Kiitän elämästäni päivittäin. Kiitän mahdollisuuksista, sattumista, kaikesta hyvästä ja välillä jopa kääntöpuolista, jotka antavat perspektiiviä elämän poluille. Välillä valintani ovat olleet huonoja, mutta sieltä on noustu. Hauraan hiljalleen. Osaa tehdyistä asioista kadun koko sydämestäni, mutta olen päässyt niistä jo eteenpäin. Opetellen elämää, askel askeleelta, itselleen anteeksiantaen. Joinakin päivinä askel on tavallista raskaampi, joskus kevyen kevyt, mutta suunta on aina sama. Katse tiiviisti horisontissa pyrin näkemään elämän matkana kohti seikkailuja, kokemuksia. Matkana, jota kuljetaan rakkaiden kanssa rinnakkain. Nauttien, aistien, rakastaen. Välillä tottakai riidellen, turhautuen. Joskus Västervikin ylle nousee mustaakin mustempia pilviä, salamat lyö maahan metrin railot ja jyrinä kuuluu naapuriin asti. Mutta silti tulee huominen.
Polkujuoksu vei minut metsään. Ensin se pelotti, sitten rauhoitti. Mitä enemmän näin, sitä enemmän kaipasin. Luonto otti tiukkaan otteeseensa. Jokainen tietää, että elämä on turhan raskasta, jos sitä elää kuin viimeistä päivää. Mutta jos ihminen ei tee asioita, jotka sytyttää mielen liekkeihin ja tuo mukanaan rajattoman intohimon, näkyy silmistä ainoastaan harmaata tuhkaa.
Seuraava juoksuseikkailu on suunnitteilla. Sisällä kytee, luonnon ote tiukkenee entisestään. Ennen reissasin levottomuuttani, nyt menen aistimaan rauhallisuutta. Tämäkin reissu piti tehdä tulevaisuudessa, sitten joskus, mutta miksi odottaa? Mitä tässä pitäisi odottaa?
Kirjassa on reitit ja yöpymispaikat valmiina.
Ilmestyi juuri,
joten tiedot ovat ajankohtaisia.
Mitä on nää tuoksut mun ympärilläin?
Mitä on tämä hiljaisuus?
Mitä tietävi rauha mun sydämessäin,
tää suuri ja outo ja uus?
Minä kuulen, kuink’ kukkaset kasvavat
ja metsässä puhuvat puut.
Minä luulen, nyt kypsyvät unelmat
ja toivot ja tou’ot muut.
Kaikk’ on niin hiljaa mun ympärilläin,
kaikk’ on niin hellää ja hyvää.
Kukat suuret mun aukeevat sydämessäin
ja tuoksuvat rauhaa syvää.
Eino Leino
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti