Aikaisin aamulla, kun aurinko nousi.

Maailma muuten näyttää aamuisin aivan erilaiselta. Luonto vasta heräilee ja harakatkin seuraavat ohi juoksevaa wanna-be-juoksijaa rauhallisesti pyrstösulkiaan pöyhien. Aamulenkki on kuin patterin lataus päivälle. Kroppa herää, ajatukset kirkastuu ja energiatasot kohoaa.

Tänään oli sekä Mörököllillä että minulla vapaa aamu, joten sain vetää rauhassa lenkkarit jalkaan ja lähteä sarastavaan aamuun. Ensin juoksin lämmittelynä pari kilsaa Sami-koiran kanssa ja vietyäni Samin takaisin kotiin, lähdin tekemään jokaviikkoista VK-lenkkiä (vauhtikestävyys). Nostin kilometrivauhdin kuuden kilometrin ajaksi lähelle puolimaratonin kisavauhtia. Lenkeillä kisavauhti tuntuu aina paljon kovemmalta kuin kisoissa ja tämä aamu ei tehnyt poikkeusta. Mieli halusi luovuttaa, mutta jälleen kerran tahtotila voitti väsyneen kropan. Loppuun muutama kilsa rentoa palauttelua ja aamun kymppi oli juostu. Kotona Kölli oli keittänyt kahvia ja Kahvakuulakin oli loistavalla tuulella. Pikasuihku, Kuulalle kanaa ja makaroonia lounaaksi, hetki Teletappeja ja tarhan kautta töihin radiolle.

Vielä muutama vuosi sitten vihasin aamuherätyksiä. Nykyään rakastan niitä. Utuinen, hieman unelias maailma näyttää aamuisin paremmalta paikalta. Paikalta, jossa unelmista voi tulla totta.