Unelmiia märissä lenkkareissa: Oon kotona taas, täällä kylmässä maas.

Palautuminen on lähtenyt maratonin jälkeen hienosti käyntiin. Kolme päivää maratonista tein jo ensimmäisen lenkin, koska halusin vielä kerran nauttia asfaltista Espanjan auringon alla. Köpöttelin San Agustinista Bahia Felizeen ja Maspalomasiin eli kevyet kuusi kilometriä. Enempää en uskaltanut.

Olen matkustellut Euroopassa useaan otteeseen ja Espanja on mun paikka talvisin. Siellä on vaan niin seesteistä. Eniten Espanjassa rakastan juuri näitä eläkeläisten mestoja. Siellä kadut hiljenee iltaisin viimeistään kahdeksalta, rantabulevardilla edetään eteenpäin hitaan varmasti harmaahapsisen puolison kanssa käsikynkkää ja talvisin ei ole liian kuuma. On täysin hyväksyttyä pitää "I Love Canaria"-paitaa tai olla ilman paitaa. Itse asiassa ketään ei oikeastaan edes kiinnosta. Sovin niin hyvin sinne tuijottelemaan taivaalle ja makaamaan itseni mukavaksi. Mun paikka, mun haave. Ja huhtikuusta marraskuuhun olisin tottakai Suomessa. Ainoa vaan, että Mörököllin paikka on Italia. Mutta onneksi on Skype ja Teleporttaus.

Eilen sitten lopetin laiskottelun eli en malttanut enää palautella. Kävin juoksemassa matolla 6km ja tein kevyen salin päälle. Tänään olen sitten tehnyt Fustran liikkuvuusharjoitteet, keskivartalotreenin, juossut 10km ja venytellyt tunnin. Mitä sitä ihminen muutakaan, kun vasta kolmen kuukauden päästä pääsee takaisin Espanjaan. Jep, Mörökölli luulee jälleen kerran vievänsä perheensä yhteiselle lomalle, kuten viime vuonna, mutta tietämättään viekin vaimonsa viimeistelyleirille ennen Tukholman maratonia.

Tavoitteena on nyt pysyä terveenä ja rummuttaa kilometrejä ennen kesäkuun alun Tukholman maratonia. Katse on tiukasti 3.40 alituksessa ja motivaatio on valtava. Kunhan ne taudit vaan pysyisivät siellä tarhassa.