23 päivää Vaaroille.

Viikonlopun Jämin puolimaratonista on nyt toivuttu ja treenit aloitettu. Palautuminen maastokilpailuista on näköjään selvästi helpompaa. Yllätys kuitenkin oli, että jalat eivät kipeytyneet ylämäistä tämän enempää. Himpan verran kivisti etureisiä, mutta siinä kaikki. Kantapää on myös palautunut ärtyneestä normaaliksi. Polvi on hieman nesteinen, mutta siinä se tämän hetken vammalista olikin. Oudon lyhyt sellainen. Juoksijaksi.

Maanantaina tein Volbeatin tahtiin mukavan 7 kilsan palauttavan hölkyttelyn. Menohaluja olisi ollut, mutta oli pakko ottaa rennosti. Tiistai-aamuna tein kevyen puntin ja tänään muun perheen vielä nukkuessa hiivin takakautta ulos. Raikkaassa ilmassa juostua rentoa aamukymppiä ei voita kyllä mikään. Sen jälkeen kahvi maistuu aivan taivaalliselta!

Kaiken kaikkiaan elämä maistuu tällä hetkellä todella hyvältä. Työrintamalla menee lujaa, harrastuksia on riittävästi ja jalan rasitusvamma alkaa olla mennyttä. Kahvakuula nukkuu koko ajan enemmän ja paremmin. Mörökölli sai uuden auton, joten aviomiehenkin onnellisuus on taattu ainakin pariksi kuukaudeksi eteenpäin. Mikäs tässä ollessa. Hymyillessä.

23 päivää Vaarojen maratoniin. 43km juosten Kolilla. Odotan kuraa, kuraa ja vielä vähän kuraa. Odotan sadetta, kaatosadetta. Odotan märkiä lenkkareita, läpimärkiä lenkkareita. Jännittää ihan hirveästi. Kahvakuulan syntymän jälkeen olen ollut kahden vuoden aikana kahdesti poissa kotoa enemmän kuin yhden yön. Molemmilla kerroilla olin Tukholman maratonilla ja nyt olisi kolmannen pidemmän poissaolon vuoro. Lähden siis Kolille yksin ja olen poissa kotoa kaksi yötä. Olo on kuin olisin lähdössä 16-vuotiaana kavereiden kanssa laivalle. Tämä odottava, koittavan vapauden tunne on ihan mieletön. Tiedän kyllä, että tulen ikävöimään Kahvakuulaa ja Mörökölliä jo ohittaessani Laihiaa. Tiedän myös sen, että nuoruuden laivareissujen jälkeen oltiin heikossa hapessa pari päivää, mutta tämän Kolin reissun jälkeen olen vahvempi kuin koskaan ja jälleen yhtä taistelua kokeneempi.

Eilisten koripallotreenien jälkeen kysyin pikkureppuaan autolle raahaavalta Kahvakuulalta, että oliko treeneissä kivaa? JAAAA!!! Mennäänkö taas ensi viikolla uudestaan? JAAAA!!! On se kumma, kun kaupassa tai neuvolassa huudetaan ja sekoillaan oikein olan takaa, mutta koripallotreeneissä ollaan kiltisti 1,5h.