perjantai 16. toukokuuta 2014

13h starttiin.

Matka Oulusta Kuusamoon Saaran pakulla meni oikein rattoisasti. Matkalla näin jopa oikeita poroja. Joillekin teistä vapaana käyskentelevät porot ovat varmasti tuttuja juttuja, mutta ei minulle. Olen nähnyt poroja aikaisemmin ainoastaan Ähtärin eläinpuistossa ja ruotsinlaivan buffetissa.

Hotellilla näin ison joukon tuttuja ja käytiin yhdessä kuuntelemassa, kun ultrajuoksija Juha Jumisko kertoi kokemuksiaan pitkistä ultrista. Juhan kertoma vahvisti uskoani siitä, että nämä maastoultrat ovat mun juttuni. Ehdottomasti. Nyt vaan pitää malttaa pitää pää kylmänä, edetä rauhallisesti eteenpäin kehoa kuunnellen ja pidentää matkaa hiljalleen. Juhan blogi löytyy osoitteesta http://ultrajames.blogspot.fi

Täällä Rukalla on kylmä. Asteita on +5c ja tuuli on erittäin pureva. Onneksi huomiselle on luvattu lämmintä. Jotenkin kyllä hieman epäilyttää, että voiko tämä sää tästä oikeasti muuttua, mutta kai se voi, kun maailman ykkösmedia Ilta-Sanomatkin lupasi "trooppisia öitä". Tänä iltana otan rauhallisesti. Nyt syön tässä sängyssä iltapalaa. Ei muuten ole hyvä idea, mutta mulla onkin kaksi sänkyä.

Klo 21.00 lähetetään 160km juoksijat matkaan. Kyllä luit oikein. Joukko niitä kaikkein hulluimpia tyyppejä lähtee juoksemaan tuota matkaa tänä iltana. Ne toiseksi hulluimmat lähtevät matkaan sitten aamulla klo 07.00. Heidän matkansa on 80km. Me nautiskelijat lähdetään matkaan huomenna vasta klo 10.00. Kuten huomaatte, pitkä matka on niin suhteellinen käsite.

Tossu kuopii jo.


Ja ehdin vielä laittaa kuvan 160km:n lähtijöistä. 
Hurjaa puuhaa!
On muuten ensimmäinen 160km:n kisa Suomessa.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti