55 päivää seuraavaan kisaan. Jos viime viikolla tuli välillä notkahduksia itseluottamuksessa, on homma tänä maanantaina jälleen hallussa. Perjantaisten pikkujoulujen jälkeen annoin itseni hengähtää treeneistä lauantaina, mutta vastineeksi luin pinon vanhoja Juoksija-lehtiä. Huomasin, että Tampereen puolimaratonilla oli 431 naista ja olin sijalla 15. Huomasin, että monessa muussa kisassa olisin myös pärjännyt hyvin. Huomasin, että olen edelleen treenannut tosissani vasta 9kk ja silti aikani ovat vertailukelpoisia. Huomioideni jälkeen oli vaikeuksia olla lähtemättä lenkille. Niin pienestä oli taas kiinni juoksuunhurahtaneen ihmisen luottamus omaan tekemiseensä. Seuraavaksi tuijottelinkin loppuillan kaipaavasti eteisen lattialla lojuneita lenkkareita.
Sunnuntaina päästin sitten itseni irti. Alkusyksystähän päätin valmistautua seuraavaan maratoniin fiilis-pohjalta, joten en ottanut taaskaan sykevyötä mukaan. Haluan oppia tuntemaan itseni juoksijana vielä paremmin, joten tarkkailen vauhtia yhteydessä omiin tuntemuksiiini. Tarkoitus on ottaa aina välillä sykemittari mukaan ja katsoa missä mennään. Onko kehitystä tapahtunut ja tunnistanko sykealueeni ilman mittaria?
Sunnuntain tavoite oli juosta PK 20km ja käyttää siihen aikaa 2h. Tavoitteena oli myös edetä helposti, hengästymättä. Vielä 9kk sitten jaksoin juosta 10km tunnissa. Ja se oli maksimivauhti. Lenkki alkoi kevyesti. Lenkki jatkui kevyesti. Ja lenkki oli kevyt. Aikaa kului 1.53 ja olihan se nyt helppoa. Ihanan helppoa.
On myös aika julkistaa tavoitteet tammikuun maratonille:
- Alle 3.40
- Uusi ennätys (alle 3.52)
- Pääsy maaliin
Tänään kävin aamulla salilla treenaamassa, jotta saan olla illalla Kahvakuulan kanssa. Kuula on niin mahtavassa iässä, että tuon mukulan touhujen seuraaminen käy parhaasta viihteestä. On kyllä helppoa olla onnellinen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti