torstai 7. huhtikuuta 2016

Vaikeuksissa ollaan.


Tyhmä, tyhmempi, tyhmin - minä.

Kuten vanhat blogin lukijat tietävät, minulla on polvivamma. Se on vanha vamma, joka ei parane koskaan, mutta sen kanssa pystyy elämään. Tämän vamman takia lopetin lääkärin määräyksestä kovan liikunnan vuonna 2009 ja koulutin itseni uudelleen pois liikunta-alalta. Kunnes tapasin fiksun fyssarin, joka loi uskoa kuntoutukseen. Polven ympäristöstä tehtiin vahvempi, liikerata korjattiin ja tadaa, pystyin juoksemaan. Vedin jopa muutaman vuoden Bodyattackia, joka on käytännössä ryhmäliikuntatunti, jossa hypätään hyppy hypyn perään. Ikinä en kuvitellut pystyväni juoksemaan poluilla epätasaisella alustalla, mutta senkin tein. Ikinä en kuvitellut juoksevani ultramatkoja, mutta senkin tein. Tarkasti. Jalan kanssa on oltava tarkka. Paikat eivät saa mennä liian jumiin. Huono juoksuasento on myrkkyä polvelle. Se reagoi välittömästi. Reagoi, mutta leppyy parin päivän kuluttua, kun asento korjataan. Tottakai kaikki juoksu- ja pidemmät triathlontapahtumat ovat sille myrkkyä, mutta se leppyy kyllä. Viime syksyn Halloween Hiken 100km oli totista myrkkyä, mutta jo kahden päivän päästä pelasin pihalla Kahvakuulan kanssa lätkää. Ilman kipuja.



Pääsiäisviikkona keskityin juoksemiseen. Jotenkin halusin saada rutiinia askeleeseen. Talven treenit ovat jakautuneet juoksun, uinnin ja pyöräilyn kesken. Juoksua on ollut vähemmän kuin ennen. Olin myös pääsiäislomalla Tampereella, joten pyörä jäi Vaasaan. Juoksin paljon. Nautin siitä, koska takana oli harvinainen talvi. Polvi oli kipeytynyt talven aikana ainoastaan YHDEN ainoan kerran. Kyseessä oli pitkän pyörätreenin jälkeisenä päivänä tehty pitkä lenkki. Lonkankoukistajat olivat takkurassa ja lantio liian takana. Siitä huolimatta ryskäsin pitkää lenkkiä läpi ainoastaan todetakseni, että ÄLÄ JUOKSE HUONOLLA ASENNOLLA. No, polvi otti taas itseensä. Mutta parin päivän päästä oltiin jälleen kavereita.

Asiaan. Juoksin siis pääsiäislomalla paljon. Sanoin jopa ääneen, että on niin mahtavaa, että jalka taas kestää satasen juoksuviikot. Niin. En sitten ottanut huomioon, että perästä kuuluu. Ja kun minä tiedän tämän! Älä saamari juokse satasen viikkoa yhtäkkiä, jos olet koko talven juossut 3-4 kertaa viikossa. Tiesin tämän. Tiesin. Mutta unohdin, että on myös muita vaanivia vammoja kuin tuo polvi. Kaksi päivää juoksuviikon päättymisen jälkeen kaikki oli hyvin. Kunnes tuli lopullinen niitti. Menin näyttämään juoksukoululaisille loikkaharjoituksia eli loikin. Eli hypin. Eli hypin vähän lisää. Olin niin olevinani vammani yläpuolella! Polvihan oli niin hyvä! VÄÄRIN. Tätähän ollaan Miia kokeiltu muutama kerta. Kevyt hyppiminen on ihan ok, mutta painolla polven päälle tuleminen on mennyttä elämää. Muistatko, että et voi esimerkiksi nousta vasemmalla jalallasi korkeaan autoon? Miten nyt voit hyppiä sen päälle?

En voinutkaan. Jo tiistai-iltana olin jälleen tavallinen kuolevainen. Supersankari-polveni oli mennyttä ja jalassa tuntui sekä juoksijan polven oireet että polvi oli vanhan vamman valloissa. Miten ihminen voi olla näin tyhmä?

Nyt taistellaan aikaa vastaan. Jalalla voi juosta. Kuinka kauan, en tiedä. Yleensä se kestää tässä tilassa 20-25km. Paitsi, jos asento on koko maratonin ajan loistava. Pientäkään kiertoliikettä se ei siedä, eikä ojennusta. Iltaisin Mörökölli avaa kalvoja ja minä puren hammasta. Avataan lantiota, jotta saan optimin asennon sille. Aktivoin syviä lihaksia, jotta voin tukea keskivartalolla asentoa.

Eniten harmittaa ennätys, jonka tein matolla viime lauantaina. Juoksin kympin nousevasti ja loppuaika oli 42.22. Entinen ennätys tuolla samalla matolla oli vähän alle 45min. Niinpä. Aloin itsekin uskoa siihen, että hyvänä päivänä se 3.30 voi maratonilla mennä rikki. Itseluottamus nousi, kunnes taas muistin. Perhanan polvi.

Viikon päästä olen Hampurissa. Sunnuntaina 17.4 juoksen siellä maratonin. Juoksen. Polvi parantuu ja kaikki menee hyvin. Luotan, uskon ja olen positiivinen. Ja sen jälkeen olen jälleen hieman viisaampi, mikä tulee omaan harjoitteluun.  


Ja jos ihmetyttää, miksi tuollaisella polvella pitää urheilla. Ihmettele vaan rauhassa.  

4 kommenttia:

  1. En ihmettele vaan tiedän miksi tuollaisella polvella pitää juosta. Kun liekki palaa tarpeeksi suurella roihulla niin siinä ei pienet vesisangot tunnu missään.

    Paljon tsemppiä, uskoa ja luottamusta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. KIITOS Mika! Juuri näin ja tavallaan tunnen itseni etuoikeutetuksi. Luovun tästä jo kerran ja se oli kova paikka. Sitten sainkin sen takaisin ja mikä ilo siitä tulikaan! Toisaalta nämä vastoinkäymiset polven kanssa vaan muistuttaa, että tämä ei ole itsestään selvää tulevaisuudessa. Tästä pitää nauttia. Jos nautinto loppuu, voi lopettaa koko homman.

      Poista
  2. Polvi paranee kyllä, ihan varmasti! Mä pidän sulle peukkuja, nyt ja tulevan viikon, aina siihen saakka kun pääset maaliin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti <3 Peukkuja tarvitaan! Nyt onneksi juoksijan polven alkavat oireet saatiin kuriin hieronnalla, foam rollerilla ja levolla. Itse polven teippasin äsken tukien ja tuntuu kyllä hyvältä. Itse asiassa tuo tukiteippi oli mukana koko viime kevään ja ekat tri-kisat. Se toimi silloin, joten se toimii myös nyt ;)

      Poista