Tähtihetkiä.

Ei riittänyt kahden viikon flunssa. Ei riittänyt aattoiltana tulehtunut viisaudenhammas. Puhkeava viisaudenhammas, joka kipeytyi kipeytymistään tunti tunnilta ja keskiviikkoon mennessä oli tehnyt kroppaan flunssankaltaiset oireet. Ei riittänyt ei. Pitihän sitä vielä saada oksennustauti. Tämä joulukuu on ollut kyllä yhtä tuskaa. Maratonille valmistautuminen on ollut jotain muuta kuin suunnittelin etukäteen. Tuon flunssan jälkeen kiukuttelin väliinjääneitä lenkkejä. Hampaan tulehtuessa ahdistukseni tulevasta maratonista syveni. Imusolmukkeet turposivat ja syöminen oli vaikeaa. Kunnes tuli oksennustauti keskellä yötä. Pöntöllä oksentaessani auki unohtuneisiin hiuksiini hymyilin. Kerta toisensa jälkeen. Koko tilanne oli vaan niin hauska. 

Eilen aamulla Kahvakuula heräsi klo 09.00. Mörökölli ei ehtinyt perumaan aamuisia asiakkaitaan, joten jäin kahden Kuulan kanssa. En pystynyt viemään Kuulaa hoitoon, joten nukuin keittiön pöydän ääressä tukka oksennuksessa, kun Kuula katsoi pari tuntia Muumeja. Silloin sen tajusin. Ei ole enää paineita. Ei minkäänlaisia. Minähän juoksen tammikuun 20.päivä maratonin ja sillä selvä. Minä nautin juoksemisesta, minä nautin juoksutapahtumista, minä aion nauttia Las Palmasin lämmöstä. En minä siihen nauttimiseen mitään aikatavoitetta tarvitse. Jos juoksu kulkee, se kulkee. Jos ei kulje, niin ei kulje. Uusia juoksuja tulee, uusia aikatavoitteita tulee ja myös uusia oksennustauteja tulee.

Tänään olo on jo parempi, kiitos kysymästä. Viisaudenhammas on hieman rauhoittunut ja olen väkisin syöttänyt itseäni, joten eiköhän sitä jo huomenna saa lenkkarit jalkaan. Jos en lenkille asti, niin istun sitten kolme varttia ne jalassa eteisessä ja otan vaan tuntumaa.