tiistai 21. toukokuuta 2013

Valmistautumista.

Nyt se on palautettu. Opinnäytetyöni on vihdoinkin valmis. Sain välittömästi lisää henkistä vapaa-aikaa ja painokin taisi laskea pari kiloa. Valmistun kuitenkin kulttuurituottajaksi vasta syksyllä, koska yksi tehtävä on vielä tekemättä. Onnistuin nimittäin ilmoittautumisen yhteydessä jotenkin sähläämään itseni poissaolevaksi koko kevätlukukaudeksi. Silloin ei ole oikeutta koulun sähköpostiin ja tottakai se viimeinen tehtävä on siellä sähköpostissa. Oikeuteni palautetaan joskus elokuussa, joten vasta sitten voin ilmoittaa koululle "haluni valmistua" ja tehdä viimeisen tehtävän. Voitte varmaan kuvitella, että en ollut edes kovin yllättynyt kuullessani tästä. Elämä on ja mulle se yleensä on.

 Maisema vanhempieni laiturilta.
Tampere <3 

11 päivää Tukholman maratoniin. Sääennuste lupaa +20c ja puolipilvistä. Tuuli olisi 5m/s. Kelpaa, kelpaa! Muistan kuitenkin, että viime vuonna samaan aikaan lupailtiin saman sorttista säätä, mutta lopputulos oli jävla kallt ja paleltumisen takia vierähti juoksun jälkeen tunti ensiavussa. Eihän sääennusteisiin voi vielä luottaa, mutta ei se silti estä minua tarkastamasta sitä tunnin välein.


Tänään lenkillä kantapää toimi kohtalaisesti, vaikka takana oli kahden päivän lepo ja armoton määrä pallon pyörittelyä jalkapohjalla, hieromista, ravistelua ja anovia sanoja. Juoksin jälleen kymmenen kilometriä, josta osan maratonvauhdilla eli 11,7km/h - 12km/h. Tavoite on siis pitää vauhtia tuossa haarukassa 30km ja välttää vauhdin totaalista hyytymistä viimeisellä kympillä. Miksi lähteä lujempaa? Miksi ei voisi juosta tasaista vauhtia? Siksi. Tiedän jaksavani 11,5km/h vauhtia koko maratonin. Tiedän sen, joten miksi pitäisi pelata varman päälle? Haasteita, uusia ennätyksiä, uusia katkeamiskokemuksia, kipua ja tuskaa. Jos en nyt jaksa tuolla vauhdilla maaliin, jaksan ehkä seuraavalla kerralla. Tai sitä seuraavalla. Tai sitä seuraavalla, mutta yrittänyttä ja hullua ei laiteta.

Miltä siis viimeisten kahden viikon treenit näyttävät:

Maanantai 20.
Lepopäivä.  

Tiistai 21.
Juoksua 10km, josta 5km maratonvauhdillla + Fustran dynaamisiä venytyksiä ja Core-treeni.

Keskiviikko 22.
Fustra-treeni salilla 1h + 10km kevyttä hölkkää.      

Torstai 23.
Fustra-treeni salilla 45min.

Perjantai 24.
Fustran dynaamisia venytyksiä + Core-treeni + juoksua 13km, josta 10km maratonvauhdilla.

Lauantai 25.
Fustran dynaamisia venytyksiä + Core-treeni.

Sunnuntai 26.
Kevyt hölkkä 8km + Fustran dynaamisia venytyksiä + Core-treeni.

Maanantai 27.
Fustran dynaamisia venytyksiä + Core-treeni

Tiistai 28.
Hieronta.

Keskiviikko 29.
Kevyt hölkkä 6km + Fustran dynaamisia venytyksiä + Core-treeni.

Torstai 30.
Fustran dynaamisia venytyksiä + Core-treeni

Perjantai 31.
Matka Tukholmaan

Lauantai 1.6
Tukholman Maraton klo 12.00

Monta päivää jäljellä starttiin. Paljon tekemistä jäljellä. Ahdistavan monta päivää aikaa pysyä terveenä. Nyt kuitenkin palaan parhaaseen arkeeni ja lähden tarhalle Kahvakuulan ensimmäiseen kevätjuhlaan. Puen lapseni juhlaviin vaatteisiin eli Messiksi, jotta kaikille tulee selväksi laatimani suunnitelma poikani tulevasta ammattilaisurasta Espanjan La Ligassa. Ja ei, en mene itse verkkareissa! En nyt sentäs. Mulla on päällä Niken tennishame.



 










   

3 kommenttia:

  1. Sulla kevenee siis kunnolla juoksut ensi viikolla. Itse olen juossut maratonkoulusta saamani ohjelman mukaan, ja siellä olisi vielä lauantaina 13 km suht rauhallinen lenkki, maanantaina reippaampi 8 km lenkki ja keskiviikkonakin rento 8 km.. Tuntuu itsestä aika paljolta keventelyn kannalta, ja mietinkin että jättäisin jotain pois, tai esim. keventäisin tuon alkuviikon reippaan lenkin. Tai ehkä vaihtaisin järjestyksen niin, että juoksisin lauantaina reippaamin ja sen jälkeen vaan kevyesti.

    Mutta mielenkiinnolla luen valmistautumisestasi :)

    VastaaPoista
  2. Hei Hanna!

    Suosittelisin, että kuuntelet kroppaasi. Itsellä on aikalailla kertynyt univelkaa ja kroppa palautuu hitaasti. Viime maralle juoksin edeltävään viikkoon 6km ja olin silti juoksupäivänä tukossa. Alla oli liian raskas työviikko sekä henkisesti että fyysisesti. Puhumattakaan tästä univelasta.

    Voithan tehdä tuon maanantain niin, että vedät 4km maratonvauhtia ja muuten otat rennosti loput kilometrit ja sitten keskiviikkona olisi ihan rento maisemienkatselulenkki.

    Olis jo lauantai :)

    VastaaPoista
  3. Niinpä! En malttais odottaa :)

    Katsoin tarkemmin tuota juoksuohjelmaa, ja siellähän oliskin vielä kolme lenkkiä ensi viikolla ennen maratonia.. Itselläni myös vähän se tilanne, että tunnen olevani aika rasittuneessa tilassa. Nukkunut olen ihan ok, mutta kroppa on aika tukossa ja sen pitäisi saada vielä kunnolla palautua ennen lauantaita. Taidan katsella huomisen jälkeen minkä verran juoksen viikolla, luulen että ihan hölköttelyksi menee muuten. Eilen juoksin tuon 13 km noin maratonvauhdilla kun kulki ihan hyvin. Hieman korkeahdot olivat kuitenkin sykkeet ja tunsin, että en ole kunnolla palautunut.

    Kiitos vinkeistä :)

    VastaaPoista