Vaarojen varusteluraportti.

Vaarojen maratonista on nyt viisi päivää. Tässä vielä hieman raporttia varustelusta.

Kaiken kaikkiaan varusteet toimivat erinomaisesti. Matka- ja nopeusmittarina toimineen Garmin 110:n akku kesti juuri ja juuri melkein kuuden tunnin taivallukseni. Olisin muuten varmaan heittänyt mittarin Ukko-Kolin metikköön, jos mittari olisi mennyt pimeäksi viimeisessä nousussa. Mutta loppu hyvin, kaikki hyvin. Mittari saa jatkaa ranteessani.

Juoksureppuna toimi Ospreyn Raven. Olin juossut sillä muutaman kerran töihin, mutta vesisäiliötä (3l) en ollut koskaan aiemmin käyttänyt. Olisi ehkä kannattanut. Tajusin nimittäin kaksi minuuttia ennen starttia, että repun juomapussi pitää kääntää ympäri ja päästää siitä ilmat pois. Muuten vesi hölskyy repussa. Jep, se hölskyminen meinasi viedä ensin jyrkänteen reunalle, mutta siihen tottui.. Olin laittanut reppuun 1,7 litraa vettä ja se riitti melkein koko matkalle. Join myös mukillisen vettä molemmilla huoltopisteillä. Juomasäiliön letku kiinnitettiin rinnan edessä olevaan olkaimeen ja siitä oli helppo hörppiä matkan aikana. Reppu ei painanut olkapäitä, eikä tuntunut muutenkaan oudolta. Meistä tuli vähän niinkuin yhtä. Ei sillä etten olisi ollut onnellinen saadessani sen maalissa pois selästäni. Mutta meistä tuli hyvät ystävät. Traumaattiset kokemukset yhdistävät.

Päälläni oli Odlon pitkähihainen paita kilpikonnakauluksella sekä Odlon pitkät juoksutrikoot. Ostan suurimman osan vaatteistani Odlolta, koska pidän niistä ulkonäöllisesti ja laatu on erittäin korkeatasoista. Tähän ei siis yhtään liity se, että myös idolini Kaisa Mäkäräinen nähdään usein Odlon vaatteissa. Ja minähän en missään tapauksessa soita Odlon maahantuojalle heti, jos näen vaikka Kaisalla hienon pääpannan. En myönnä mitään, turha yrittää painostaa! Alustoppina oli ihan perusurheilutoppi, joka oli näköjään hieman liian kireä. Selkääni koristaa nyt koko alustopin pituinen hieno rupi. 

On muuten perhanan päättäväinen katse. Tuon kun saisi yhdistettyä siivoukseen tai ruuanlaittoon. Kuva: Jari Pouta

Juoksukenkinä Vaarojen maratonilla toimivat Inov8:n x-talon 190. Ne ovat todella kevyet (190gr) kengät ja pohja on ohut kuin lompakkoni. Se ei kuitenkaan haitannut, koska kävin aamulla mieheni lompakolla. Mutta kengistä puhuttaessa ohuus hieman haittasi. Kuten kisaraportissani alkuviikosta kerroin, kompastelin paljon. Löin varpaitani puunjuuriin ja kiviin lukuisia kertoja ja ohuet kengät eivät vaimentaneet iskuja. Loppumatkasta varpaat olivat hellinä, mutta tämä oli siis enemmän käyttäjän vika kuin kengän vika. Jonkin verran maaston epätasaisuudet myö sattuivat jalkapohjaan, koska vasemman jalan plantaarifaskiitti teki paluun loppumatkasta. Maastossa Inovit toimivat hyvin ja esimerkiksi liukastumisia ei tapahtunut kuin yksi. Olin etukäteen saanut ohjeet, että nämä kengät eivät sitten pidä pitkospuilla eikä kalliolla. Etenin koko matkan kiltisti tuon ohjeen mukaan. Rikoin sitä ainoastaan kerran ja se yksi kerta riitti. Kalliolla täräytin kaatuessani lantion kallioon ja vasen hauis venähti, mutta tää on ny tätä.

Matkalla söin pussillisen Squeezyn energiakarkkeja ja viisi Squeezyn geeliä. Ennen viimeistä mäkeä söin kolme Pätkistä, jotka tekivät henkisesti hyvää. Omasta mielestäni energia riitti hyvin. Kaiken kaikkiaan tankkaus ennen sekä Vaarojen maratonin aikana tuntui olevan onnistunut.

Olin saanut ohjeet käyttää hanskoja Ryläyksellä. Pidin niitä kaksi minuuttia ja otin pois. Jotenkin tuntui, että hanskoilla tuli kuuma ja ne ahdistivat. Pystyin ottamaan kiinni puista ja rämeiköstä ihan paljaalla kädellä. Samalla hymyilin Power Red-kynsilakalla lakatuille kynsilleni. Turhamainen nainen on turhamainen myös Ryläyksellä.

Ensi vuonna laitan varmasti jälleen Inovit jalkaan ja saman repun selkään. Muutenkin teen kaiken suurin piirtein samalla tavalla. Paitsi yhden asian. Ajattelin juosta lujempaa. Paljon lujempaa.  

Treenit jatkuivat jo eilen Vaskiluodossa, kun kävin jahtaamassa jääkarhuja.