maanantai 24. helmikuuta 2014

Onko jänöjussilla pylly ruvella?

Tänään oli ensimmäinen juoksulenkkini kymmeneen päivään. Suunniteltu juoksutaukoni kun törmäsi keula edellä kuumeeseen ja tauosta tuli yllättäen aiottua pidempi. Juoksutaukoilu on vaarallista. Sitä on liikaa aikaa ja me tätimoonikat ehditään käydä turhan monella henkisellä torilla.

Aamulla heräsin jokainen ninjasoluni täynnä energiaa. Kun koirani pissa valui sulaneen kinoksen sijasta hänen kintuilleen, tiesin puuskaisen tuulen olevan kerrassaan täydellinen lenkkeilylle. Vierashuoneessa oleva juoksumatto kyllä kutsui lailla seireenin, mutta jos pitää tuosta genrestä valita, olen enemmän poikabändi-tyyppiä.


Tuuli 11m/s, viisi astetta plussaa. Tämä talvi on todella hellinyt meitä juoksijoita. Lämmin syksy. Lumeton alkutalvi. Lähes lumeton helmikuun loppu. Nautinnollista. Samassa tietenkin iski huono omatunto, joka iskostetaan suomalaiseen kristittyyn jo synnärillä. Lumettomuudesta aiheuttuu myös paljon surua. Lapsien rakentamattomat lumilinnat, jänöjussien "pylly ruvella" mäenlaskut, turhaan pränikät hiihtovehkeet ostanut naapurin Pena, puhumattakaan lumiauramiehistä. Onko auramiehellä nyt lovi lompsassa? Onneksi olen kuitenkin erittäin varhaisen tarhakasvatuksen pilaama yksilö, joten jatkoin itsekästä nauttimista.


Metsässä oli fantastista. Se rauha vei välittömästi mennessään kiireen ja ylienergiset ajatukset. Vahva yhteenkuuluvuuden tunne valtasi kehoni, kun juoksin pehmeitä polkuja. Lenkkarit olivat jälleen läpimärät. Se oli mahtavaa. Kymmenen kilometriä pilvissä, mutta maan päällä. Sovitaanko kuitenkin sellainen juttu, että jos näet minun roudaavan siihen lähimettään pahvilaatikoita ja makuupussia, puutut asiaan?



         

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti