En voi olla ajattelematta tulevaisuutta. Mitä vanhemmaksi Kahvakuula tulee, sitä enemmän sitä miettii. Mitä enemmän sitä tulee vuosia itselle, sitä enemmän sitä miettii.
Sitä punnitsee, harkitsee, ajatuksen kieltää ja sitten ajatukselle onkin yhtäkkiä avoin. Riippuu ihan päivästä. Sen kyllä olen huomannut, että asiaa ei saa ääneen pohtia. Asiaan ei saa suhtautua kielteisesti ja jos lisääntymisikäinen nainen ei halua lisääntyä yhden lapsen jälkeen, on äiti varmaan jotenkin pettynyt äitiyteen. Jos et ole pettynyt, mutta et silti halua lisää lapsia, olet itsekäs tai kiittämätön kansalainen, jolle työ tai harrastus on lapsia tärkeämpää.
Kommentteja ja kyselyitä tulee laidasta laitaan. Välillä ihmettely kielteisyydestäni toiseen lapseen jopa vihastuttaa ihmisiä. Ihan kuin omalla valinnallani tuomitsisin äidit, joilla on useampia lapsia. Yleensä en vaan jaksa selittää, mutta nyt koen sen tarpeelliseksi.
Koin ensimmäisen keskenmenoni vuonna 2005. Tiesin, että niin voi käydä. En kuitenkaan tajunnut, että myös itselleni voi käydä niin. En tuntenut ketään keskenmenon saanutta ihmistä. En osannut suhtautua asiaan. Jouduin odottamaan lääkkeellistä keskeytystä viikon. Viikko kuollut sikiö kohdussani. Kukaan ei kysynyt, miltä minusta tuntui sen viikon aikana. Kuinka opin inhoamaan kehoani, itseäni. Kuinka epäonnistuneeksi itseni tunsin. Lääkäri sanoi, että keskenmenot ovat todella yleisiä. Kyllähän minä sen tiesin, mutta sen asian tiedostaminen ei auttanut minua yhtään eteenpäin.
Sain kauan kaipaamani nyytin vihdoin syliini vuonna 2011. Väliin mahtuu muutama keskenmeno lisää, lukuisia pettymyksiä, masennus, suuri luovuttaminen kaikesta, alusta aloittaminen ja eteenpäin siirtyminen. Pitkä prosessi, lukuisia tunteita. Kahvakuulan synnyttyä tunsin 6-vuotisen prosessin vihdoinkin päättyneen. Tunsin helpotusta. Olin helpottunut.
Minulla on nyt kaikki hyvin. Minulla on nyt kaikki. Uusi raskaus ei välttämättä päättyisi hyvin. On erittäin todennäköistä, että se ei päättyisi hyvin.Kysymys on myös henkisestä jaksamisesta. Minulla on nyt pieni poika, josta haluan pitää mahdollisimman hyvää huolta.
Taloni perustukset ovat kunnossa, mutta jos oikein tarkkaan katsoo, on yhdessä kohtaa kivijalkaa sydämen muotoinen halkeama, joka umpeutuu hiljalleen. Hiljalleen.
Tarinoilla on aina toinen, monesti kipeämpi puoli.
Osui ja upposi...
VastaaPoistaOlisin laittanut sinulle sähköpostia, mutta en löytänyt osoitettasi. Olisi paljon kerrottavaa.
Maraton on hyvä keino parantua. Siinä on jotain hyvin samaa kuin tuossa äitiyden vaikeimmassa puolessakin.
Onnea Tukholmaan, täällä yksi äiti, joka pitää sinulle peukkuja.
Ps. sulla on kiva tyyli kirjoittaa :)
Kiitos Iina! Totta, juoksu parantaa, antaa ilmaa ajatuksille. Jos haluat kirjoitella osoite on miia.kahila@gmail.com :)
PoistaOlet rohkea nainen, kun uskallat avautua näinkin kipeästä asiasta! Ihmiset ovat usein hyvin ajattelemattomia kommentoidessaan ikävästi asioista mistä heillä ei kuitenkaan parempaa tietoa ole. Olen pahoillani kokemuksistasi.
VastaaPoistaTarinoilla kuitenkin usein on juuri tuo toinenkin puoli! Kaikkea hyvää Miia sinulle ja tsemppiä Tukholmaan!
Kiitos Seija tsempeistä! Kokemuksilla on kuitenkin aina myös se puoli, että ne muokkaavat ihmistä. Ilman näitä kokemuksia olisin vain puolikas nykyisestäni. Kaikkea hyvää myös sinne!
Poista<3 Ymmärrän kyllä hyvin sun ajatukset! Aamun odotus oli hirveintä mitä mä tiedän..no okei, ei hirveämpää kuin Tommin kuolema mutta sen jälkeen tokaks hirveintä. Päiväkin lisää ja olisin pudonnut ja murskaantunut. En usko että pystyisin koskaan enää samaan.
VastaaPoistaVedä potti kotiin Tukholmassa!
Sinua Sannis mietin kyllä edelleen todella usein. Rohkea olet, kun olet kokemuksiasi jakanut ja tuo Aamun odotus oli varmasti vaikeaa. Mulla meni aikalailla rakenneultraan, että edes tajusin, että nyt se lapsi voisi olla tulossa. En hankkinut mitään ennen sitä, en personoinut lasta mitenkään ja jo keksityllä nimelläkin oli tyhjä klangi. Se ei vielä tarkoittanut mitään mulle. Suutuin, jos joku sanoi minua äidiksi. Onneksi kaikki meni hyvin :)
Poista