Unelmiia märissä lenkkareissa: Komian kirkon hölkkä

Sunnuntai-aamuna olin jokseenkin tyytyväinen. Viimeiset kaksi viikkoa 2-vuotias Kahvakuula oli herättänyt äitinsä joka yö ihmettelemään maailmaa, mutta nyt olin saanut nukkua kaksi yötä putkeen. Hiivin keittiöön, laitoin kahvin tulemaan ja hain Hesarin. Samalla loin kisataktiikan puolimaratonille, joka starttaisi klo 12 Ylistarossa.

Päätin lähteä matkaan ennätysvauhdilla. Ennätykseni, 1.39.52, oli syksyltä 2012. Viimeiset puoli vuotta olen panostanut peruskestävyysharjoitteluun, joten olo oli hieman epävarma. Sykettä olen lähinnä nostanut Bodyattack-tunneillani ja maratonvauhtisilla treeneillä, joista olen myös hieman lintsannut. Tuo perushölköttely on vaan niin mukavaa ja vaivatonta.

Asetin tavoitteeksi kilometrivauhdin 4.40min/km. Yksikään kilometri ei saanut mennä hitaammin kuin 4.45min/km. Tuo olisi siis nopeushaarukka. Tällä vauhdilla menisin 17 kilometriin asti ja sitten kiihdyttäisin, jos pystyisin. En uskaltanut lähteä liian lujaa, koska minulla ei ollut aavistustakaan nykykunnostani puolimaratonilla.

Vaikka olin ollut hieman hermostunut aamulla, lähtöviivalla olin yllättävän rauhallinen. Oli kiva päästä vauhtiin ja mielenkiinnolla odotin päivän kuntoa. Epäonnistumista en pelännyt. Miksi pelkäisin? Tiesin olevani kovemmassa kunnossa kuin 1,5 vuotta sitten. Itseni kanssa tekemään sopimukseen kuului myös juoksusta nauttiminen, joten en myöskään halunnut vetää itseäni ihan piippuun. Lopussa oli lupa vähän repiä, mutta muuten ei. Minulle juoksu on nautintolaji ja tuskaa en jaksa tuntea, jos nyt ei ole ihan pakko. Ja mitä väliä, jos ennätystä ei tulisi. Ei kai tämä elämä nyt niin tiukkaa tarpomista ole.

LÄHTÖ
Laukaus kajahtaa tai itse asiassa en tiedä, kajahtiko laukaus. En kuullut. Mulla soi musiikit korvissa, joten lähdin liikkeelle porukan mukana. Tiesin etukäteen lähtölistasta, että suurin osa Komian kirkon hölkkäilijöistä juoksisi ainoastaan 10km, joten puolivälistä oli odotettavissa yksinäinen juoksu. Silloin saa menoon mukavasti voimaa musiikista. Alun kilometrivauhti asettuu lähelle 4.40min/km. Reitti kulkee kaksi kertaa reilun kymmenen kilometrin lenkuran Kyrönjoen molemmin puolin.

5KM
Alku on jälleen tahmeaa. Se on aina tahmeaa. Lämpenen yleensä siinä 8-9km:n kohdalla, joten tämä oli tuttua kauraa. Päätin pitää huolen, että kilometrit menevät 4.40min/km molemmin puolin.

8KM
Tuttuun tapaan juoksu lähtee kulkemaan ja nautiskelen joka metristä rennolla askeleella, vaikka huomaan juoksevani vinossa. Oikea lapa vetää itsensä ihan kiinni, joten yritän pitää sitä mahdollisimman rentona. Havaitsen, että alkumatkasta tuuli on hieman vastainen. Jos siis tuntuisi vaikealta, voin keskittyä irvistämään matkan 11km-16km, koska loppu tulisi helpommin myötätuulella.

10KM
Kympin väliaika on 46.50. Hymyilyttää mukavasti. Kissoista tuntuu varmaan samalta, kun ne kehräävät. Ratakympin ennätys kahden vuoden takaa on 45.36, joten siitä varmaan saisi pudotettua ihan kivasti.

12KM-16KM
Tuuli on vastainen, mutta ajaudun erään miehen peesiin. Ihan pyllypeesi etäisyydelle en kehtaa mennä, joten peesaan sivultapäin. Huomaan, että kilometrit karkailevat koko ajan 4.40min/km hitaammalle puolelle. Tuuli selvästi vaikuttaa. Roikun peesini seurassa, vaikka mikä tulisi. Pian pääsisin lasketteleen myötäiseen.

16KM
Reitti kääntyy Kyrönjoen toiselle puolelle, sille paremmalle puolelle. Vauhti kiihtyy automaattisesti 4.35min/km. Myötäisempi tuuli, on selvästi helpompaa juosta. Vasemmassa polvessa tuntuu inhottavalta, mutta niinhän se aina. Siitä on turha huolestua. Aloitan tutun mentaaliharjoituksen. Mielikuvitusharjoituksen, jota teen monesti kilpailujen aikana. Harjoituksella psyykkaan itseäni kohti palkintoa eli onnistumista. Jos pystyn etukäteen aistimaan tulevan, haluan sitä vielä kovempaa. Mentaaliharjoittelu antaa myös aivoille erilaista ärsykettä. Se vie ajatuksiani pois juoksusta, ajatuksia pois väsymisestä ja samalla se lujittaa uskoa itseeni. Sillä jos et itse usko itseesi ja kykyihisi, et pysty parhaimpaasi. Et millään. Et ikinä. Saavuttaaksesi jotakin on aina ensin voitettava itsensä. Annettava "minä en kuitenkaan pysty"-ajatukselle turpaan. Kunnolla. Niin lujaa, että et enää ikinä epäile itseäsi.

Oma mentaaliharjoitukseni on yksinkertainen ja käytän samaa myös lenkeillä ennen kilpailuja:

"Näen maalisuoran. Irvistän. Annan mennä. Kiihdytän. Melkein perillä. Tulen maaliin. Nostan käteni ilmaan. Kuulen kuuluttajan hehkuttavan nimeäni. Kuulen tehneeni ennätykseni. Hypin. Pompin. Huudan tutun huutoni "HYVÄ MINÄ". Olen ansainnut sen. Kiljahtelen tyttömäisesti. Pompin lisää. Huudan "JEEEEEE" ja pompin vähän lisää. Hakkaan käsiäni yhteen. Käyttäydyin kuin maailmanmestari. Euroopanmestari. Olympiavoittaja. Ja sitähän minä olen - itselleni. Olen tyytyväinen. Olen onnellinen. Saan ruokaa, saan vettä, saan voittopullan. Saan syleillä itseäni. Saan olla ylpeä itsestäni ja se on kuulkaas ihan OK."

17KM
Sanon peesilleni, että enää 4km maaliin. Että jaksaa jaksaa jaksaa painaa. Että antaa mennä vaan. Hyvä aika tulossa. Päätän pitää vauhdin 4.36min/km vielä tämän kilometrin.

18KM
Mylly pyöriin! Nostan kilometrivauhdin 4.30min/km ja jätän sivupeesini taakseni. Ihmettelen jaksamistani. Juoksu kulkee yllättävän hyvin - vinossakin. Lasken päässäni, että vaikka juoksisin lopun 5min/km, teen silti oman ennätykseni.

19KM
Jaloissa painaa hieman, mutta kiihdytän silti vauhdin alle 4.30min/km. Mietin pullaa. Mietin sitä, että tämä on todennäköisesti tämän vuoden ainoa asfalttipuolikas, joten nyt hoidetaan homma kotiin tyylillä. Kohta on mun hetki. Kohta saan vapauttaa sisäisen Minna Kauppini.

20KM
Kilometri vielä! Paina tyttö paina! Kiihdytän edelleen. Mittari näyttää 4.18min/km. Viimeinen loiva nousu. Päätän irvistää, kyllä viimeinen kilometri pitää irvistää.

21,1KM MAALI
Näen maalisuoran. Irvistän. Annan mennä. Kiihdytän. Melkein perillä. Tulen maaliin. Nostan käteni ilmaan. Kuulen kuuluttajan hehkuttavan nimeäni. Kuulen tehneeni ennätykseni. Hypin. Pompin. Huudan tutun huutoni "HYVÄ MINÄ". Olen ansainnut sen. Kiljahtelen tyttömäisesti. Pompin lisää. Huudan "JEEEEEE" ja pompin vähän lisää. Hakkaan käsiäni yhteen. Käyttäydyin kuin maailmanmestari. Euroopanmestari. Olympiavoittaja. Ja sitähän minä olen - itselleni. Olen tyytyväinen. Olen onnellinen. Saan ruokaa, saan vettä, saan voittopullan. Saan syleillä itseäni. Saan olla ylpeä itsestäni ja se on kuulkaas ihan OK.