sunnuntai 27. lokakuuta 2013

Viikko 2/30.

Toinen treeniviikko tuntui hyvältä. Aikataulullisesti jouduin hieman soveltamaan, mutta kaikki ohjelman treenit tulivat tehtyä. Yhdestä palauttavasta juoksusta tuli kävelylenkki, koska aurinko paistoi. 

Maanantai:
Olin asioilla Tampereen keskustassa, joten puolen päivän jälkeen menin liikuntakeskus GoGolle Bodybalanceen. Ohjelman mukaisesti luvassa olisi ollut myös 5km:n palauttava juoksu, mutta päätin kävellä hienossa ilmassa reippaasti GoGolta kotiin 6km. Tässä oli palauttavaa ihan tarpeeksi. 


Tiistai: 
Aamusta ajo Tampereelta Vaasaan, päiväksi töihin ja illaksi Laihialle. Juoksin Laihian kuntoradalla 6km:n vauhtileikittelyn. 


Keskiviikko:
Aamusta kuntosali ja päälle 5km:n peruskestävyysjolkottelu. 

Torstai:
Jälleen aamutreeni olosuhteiden "pakosta". Jos toinen treenimahdollisuus on klo 22, on aamut pakko käyttää treenaamiseen. Myöhäinen iltatreeni vaikuttaa liikaa uneen. Maratonvauhtinen 5km, alkulämmittelyineen ja jäähdyttelyineen yhteensä 8km. Kiva treeni! 

Perjantai:
Kello soi 06.30 ja 07.15 olin jo Bodyattackissa vauhti päällä. Tein päälle vielä Bodypumpin, joten vaihtelu virkistää. Ensi viikosta alkaen ohjaan tuota perjantai-aamun Bodyattackia loppuvuoden, joten eiköhän se kimmoisuus tule pian takaisin! Ja onhan se ohjaaminen kivaa! 


Illalla oli deitit Mörököllin kanssa ja en edes nukahtanut leffaan. Pian sen jälkeen kyllä...


Lauantai:
Kölli oli töissä ja itse menin illaksi Sportin matsiin kuuluttamaan, joten ainoa treenimahdollisuus oli Kahvakuulan päiväunet. 7km palauttavaa ruokaohjelmia katsellen. Passar bra!


Sunnuntai:
Sain aamusta Tuulan kaverikseni ja menimme Öjenin luontopolulle. Polku on haastava ja hidas juosta, joten tiedän nyt, missä juoksen lenkkini ensi kesänä ennen Vaarojen maratonia. Tasaista maastoa Pohjanmaan tapaan se (valitettavasti) on, mutta siinä on hyvä harjoitella lennokkaampaa askelta. Käytiin myös tekemässä yksi lenkki Vaskiluodossa, joten aikaa tänään kului 2h 35min ja kilsoja tuli 19. Teki hyvää! 


Viikko 2/30:
Juoksua 45km
Kävelyä 6km
1 Bodybalance
1 Bodyattack 
1 Bodypump
1 Kuntosali

Ensi viikolla korkataan tonnin vedot! Yes!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti