2 viikkoa.

Kahden viikon päästä tähän aikaan olen toivottavasti juossut maratonista kolmisenkymmentä kilometriä ja aloittelen viimeistä, vaativinta reilun kymmenen kilometrin pätkää. Tunnen itseni todennäköisesti erittäin väsyneeksi, käyn sisäistä kamppailua päässäni ja tuijottelen jälleen apua pyytävästi taivaalle.

Jos vertaan kuntoani viime kesäkuuhun, jolloin juoksin ensimmäisen maratonini, on moni asia muuttunut. Olen harjoitellut huomattavasti enemmän ja tehnyt monipuolisempia, kovempia treenejä. Lihashuolto, asentoharjoitukset ja keskivartalonvoima ovat olleet harjoitusohjelmassa mukana. Juoksutekniikkani on parantunut viime kesästä.

Olen myös (muutamaa yötä lukuunottamatta) nukkunut lähes yhdeksän tuntia joka yö viimeisten kahden viikon aikana. Kropan palautuminen onkin tällä viikolla ollut jotain aivan ihmeellistä, jotain, josta muistan jotain hämärästi joidenkin vuosien takaa.

Tällä viikolla juoksin yhteensä 60km ja olo kropassa on siitä huolimatta / sen takia erittäin energinen. Viime kesästä paino on myös tippunut syksyn aikana viitisen kiloa, joten paino alkaa olla ihanteellinen juoksun kannalta. Kevyempänä on helpompi juosta ja jopa tuo viisi kiloa helpottaa askelta. Valitettavasti lihasmassaa on viimeisen vuoden aikana lähtenyt paljon, mutta menkööt. Eilen Mörökölli meinasi tukehtua nauruun, kun nostelin käsipainojen pelkkiä tankoja ja nekin olivat vipunostoissa hieman liikaa.

Paljon on siis muuttunut kahdeksassa kuukaudessa, joten odotukset ovat joulukuun sairasteluista huolimatta korkealla. Vielä ensi viikon teen töitä täysillä, sitten rupean keventelemään harjoittelua. Viimeinen viikko ennen maratonia mennään ainoastaan muutamalla juoksuharjoituksella ja keskitytään juoksuasentoa ylläpitäviin harjoitteisiin. Oma treeninsä on myös se kuusituntinen, jonka vietän Kahvakuulan kanssa lentokoneessa. Kuulaa ei nimittäin juuri kiinnosta paikallaan istuminen.

Tänään hitaan aamulenkin saldo oli yksi tunti, 10km, 12 koiraa, yksi musta kissa ja yksi vikkelä orava.