tiistai 2. kesäkuuta 2015

Triathlonleiri Tahkolla OSA 1


Projektini "Triathlonistiksi 200 päivässä" sai viime viikonlopun triathlonleiristä huiman askeleen eteenpäin. Aiemmin jouduin vakuuttelemaan itseäni siitä, että tulen selviytymään triathlonin täysmatkasta. Mennyt viikonloppu kuitenkin vakuutti itseni, että tulen selviämään siitä. Se teki myös selväksi, että pelkkä selviytyminen ei enää riitä. Tavoitteet on isommat kuin maaliinpääsy. 

Torstaina saavuin illansuussa Tahkolle ja majoituin TahkoSpan ylelliseen huoneistoon. Koska triathlon-tiimini kaksi muuta jäsentä, Pippa ja Manu, saapuisivat Tahkolle vasta perjantaina, kävin juoksemassa reilun tunnin lenkin etsien uusia polkuja ja ihastellen maisemia. 


TahkoSpa.


Mahtava kahden makuuhuoneen huoneisto.

Metsästä löytyi vaikka mitä kivaa ja tulevaisuudessa aion ehdottomasti lähteä Tahkolle juoksemaan enemmän. Kuka edes menee nykyään johonkin etelään kesällä, kun täällä Suomessa on aivan loistavia lomakohteita! 


Tässä se järvi on. 
Henkisesti helpotti nähdä paikka, jossa täysmatkan 3,8km uidaan.
Toista laitaa tonne ja toista takaisin. 
Itseluottamukseni kasvoi heti, kun uinti ei suuntautunut kohti tuntemattoman järven ulappaa.


Löysin myös pätkän metsäautotietä.

Perjantaina lähdettiin heti aamusta jälleen lenkille. Seurakseni sain Juuson ja Annikan, joiden kanssa kierrettiin kerran tulevan täysmatkan maratonlenkki. Kyseinen lenkki juostaan täysmatkalla neljästi, joten oli aivan mahtavaa päästä tutustumaan reittiin ja samalla tallentaa se muistiini, jotta voin etukäteen mielikuvissani tehdä tärkeää itsepsyykkausta. Reitti oli ennen kaikkea vaihteleva ja sen varrella yleisön on helppo seurata kilpailijoita. 

Vihdoin iltapäivällä saatiin kaikki leiriläiset kasaan ja virallinen leiri pääsi alkamaan. Leirin valmentajana toimi pro Teemu Lemmettylä ja hänen ammattitaitonsa tuli enemmän kuin tarpeeseen. Uimatreeneissä harjoiteltiin uusia juttuja, keskityttiin tekniikkaan ja erityisesti rentouteen, joka on itselleni vaikeaa. Olen kuitenkin oppinut uimaan vapaauintia vasta muutama kuukausi sitten, joten matka teknisesti hyvään uintiin on vielä pitkä. Perjantain treeneissä tuli kuitenkin muutama hieno onnistuminen, paljon uusia tekniikkaharjoitteita ja voitinpa myös pelkoni hypätä pää edellä altaaseen.     


Tuon sillan ali menee täysmatkan uinti.
Sillan päällä kulkee juoksun reitti.


Illalla kiivettiin Tahkon huipulle ihastelemaan kauniita maisemia.

Lauantaina jatkettiin uinnin kanssa. Tekniikkaa, harjoitteita ja yhtäkkiä Teemu käski tekemään kuperkeikan vedessä. Voi ei. Tällainen temppuilu ei ole yhtään mun juttu. En osaa edes kuperkeikkaa patjalla. Tai en varmaan uskalla edes yrittää. Uudet jutut veden alla ei todellakaan ole mun juttu.  Hmm. Kaikki muut tekivät jo kiltisti kuperkeikkaa, joten pakko oli yrittää. Perhana, kun oltiin taas epämukavuusalueella, mutta tiesin tämän jutun. Mun epämukavuusalue tulee vastaan todella nopeasti, kun kyse on uusista asioista. Mutta joka ikinen kerta, kun teen uuden asian, alueeni laajentuu yllättävän äkkiä. Pelko on voitettavissa ja palkkio on käsissäni välittömästi. Mää oon hei hypännyt yksin laskuvarjolla tonnista ja nyt en uskalla tehdä kuperkeikkaa vedessä! Otin, tein kuperkeikan ja olipas taas big deal. Perhana mun kanssa. Tein vielä toisenkin kuperkeikan. Mutta sitten Teemu sanoi, että mennään tuohon toiselle radalle ja harjoitellaan vaparin käännöstä. Ja PAM! Jälleen oltiin epämukavuusalueella. Oi, miksi! Minähän osasin tuon kuperkeikan! 

Ja oho, kolmas kerta toden sanoi:



video

Enpä olisi uskonut. 

Uinnin jälkeen ohjelmassa oli yhdistelmälenkki. Ensin pyöräilyä ja sitten juoksua päälle. Olin kehittänyt pyörääni viha-rakkaus-suhteen, joista tunne viha oli johtava. Viikkojen ajan tuskailin kenkien klossien kanssa (tästä saisi oman blogin, joten en nyt avaa sitä enempää) ja muutenkin aloin epäillä sitä, oliko mitään järkeä ostaa helkkarin kallis pyörä, josta et tiedä mitään ja loppujen lopuksi et halunnut edes tietää siitä mitään. Typeriä kapistuksia, typerä pyöräily. 

Ennen yhteislenkkiä katsottiin pyörän säädöt ja hyvä niin. En ollut osannut edes täyttää oikein pyörän kumeja pumpulla. Ei helkutti. Oonko oikeasti näin onneton vai onko kyseessä pahimman luokan asennevamma? Kiukuttelenko siis pyörälleni? Osoitan mieltäni väliinpitämättömyydellä? Sangen aikuismaista. 

Pyöräillessä sain Teemulta muutaman hyvän parannusvinkin. Esimerkiksi painoni nojasi liikaa eteen, koska ahterini ei ottanut tuntumaa kapeeseen satulaan, joten tarvitsen erilaisen satulan (treenin jälkeen Teemu lähettikin jo sähköpostilla vinkit sopivasta ja se on jo tilattu). Muuten yhteislenkki meni kruisaillessa. Vaihteet oli hankalat, asento oli hankala. Typerä kapistus, typerä pyöräily. Kaikki muut menivät menojaan ja minä vain tuskailin. Alamäessä jarruttelin, vauhti oli vaan jotenkin niin kova. En uskaltanut päästää irti, en luottanut itseeni yhtään. Tarvitsin enemmän aikaa, mutta mihin? Typerä kapistus. Onneksi pyöräilyn jälkeen lähdettiin juoksemaan ja olin hetken jälleen kotona. 

Illalla minua hirvitti. Leirin päätös oli sunnuntaina. Ei suinkaan mikään kahvihetki, vaan Tour De Tahko 92km. Vielä illalla mietin, uskallanko edes osallistua, koska asentoni oli myrkkyä hartioille. Onneksi kämppikseni olivat niin tohkeissaan tulevasta kisasta, että into vähitellen tarttui. Laitettiin pyörät kisakuntoon ja samalla huomasin, että pyörälaukkuni ei sovi pyörääni. Sekin vielä. En myöskään osannut laittaa juomapullosysteemiä pyörän sisään,  joten luovutin ja menin nukkumaan. 


Manu fiksaa. 
Kaikilla pyöräilevillä naisilla pitäisi olla oma Manu.

Aamulla heräsin 8.15 ja kisan lähtö oli 10.00. Koskaan aiemmin en ole yhteenkään kisaan herännyt näin myöhään. Aloin heti miettiä tekemättömiä asioita pyörän suhteen ja voi ei, tulee aivan hirveä kiire, jotta olen oikeaan aikaan lähtöviivalla. Nousin nopeasti ja kävelin olohuoneeseen. Mutta mitä näinkään. Pyöräni oli lähtövalmis. Manu oli hakenut pyörälaukulle nippusiteet ja laittanut juomapullon kuntoon. KIITOS! Ei siis ollut enää tekosyitä. Oli pakko lähteä matkaan elämäni seitsemännelle pyörälenkille, joka oli vaatimattomasti 92km Tahkolla.


10min lähtöön ja me otettiin vielä kuvia hotellilla.





Mutta miten kävi Tour De Tahkossa?

Stay tuned.









Ei kommentteja:

Lähetä kommentti