Sunnuntaina kävin juoksemassa 20 km:n pitkän lenkin rauhallisella 10km/h tahdilla ja maanantai oli lepopäivä. Tänään ohjelmassa on penkkiurheilun lomassa juostava rento kymppi ja huomenna onkin sitten tuplatreenipäivä. Tällä hetkellä kaipaan kovasti metsään. Kaipaan pehmeitä polkuja. Juuria, jotka tuntee jalanpohjan alla. Sitä tunnetta, kun huomaat pystyväsi juoksemaan metsässä rohkeammin ja jalkasi toimivat yhdessä ajatuksen sekä näköaistin kanssa. Etenkin kaipaan sitä luonnon hiljaisuutta, vihreyttä, sinistä taivasta.
En edelleenkään erityisemmin tykkää talvella juoksemisesta, mutta minkäs teet. Motivaationi otan liikunnan ilosta ja siitä, että lähdin lenkille. En anna talven voittaa minua, vaan haluan selättää sen kerta toisensa jälkeen.
Viikon päästä aloitan Juoksukouluni ensimmäisen ryhmän ja odotan sitä kovasti. Tällä hetkellä suunnittelen materiaaleja ja teen luentoja. On mahtavaa päästä kertomaan juoksun ilosta muille sekä jakamaan tietämystäni erityisesti kehonhallinnasta ja sen toiminnallisuudesta juoksussa. Tämä kevät mennään tällä yhdellä ryhmällä ja seuraavat ryhmät aloitan sitten vasta ensi syksynä. Haluan omistautua ryhmälle täydellisesti, joten en halua kiristää aikataulujani liian tiukalle.
Eilen viedessäni Kahvakuulaa tarhaan, pihalla vilisi vaaleanpunaisia haalareita. Jotenkin vasta nyt tajusin, että poikani päiväkodissa on 10 tyttöä ja ainoastaan kolme poikaa. Illalla oli aika pitää ensimmäinen vakava keskustelu tytöistä.
– Teillä on aika paljon tyttöjä dagiksessa. Onko tytöt kivoja?
– Nam nam uuummm.
Houston, we have a problem.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti