuotteena nämä muut ongelmat tulivat. Tämä polvien käyttäytyminenkin oli tavallaan tiedossa. Polvet eivät ole vahvin kohtani, niiden kanssa on taisteltu aikanaan vuosia ja jalkalihasten vahvistaminen jatkuu intensiivisesti.  Tottakai myös kropalta vaaditaan sopeutumista, kun kyse on pitkistä ultrista. Mutta kyllä tämä tästä.


Itseäni ei polvien tilanne juuri huoleta, koska olen tällä hetkellä oikeasti paremmassa kunnossa kuin koskaan. Sen huomaa lenkillä. Viimeisten kahden viikon aikana on juoksu ollut helppoa. Kropasta irtoaa ihan eri tasoja kuin aikaisemmin ja juoksuasento on parantunut lenkki lenkiltä. Monipuolinen treeni tuottaa tulosta ja jatkan innoissani uusien lajien parissa. Lihaskunto on parantunut, samoin liikkuvuus. Mörökölli hieroi jalkojani toissapäivänä ja totesi, että nämä ovat paremmassa kunnossa kuin ikinä. Paitsi lonkankoukistajat ja loitontajat, jotka nuo polvivaivat osaksi aiheuttavat. Toisaalta lyhyt hieronta sai jo lonkankoukistajia mukavasti auki, joten kroppa reagoi ainakin siltä osin.

Tänään menen jälleen salille ja aloitan kunnon voimaharjoittelukauden. Illalla Jäykkis-jumppien jälkeen raahaan CrossTrainerin autotallista sisälle. Huomenna uimaan ja jotakin. En tiedä. Aikataulullisesti tämä on kieltämättä haastavaa. Juokseminen kun on niin helppoa. Lenkkipolku lähtee aina kotiovelta.



Nämä on oikeasti pikkujuttuja. Saan kuitenkin treenata ja nauttia liikunnasta monella muulla tavalla. Eiköhän minulla ole vielä aikaa juosta juoksukiintiöni täyteen ja sitä paitsi viikonloppuna on jälleen aika viedä juoksukoululaiset hölkälle.

Marrasputki jatkuu siis pääosin muun liikunnan merkeissä ulkoillen, pyöräillen, salilla käyden ja uiden. Kyllä tämäkin ihan kivalta kuulostaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti