tiistai 7. toukokuuta 2013

Tänään onni löytyy pakarasta.

Aamulla pari tuntia töitä ja vihdoinkin klo 09 sain pukea uudet Bostonit jalkaani. Lähdin rennosti Palosaarelta kohti Vaskiluotoa. Aurinko paistoi, mereltä tuuli. Tottakai mereltä tuuli. Ensimmäinen kohtaamiseni tämän Vaasan tuulen kanssa oli jo vuonna 1998. Kävelin aamuisin reilun kilometrin matkan yliopistolle ja joka julmetun aamu tukka oli perille päästyäni yhtä solmussa kuin akateemiset ajatukseni. Yritä siinä nyt sitten selvittää tukkaa ja samalla opiskella kielitiedettä ruotsiksi. Ei mikään ihme, kun ei siitä yliopistosta valmista tullutkaan. Tuulen vika.

Alkumatkasta oli fantastista juosta. Ei kipua kantapäässä, ei kipuja oikeastaan missään. Tunsin jokaisen askeleen pakaralihaksissa ja vatsalihakset olivat alusta asti tukemassa ryhtiä. Kyllä se on vaan niin, että kaikki lähtee pakarasta ja lonkankoukistajista! Kun ne ovat auki, kaikki muukin toimii. On kyseessä sitten juoksun rentous, vauhti, kesätyöhaastattelu tai parisuhdeongelmat. Pakara ja lonkankoukistajat vaan auki. Lupaan, että maailma on sen jälkeen sinun.

Vaskiluodossa vauhtini oli n.11km/h ja kantapää tuntui hyvältä. Ei edelleenkään kipuja. 7km:n jälkeen kuulin puhelimen hälytyksen. Se tarkoitti sitä, että seuraava asiakas olisi tulossa vartin päästä ja Personal Trainer oli Vaskiluodossa. Ei hätää, kiihdytin vauhdin 13,5km/h. Juoksu rullasi nätisti päkiöillä, ei edelleenkään ollut mitään ongelmia. Ei todellakaan mitään ongelmia. Voi hitti! (L. Hintsa. Miss Suomi 2013.)

Kilometrin verran tuo ilo kesti. Sitten kantapää löi jarrut päälle ja tuntui kuin koko jalkapohja repeäisi keskelle Kuntsin modernin taiteen museon parkkipaikkaa.

Jassoo. Kevyttä askellusta kantapää näköjään kestää jopa sen 27km, mutta vauhdikasta menoa ei. Pitääkö minun siis tehdä kaikki viimeistelyharjoitukset Tukholman maratonille maksimissaan 11km/h vauhtia? Pystynkö ylipäätään juoksemaan maratonia 12km/h vauhdilla, joka on tavoitteena? Pystynkö edes juoksemaan maratonin 25 päivän päästä? En tiedä.

Mitäs sitten, jos en pysty juoksemaan? En sitten juokse. En todellakaan lähde kokeilemaan sinne. Haluan olla varma. Olen kuitenkin juossut jo kaksi maratonia tänä vuonna ja kesällä Suomi on täynnä juoksutapahtumia. Tottakai se ottaa päähän, jos ei pysty juoksemaan, mutta eiköhän me Mörököllin kanssa keksitä Tukholmassa jotain tekemistä kolmeksi päiväksi.

Mutta taistelu jatkukoon! Se on minä vastaan kantapää! Päivä, jolloin juoksijan pakarat ja lonkankoukistajat on auki, on mahdollisuuksien päivä.

Tycker inte om dig.
        

5 kommenttia:

  1. Juokset sie kuitenkin, jos et muute nii sitte etes Mörökölliä kiusataksesi :D Tsemppiä peeäffän kans, mie kyllä niin toivon notta pääset revitteleen Tukholman kaduille. T: Fani

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tack, tack :) Pitäisiköhän kokeilla munkki-hoitoa. Munkki per päivä?

      Poista
  2. Mulla oli plantaarifaskiitti joskus nelisen vuotta sitten (ei tosin ihan noin pahana), ja silloin se meni ohi, kun kävin pari kertaa kunnon pohjehieronnassa, aloitin tehokkaat pohjevenyttelyt ja lepäsin jonkun viikon. Noiden toimenpiteiden jälkeen pystyin juokseen uuden puolimaraenkan. :) Kannattaa siis antaa jalalle ihan kunnolla lepoa, niin ehkä pystyt juoksemaan Tukholmassa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tää on kyllä ärsyttävä vaiva. Aattelin nyt kokeilla teippausta ja pitää vauhdit alhaalla. Enää toisaalta pari pitkistä jäljellä ja muuten voisi jo "vähän" lepäillä :) Kesäkuussa voisin levätä pidempäänkin ja tehdä vähän monipuolisemmin kaikkea.

      Poista
    2. Joo, kyllä se lepo vaan valitettavasti kannattaa! Onneksi ennen maraa pitää muutenkin kevennellä. Mä tosin pidin tuolloin viikon lepoa, vaikka olikin puolimaratreenit kuumimmillaan. :/ Pohjehierontaa suosittelen kyllä lämpimästi, mulla auttoi kummasti! Ja kannattaa käydä fyssarin vastaanotolla selvittämässä, että mikä askelluksessa on pielessä, kun plantaarifaskiittia kehittää. Mä ainakin sain fyssarilta tosi hyvät venytysohjeet, enkä oo pahemmin vaivoista sen jälkeen kärsinyt!

      Poista