keskiviikko 20. huhtikuuta 2016

Haspa Marathon Hamburg 2016


Sunnuntaina 17.4 Hampurin maraton.

Herätys klo 05.30: 

Oli uskomaton tunne, kun ei väsyttänyt yhtään. Ei yhtään. Tulin Hampuriin jo torstaina, jotta saan nukkua. Ja minähän nukuin. Kymmenen tuntia öisin, päivisin kolmen tunnin päikkäreitä. 

Aamiainen klo 06.00:

Hostelli suostui aloittamaan aamiaisensa jo poikkeuksellisesti klo 06. Olin paikalla viittä vaille. Paljon hedelmiä, vähän mysliä, pieni pala leipää ja paljon kahvia. Vatsa piti saada toimimaan. Juttelin myös erään tanskalaisen kanssa tunnin verran. Hänelle koitos olisi ensimmäinen. Yritin saada häntä rentoutumaan ja jättämään turhat aikapaineet. Onnistuin ainakin osaksi. Jos en hänen kanssaan, niin itseni. Sisälläni oli rauhallinen fiilis. Sitähän tänne lähdin hakemaan. Keskittymistä, jotta voin nauttia olennaisesta.

Valmistautumista klo 07.00-08.00:

Kuuntelin musiikkia, fiilistelin. Ulkona oli viileää, ainoastaan +5c. Aurinko kuitenkin paistoi, joten päätin lähteä shortseilla ja lyhythihaisella topilla. Palelen aina, mutta juostessa ei saa missään nimessä  olla liikaa vaatetta päällä. Kisa-asu päälle, polven teippaus, kymmenettä kertaa vessaan (varmuuden vuoksi, homma hallussa) ja päälle vielä vanhat verkkarit sekä kulahtanut tuulitakki.



Lämmittely klo 08.00:

Hostellistani Reeperbahnilta oli lähtöpaikalle 2,2km. Päätin mennä lähtöön kiertoreittiä, jotta saan kunnolla lämpöä päälle. Lähtökarsinassa tuli olla klo 8.35, joten halusin mennä sinne vasta viime hetkellä. Ilma oli edelleen kirpsakka, joten en halunnut, että minulle tulee kylmä. Kävelin, juoksin, kävelin, juoksin. Jalat tuntuivat hyviltä. Ei nyt mitenkään superhyviltä, mutta tämä riitti. Polvessa tuntui vielä pahalta perjantain viimeistelylenkillä, mutta nyt kaikki tuntui olevan paremmin. 

Lähtökarsina D klo 8.35:

Laura oli jo paikalla, kohta tuli Lotta. Ihmiset lämmittelivät, mulla oli hyvä fiilis. Kohta karsina täyttyi ihmisistä, joten tuuli ei päässyt sinne ja pitkien ihmisten keskellä oli lämmintä. Pystyin heittämään lämppärivaatteeni roskikseen ja pysymään lämpimänä lähtöön asti. Halauksia, tsemppauksia. Tästä tulee kiva päivä, mutta missä on 3.30 jänikset, joiden perässä mun piti taapertaa? Tulee aika mielenkiintoinen juoksu, jos en tiedä yhtään tahtia. Kaiken järjen mukaan jaksan 5min/km-vauhtia sellaiset 30km, jonka jälkeen kaikki annetaan Äiti Maan haltuun.  

Lähtö klo 9.00:

Laura lähti menemään omia menojaan ja jäin Lotan kanssa. Koska itselläni ei ollut nopeusmittaria mukana, piti Lotta huolen siitä, että ei lähdetty liian lujaa. Tiesin, että reitti menee ensin Reeperbahnia pitkin ja sitten jonnekin. En ollut taaskaan muistanut vilkaista reittikarttaa. Nooh, samapa tuo. Lotta myös laski, että ollaan virallisesta kellosta jäljessä noin kaksi minuuttia, joten ensimmäinen tavoite oli olla kymmenessä kilsassa virallisen kellon mukaan n.52min. Sitten puolikkaassa 1.47. Sitten en enää muistanut tavoiteaikoja, mutta so what.

8KM:

Välillä Lotta varoittelee, kun lähden liian lujaa. Himmailen. Mutta voi pojat, tuntuu raskaalta. Eräs keminmaalainen mies juttelee meille, mutta olen liian väsynyt vastaillakseni. Mutta tiedän tämän. Eka 50min on aina paha. Aina. Siitä ei saa päätellä mitään. Pitää vaan antaa mennä. Taistella ja antaa mennä. 

10KM:

Kympin väliaika reilu 50min. Kadotan Lotan taakseni ja annan jalkojen viedä. Askel on todella hyvä. Jalat vie eteenpäin, kunnes eräs mies rynnii takaa ja joudun ottamaan sivuaskeleen. Perhana. Heti otti polveen. Kaikki pienetkin kierrot on murhaa. Juomapisteillä yritän väistellä maassa lojuvia kuppeja ja säntäileviä ihmisiä. Jos nyt astun jonkun juomakupin päälle, voi se olla matkan loppu tai vaikeuttaja. Päätän aina pysähtyä juomaan, jotta vältyn horjumiselta. Nyt ei oteta riskejä. 

12KM - 20KM:

Homma toimii. Mietiskelen, että puolivälissä ei saa olla liian väsynyt. En ole, joten hyvä. Ihmiset kannustavat, annan juostessani läpyjä lapsille. Ne hymyt hurmaavat. Välillä mietin tavoitettani. Ehkä se 3.30 voi alittua, jos kaikki menee hyvin, mutta haluan ainoastaan ehjän juoksun. Juoksun, jossa ei katketa, jossa ei lähdetä liian kovaa ja jossa en joudu taistelemaan tuon pirun polven kanssa. Olen jälleen tyytyväinen, että jätin nopeusmittarin himaan ja jatkan matkasta nauttimista.

21,1KM - PUOLIMARATON:    

Hahaa, väliaika vähän alle 1.45. Mennään siis just oikeaa tahtia. Olen supertyytyväinen, että tämä 5min/km-tahti on selvästi jäänyt selkäytimeen. Mietin Mörökölliä, joka seuraa koneelta juoksua. Lupasin lähtiessäni, että menen kerrankin mukavuusalueen ulkopuolelle. Että voisin jopa hengästyä. Joopajoo, en kai nyt sentään :D 

25KM:

Väliajasta yritän laskea mahdollista vauhtiani, mutta en osaa tai en jaksa. Alkaa väsyttämään. Yritän psyykata itseäni sillä, että ei saa luovuttaa. Aina välillä tulee huonoja hetkiä, mutta kilsan päästä homma voi olla toinen. Ehkä tämä ei ole vielä loppuväsymystä, vaan hyvä hetki tulee vielä. Anna mennä vaan! Seuraavat kilometrit on vaikeita, helkkarin helkkari. 

28KM:

Mukana ollaan! Joku kumma notkahdus, mutta nyt taas tuntuu hyvältä! Lasken, että kolmestakympistä on tasan 12km maaliin eli tavoitevauhdilla tunti. Kuinkahan hitaasti menin nuo huonot kilsat? Ihmiset on ihania. Kannustusta, hymyjä. Reitti on aivan fantastinen. Tasainen, vaihteleva maisemiltaan. Taidan rakastaa Hampuria. 

30KM:

Ei voi olla totta! Vielä ollaan alle 3.30-vauhdissa. Huomasin, että en ollut oikeasti itsekään uskonut siihen, että jaksaisin tätä tahtia tänne asti. Tästä seurasi pieni liikuttuminen. Josta taasen seurasi hengityksen vinkuminen. Nyt keskitytään siis muihin juttuihin. Polvi! Miten se on noin hyvä? Vielä pari viikkoa sitten se keräsi valtavasti nestettä lenkillä ja nyt se vaan tulee mukana. Tiedättekö mitä? We are not done yet! Hyvä polvi! Ja jälleen pieni liikuttuminen. Josta taasen seurasi hengityksen vinkuminen. Nyt ihan oikeasti nainen, lopeta ja näytä hyvältä. 

32KM:

Siis kymppi vielä. EEEENNNN JAKSAAA. Jaksatpas. Oot juossut kympin viime vuonna perusmatkalla Vierumäellä helteessa. Vihaat hellettä ja juoksit sen silti. Onko tämä muka pahempi? Juokse äläkä vikise. 

35KM:

Ei ole totta. Oon tavallaan vieläkin tavoitevauhdissa. Just ja just. Tiedän kyllä, nyt se vauhti hidastuu, mutta kuinka paljon. Päätän, että mahdollisimman vähän. Lupasin Mörököllille irvistää edes jonkin verran.  

37KM:

Irvistän ja taistelen huonoa oloa vastaan. Oksettaa niin älyttömästi. Mistä tämä nyt tuli? Veikkaan, että join vähän liian reippaasti. Enemmän, mihin olen tottunut. Ja nämä reisiparat! Miten mulla voi olla etureidet ihan hapoilla. Koskaan ollut tällaistakaan. Vaihdan juoksuaskeleen japanilaiseksi sipsutukseksi ja viuhdon käsillä vauhtia. Perhana, nyt ei jätetä kesken. Kun 40KM on täynnä, aloitan loppukirin. 

40KM:

Loppukiri my ass. Kuka idiootti on tuonut tähän loivan ylämäen? Mäkihän on yhtä pitkä kuin Pohjanmaan mäet yhteensä. Minä tällästä pyytänyt. Yleisöä on ihan liikaa. Vaatimattomana suomalaisena en kehtaa oksentaa tähän. 

42,2KM:

Vihdoin maali! Mun on niin huono olo. Etsin paikkaa, mihin oksentaa, mutta eihän mun olekaan enää huono olo. Mutta nämä reidet. Hjälp! Tiedän, että loppuaika on jotakin 3.31 ja risat. Hymyilyttää ihan pirusti. En oikeasti olisi uskonut. Oon niin tyytyväinen, että jaksoin tavoitevauhtia noi kauan. Ihan uskomatonta. Ja tuo polvi. Ei se ole edes turvonnut! Tämähän meni hyvin. Ja tämähän oli taas niin kivaa. 



MAALI: 

Löydän Lauran, joka on tehnyt ihan huikean juoksun. Ihanaa päästä halaan <3 Ulkona on viileää, mutta siitä huolimatta kävelen hymyissä suin takaisin Reeperbahnille. Olen niin tyytyväinen juoksuun. Loppua lukuunottamatta juoksu oli miellyttävä, rento ja nautin siitä. Juoksu eteni tasapainoisesti, selkeästi kuntoni mukaisesti. Ei ylilyöntejä, ei turhia riskejä, paljon iloa. Olin jotenkin rauhallinen koko juoksun ajan ja jaksoin keskittyä itse juoksuun. Kun ajatus lähti panikoimaan, korjasin sen välittömästi. Vanha ennätys 3.37 parani komeasti uusiin lukemiin 3.31.33 ja joskus sitten otetaan tuosta taas jonkin verran pois. 


Nyt on nimittäin aika siirtyä triathlonhommiin!

 
Tässä hieman väliaikoja:


Naisissa 206 / 2705
Ikäryhmässäni 42 / 359






  








4 kommenttia:

  1. Mahtava juoksu! Sulla on loistopolvi, kun suostuu yhteistyöhön oikealla hetkellä ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!!! Meidän yhteistyö polven kanssa on näköjään tiukan paikan tullen saumatonta :D Pitää vaan yrittää olla itse sabotoimatta sitä koko ajan :D

      Poista
  2. Hieno juoksu! Ja hyvä blogaus, josta välittyi tunne. Tällaisen tekstin tärkein asia lukijan kannalta. Mukavaa ja onnistunutta kevättä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tuomas! Ja treeni-iloa myös sinne :D

      Poista