perjantai 16. toukokuuta 2014

Matkalla.

Viime yönä nukuin todella huonosti. Kahvakuula oli levoton ja heräili monta kertaa yön aikana. Vaikka olin saanut vapautuksen sängystä nousemisesta, tuli pienen pojan itku kuitenkin korvatulppien läpi. Asiaa ei myöskään helpottanut ikävä, jota olen potenut jo kaksi päivää. Aina sitä on hirveästi lähdössä sinne ja tonne, mutta kun matkan aika koittaa, on ikävä perhettä kohtaan kova. Nyt alla on siis kaksi todella huonosti nukuttua yötä. Ensi yön on oltava Jackpot.


Mukana on yllättävän vähän tavaraa. 

Huomenna tähän aikaan olen juossut reilun tunnin. Ajatukset ovat hieman sekavat. En yhtään tiedä, mitä reitiltä löytyy. En yhtään tiedä, millä vauhdilla etenen ja suoraan sanottuna en edes osaa arvioida, kuinka kauan tuo juoksu tulee tunteina kestämään. Kestääkö kilpailu 6 tuntia vai 8 tuntia? Olenko edes siinä kunnossa, että jaksan juosta 8 tuntia? Hyvin se varmasti menee. Uskon niin, siihen on luotettava. Ei tässä oikein ole muuta vaihtoehtoa.

Junani on Oulussa 13.04 ja siitä on Kuusamoon matkaa vielä reilut 200km. Päivä on pitkä, mutta ei se haittaa. Tiedän nimittäin sunnuntain paluumatkan olevan vielä pidempi.

Ylivieskan asemalla on siis lippu korkealla! Meikkivoiteet on roiskittu vieressä istuvan takille ja kolme isoa kahvimukillista on maksanut ties mitä.  




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti