Vuorokauden kuluttua olen juossut Jämillä tämän vuoden ensimmäisen puolimaratonin. En ole ottanut valmistautumisesta minkäänlaista stressiä. Juoksu saa mennä ihan omalla painollaan. Tosiasia kuitenkin on, että olen ollut telakalla enemmän tai vähemmän koko kesän. Mutta voi pojat, kun odotan huomista!
Tällä viikolla vietetään elinikäisen oppimisen ja ohjauksen viikkoa. Itse lähdin opiskelemaan uudelleen kymmenen vuoden työssäolon jälkeen ja päivääkään en ole katunut. Alla olevasta linkistä pääset juttuun, jonka kirjoitin reilu vuosi sitten Seinäjoen ammattikorkeakoulun nettilehteen. Paljon on tapahtunut jutun julkaisun jälkeen. Ensinnäkin valmistuminen viivästyi vielä vuodella, koska jutun julkaisemisen aikaan aloitin työt Radio Vaasassa. Maratoneja on juostu nyt neljä ja viides maraton on kuukauden päästä. Blogi on vaihtanut osoitettaan Bloggeriin ja sillä on nykyään yli 500 lukijaa päivittäin. Opiskelu todella kannattaa ja olen entistä vahvemmin sitä mieltä, että unelmiaan kannattaa tavoitella. Ihan minkä ikäisenä vaan.
http://sepro.seamk.fi/index.php?topic=25&story=343
Unelmista puheenollen. Sunnuntaina pääsen haastattelemaan Jonne Aaronia. Tätä ei varmaan tarvitse perustella sen enempää. Ja kyllä, yritän käyttäytyä. Sain tänään myös uuden työnantajan Vaasan Sportista eli nähdään (vai pitäisikö kirjoittaa kuullaan) kotimatseissa jäähallilla! Voi WAU!
Tänään on jälleen erinomainen päivä.
Hyvää viikonloppua kaikille,
Miia
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti