Totesin silloin joulukuisten sairasteluiden jälkeen, että oli hyvä sairastaa nyt kunnolla eli tuskinpa ehtii uutta tautia enää lykkäämään ennen maratonia. Jepjep. Nyt nenä vuotaa, kurkku karhentaa, pää on sumea ja olo on kaukana energisestä maratoonarista. Syyttävä sormi osoittaa tuota pientä alle metrin mittaista tehopakkausta, jonka ensimmäinen puoli vuotta tarhassa on todellakin täyttänyt kaikki tautiodotukset. Tauteja luvattiin ja niitä saatiin. Kiitokset siitä.
Aamulla olin aivan maani myynyt. Nyt on jo hieman positiivisempi olo. Ehkä tämä tästä. Toivottavasti tämä tästä. Tavoitteet olen viskannut roskakoriin, koska haluan nyt vain juosta lämpimässä ja haluan juosta koko maratonin alusta loppuun. Haluan nauttia siitä lämmöstä ja tunnelmasta. Terveenä. En kuitenkaan voi sanoa, että ei muka ota päähän. Tottakai ottaa. Ja lujaa. Se, että luovuttaisin helpolla tai antaisin asian olla, ei kuulu tapoihini. Vieläkin takaraivossani elää pieni toivonkipinä, että heräisin huomenna terveenä, kroppa olisi herkempi kuin ikinä ja juoksisin maaliin alle 3.40. Siitä pienestä toivonkipinästä luovun vasta sitten, kun ajanottokello on ylittänyt kyseisen ajan enkä ole vielä maalissa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti