perjantai 30. marraskuuta 2012
Palautumisen pahin vihollinen.
Palautumisen pahin vihollinen on univelka. Ainoastaan viisi päivää sitten olin elämäni kunnossa. Kroppa pelasi kuin unelma parin viikon liikkuvuus- ja keskivartalotreenien jälkeen. Fustra teki tehtävänsä juoksuasentoon ja palautumiselle oli annettu täydet mahdollisuudet myös tasapainoisen ravinnon avulla. Tottakai Kahvakuula aina välillä valvotti äitiään, kuten olen kertonut, mutta 6-7h unta yössä riittää sentäs myös palautumiseen jotenkin.
Keskiviikkona syy Kuulan levottomuuteen selvisi - vesirokkohan se oli. Illalla sain mahdollisuuden käydä juoksemassa ja kahden lepopäivän (ja unettoman yön) jälkeen tähän mahdollisuuteen oli pakko tarttua, vaikka olo oli raskas. Vakiokymppini Västervik - Gerby oli raskas ja muuta siitä ei voi todeta. Raskas raskas raskas.
Toissayönä oli sitten minun vuoroni valvoa. Lapsi nukahti lopullisesti syliini klo 05.45. Sain itse nukuttua koko yönä pari erää eli 2 x 20min. Aamulla Mörökölli tarjoili suoraan lapaan mahdollisuuden nukkua 2h lisää ja iltapäivällä otettiin yhdessä Kuulan kanssa parin tunnin päiväunet. Se oli siis yhteensä ruhtinaaliset 4,5h unta torstaille.
Torstai oli tuskainen. Ei pelkästään univelan takia, vaan palautuminen keskiviikon juoksusta oli täysin kesken. Totta puhuen palautuminen sunnuntain pitkästä lenkistä oli myös kesken. Jokaista lihasta jalkapohjista niskaan särki. Kaikki kropan tutut ongelmakohdat alaselästä polven alle oli täynnä hermosärkyä. Ryhti hirveä. Ranka solmussa. Olo voimaton. Mieleen palasivat kaikki ongelmat viime kesältä ja alkusyksyltä. Voisiko kaiken takana olla yksinkertaisesti univelka, koska juuri noihin aikoihin oli myös uniongelmia (minulla, ei Kuulalla)? Kroppani ei vaan pysty palautumaan treeneistä univelkaisena ja se aiheuttaa nämä suurimmat ongelmat?
Mutta olenko siis juoksematta? Enhän toki. Kuula nukkuu nyt allergialääkkeissään kolmatta tuntia, joten otan kepin käteeni ja alan avaamaan tätä ongelmapesää. Klo 18.00 viuhuu Wasa Sports Clubin juoksumatto, kun tulen tekemään viikottaista VK-lenkkiä!
51 päivää seuraavaan maratoniin.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Kyllä mä totisesti hattua nostan sun energisyydelle ja sinnikkäälle juoksemiselle univeloista huolimatta! Se, että kroppa ei saa palautua rauhassa treenistä on tosi tuskaista ja seuraava treeni tosiaan tuntuukin ihan älyttömän raskaalta. Upeaa tavoitteellista toimintaa, mutta muistahan olla itsellesi myös armollinen tarvittaessa :-)
VastaaPoistaKiitos Tiina! Ja myönnetään, välillä voisin armahtaa itseäni myös ajatuksen tasolla ja murehtia vähemmän väliin jääneitä treenejä :)
Poista