maanantai 29. syyskuuta 2014

5 päivää Vaarojen Ultralle.

Koko syksyn kohokohta lähestyy. Lauantaina 4.10 klo 07 starttaa Kolilla Vaarojen Ultra, 86km. Matka tulee olemaan raskas, todella raskas. Maasto on vaativa. Todella vaativa. Loppumatkasta on odotettavissa pimeys, jossa voin joutua taivaltamaan ilman matkaseuraa. Tämä ei ole itselleni pikkujuttu. Tämä on synnytyksen jälkeen pelottavinta koskaan.


Kärpässienet on niin kauniita.

Henkinen valmistautuminen on mennyt hyvin. Olen oikeasti valmis. Uskon selviytyväni matkasta. Uskon siihen, että vaikka fyysisesti tekisi tiukkaa, vedän itseni henkisesti maaliin. Selviydyn, askel askeleelta. Vaikka minua pelottaa, nautin varmasti. Nautin nimittäin matkasta jo nyt. Valmistautuminen on koko ajan läsnä ja vetäydyn päivä päivältä enemmän omaan, rauhalliseen kuoreeni. Tämä kaikki on ihan mahtavaa, oikeasti. Itsensä voittamisessa on jotakin kiehtovaa, mystistä.


Just do it.

Fyysisesti valmistautuminen ontuu. Kuukausi sitten juoksemani Vaasan maraton päättyi 34,5 kilometrin jälkeen. Se oli ensimmäinen keskeyttämäni maraton. 20km:n jälkeen huomasin nestehukan. 30km:n jälkeen oikea jalka petti alta. Jouduin pysähtymään ja jatkoin hitaasti matkaa. Pari kilometriä myöhemmin pysähdyin viideksi minuutiksi. Oikean jalan lihakset menivät kramppiin, polvi ei kestänyt yhtään astumista. Yritin kävellä, ei onnistunut. Venyttelin, otin suolaa. Pääsin vielä pari kilometriä eteenpäin hitaasti juosten. Taas meni jalka alta. Päätin edes kävellä maaliin, mutta en pystynyt edes kävelemään. Aluksi olin pettynyt, mutta en ollut huolissani polven puolesta. Tiesin heti, mistä on kyse. Minulla oli sama vaiva toisessa polvessa kaksi vuotta sitten. Kipu tuntui polvessa, mutta syy oli lihasperäinen. Olin oikeassa. Kaksi päivää, kevyt hieronta reisilihaksille ja olin jälleen treeneissä kiinni. Luulen myös, että nestehukka yhdistettynä väliinjääneeseen hierontaan sekä vähäiset asfalttilenkit olivat kaikki syynä tapahtuneeseen. Sain tästä kuitenkin hyvän muistutuksen siitä, että huolellinen valmistautuminen on tärkeää ja lämpimällä kelillä ei kannata unohtaa suolatabletteja keittiön pöydälle.


Kahvakuula oli mukana minimaratonilla. 
Ennen juoksua Kuula sanoi, että hän saa mitalin - äiti ei. 
Oikeassa oli.

Hauskinta jobin postia toi tullessaan Ilta-Sanomien artikkeli, jossa kehuskelin, kuinka olen nykyään ihan superterve ja flunssat pysyy poissa raakaravinnolla. Heti artikkelin ilmestymisen jälkeen sain flunssan, jossa kärvistelen vieläkin. Väsymys on aivan valtava. Onneksi flunssa ei noussut kuumeeksi, vaan muuttui hiljalleen kurkkukivusta limaisuudeksi. Pää on kipeä jatkuvasta niistämisestä, mutta muuten olo alkaa olla normaali.  


Artikkeli pari viikkoa sitten viikonlopun Ilta-Sanomissa.
Palaute oli yllättävän positiivista.

Koska kisa lähestyy, pyrin olemaan aktiivisempi blogissa ja tuomaan teille tunnelmia ennen matkaa, matkalta ja matkan jälkeen. Etenemistäni voi jälleen seurata kartalta netistä, mutta laitan siitä linkit myöhemmin. 

Mukavaa maanantain jatkoa ihanat,
Miia




7 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Yritetään nyt päästä ensin maaliin :D Kiitos Johanna kannustuksesta!

      Poista
  2. Oot kyllä Miia mun idoli! :) Kovasti tsemppiä etenkin niihin kisan haastavimpiin hetkiin, joita varmasti tolla matkalla ehtii tulla! Ja toivottavasti flunssa taittuu ja olo palaa täysin normaaliksi pian! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oot ihana <3 Ja paljon kiitoksia tsempeistä! Päätin jo eilen, että en lähde juoksemaan, kun flunssa paheni kertaheitolla, mutta aamulla oli jo parempi, joten eiköhän tämä tästä!

      Poista
  3. Toivottavasti flunssa on ja pysyy poissa. Voimia matkaan Miia!

    VastaaPoista