maanantai 13. toukokuuta 2013

Tilanne 4-2.

Miia 4 - Kantapää 2. Hyvää yritystä Kantapäältä, mutta se ei valitettavasti riitä. Minä vien tämän matsin ja Plantaarifaskiitti saa etsiä uuden uhrin.

Viime viikolla juoksin ainoastaan 30km eli jätin puolet suunnitelluista kilometreistä juoksematta. Olen hieronut, laittanut kylmää ja laulanut vanhoja suomalaisia kansanlauluja kantapäälleni. Olen levännyt, venytellyt pohkeita ja ajanut Mörököllin toiminnallani hermoromahduksen partaalle.

Lauantaina Mörökölli selvästi ahdistui ja käski painokkaasti lopettaa sen jatkuvan kantapään hinkkaamisen, joten lähdin kokeilemaan kantapään juoksukestävyyttä Gerbyn kuntoradalle. Pehmeä maasto sopi kannalle mainiosti ja sain juostua kympin lähes maratonvauhdilla.

Nyt on mieli positiivinen. Kroppa on kantapäätä lukuunottamatta erinomaisessa kunnossa. Fustra on tuonut lisää liikkuvuutta, puhumattakaan viikko viikolta voimistuvasta keskivartalosta. Olen myös lisännyt voimaharjoittelua, joten voin jo nyt olla tyytyväinen tehtyyn työhön, joka on puserrettu irti tästä kropasta kaiken tämän muun elämän ohella.

Fustraa ennen lenkkiä.

Tavallaan odotan kovasti kesän peruskuntokautta. Kun muut kilpailevat ahkerasti kesällä, minä otan jälleen tähtäimen kohti talvimaratonia. Kesällä on peruskuntokausi, syksyllä teen Janne Holmenin ohjeiden mukaisesti valmistavan kauden ja marraskuussa/joulukuussa/tammikuussa juoksen seuraavan Tukholman jälkeisen maratonin. Toivon kovasti, että saisin harjoitella tulevan kauden terveenä, koska tämä viimeisin kausi oli sairasteluiden takia turhan rikkonainen. Kesällä juoksen aivan varmasti joitakin lyhempiä matkoja kilpaa treeniksi ja syksyllä teen puolimaratonin ennätyksen, mutta fiiliksen mukaan mennään.

Tänään kantapää on lähes kivuton. Se ärtyy rasituksesta, mutta päivä päivältä kipua on vähemmän. Taisi tuossa talvella unohtua perusteellinen pohjehuolto ja jalkaterät pääsivät mattojuoksun ansiosta turhan jäykiksi, mutta elämä opettaa. Huomenna yritän maratonvauhtista lenkkiä ja torstaina olisi tarkoitus juosta viimeinen pitkä lenkki. Se on tärkeä lenkki, joka aloittaa henkisen valmistautumisen Tukholmaan. Onko tämä nyt oikeasti noin vakavaa? Ei, mutta oikeanlaisella viime hetken valmistautumisella saan ajasta pois vähintään kolme minuuttia ja hieman tätä hektistä elämää rauhoittamalla saan pois toiset kolme minuuttia. Sitä paitsi tämä on edelleen ihan älyttömän kivaa!       

Myös yksi osa henkistä valmistautumista on asukokonaisuuden valitseminen. Oikealla asukokonaisuudella voi ajasta saada pois vapaasti arvioiden noin kaksi minuuttia ja pitäähän sitä näyttää edes lähdössä hyvältä. 

Tässä tämän hetken suosikki.
Jalkaan Bostonit.
Paita Odlo ja shortsit Nike.

Näin metsäpolulla torjutaan ilkeät ketut,
karhut ja vihaiset linnut.
Toimii myös pyllypeesaajiin.

Näittekö jo uusimman Juoksija-lehden kannen? Kannesta selviää, että torstaina ilmestyvässä Juoksija-lehdessä on kolmiosaisen Fustra-juttusarjan ensimmäinen osa. Loistavia liikkeitä juoksijoille ja samalla voit bongata tutut kasvot :)

Tänään on hyvä päivä.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti