torstai 6. helmikuuta 2014

Ryhtiasiaa juoksijoille.

Tänään aloitin päivän treenit kuntosalilla. Lihaskunnon kannalta salilla käyminen on ihan ehdotonta. Treenaan koko kroppaa monipuolisesti, mutta kiinnitän erityishuomion ongelmakohtiini. Itselläni suurimpia ongelmakohtia ovat hartiat ja pakara. Monella kestävyysjuoksijalla hartiat kääntyvät helposti eteen pyöristäen liiaksi yläselkää. Tästä seuraa monia ryhtiongelmia sekä olkapäiden ja käsivarsien kiputiloja. Etenkin pienten lasten vanhemmilla tapaa tätä ongelmaa. Imetysasento, pinnasängyn reunalla roikkuminen ja jatkuva lasten nostelu sekä sylissä pitäminen pahentavat tilannetta, joten yläselän ja hartian takaosien lihaksista on pidettävä liikkuvuuden ohella huolta. Itse jouduin Kahvakuulan ollessa pieni tekemään jatkuvasti töitä tämän asian kanssa ja vieläkään en ole päässyt kokonaan raskautta edeltävään tilanteeseen. Asiaa auttaa myös keskivartalon vahvistaminen, koska ilman sitä ylävartalon oikeaa ryhtiä ei jaksa ylläpitää.



Toinen ongelmani on lonkankoukistajat. Etenkin pitkät lenkit jumittavat lonkankoukistajia. Niiden tukkoisuus estää pakaraa aktivoitumasta arjessa ja myös syvät lihakset (mm.lantionpohjalihakset) eivät aktivoidu halutulla tavalla, jos lonkankoukistajat ovat totaalijumissa. Pyrin salitreenissä aina vahvistamaan pakaralihaksia ja jatkamaan aktivoimista erityisesti pystyliikkeissä. 

Salitreenin jälkeen pidin tänään Bodybalance-tunnin Vaasan Lady Linen Keskustan asiakkaille. Olen vetänyt Bodybalancea vuodesta 2004 ja viime vuonna pidin ohjauksesta tauon. Ja se tauko todellakin näkyy ja etenkin tuntuu! Juokseminen on kyllä fantastinen laji, jos haluaa tuhota liikkuvuutensa. Vaikka olen tehnyt tämän paussivuoden aikana liikkuvuutta suhteellisen paljon, ei sitä kyllä huomaa, kun tekee jooga-liikkeitä. Tammikuun alussa aloittaessani jälleen ohjaamisen, olin kuin varjo entisestäni. Ennen nautin Bodybalancesta. Se oli aivan ihanaa nautintoa. Pehmeää liikehdintää, rauhallisuutta, kauniita liikkeitä. Yleensä liikkeet eivät tuottaneet minulle juurikaan haasteita. Ne olivat helppoja ja taivuin vaikeimpiinkin asentoihin. Mutta toista se oli nyt. Tästä oli rentoutuminen kaukana. Tammikuun alussa aloittaessani jälleen ohjaamisen Bodybalance oli ihan hirveää tuskaa. Lonkat huusivat moottoriöljyä, jokainen liike vaati ylimääräisen tuskahengityksen, väliläähätyksen tai tuska salpasi hengityksen kokonaan. Yritin näyttää siltä, että nauttisin tunnista jollakin tasolla, mutta tuskin onnistuin huijaamaan asiakkaita. 



Mutta tänään kaikki oli jo onneksi toisin. Harjoittelu kotona, salitreeni ja rutiini ovat tuoneet toivotun tuloksen. Liikkuvuuteni on edelleen kaukana niistä ajoista, kun juoksu oli ainoastaan epäsäännöllistä reippailua, mutta aion tehdä liikkuvuuteni eteen kovasti töitä. Ilmaiseksi ei saa kuin vallitsevan säätilan.

Eli juoksijat: Ottakaa rento asento ja katsokaa sivuprofiilianne peilistä. Työntyykö hartiat eteen? Pyöristyykö yläselkä? Onko pylly pitkällä takana? Eikö vatsa pysy litteänä? Jos vastaus johonkin on kyllä, kannattaa tehdä jotakin mahdollisimman pian. Nuo virheet eivät korjaannu levossa, ei hierojalla, eikä ainakaan itsekseen. Hyvä ryhti tuo hyvän juoksuasennon, jota jaksaa pitää pidempään ja pidempään. Saat nopeamman ja tehokkaamman askelluksen sekä toiminnallisemman kropan.             


Viime syksyisestä ojentajapunnerrus-kuvasta huomaa, että lonkankoukistajat kiristää ja alimmaisesta kuvasta näkee hyvin, kuinka hartiat pyrkivät eteen.

Ei mulla muuta tänään!

Pimpelipom,
Miia


4 kommenttia:

  1. Tärkeää asiaa! Itse heräsin treenaamaan lihaskuntoa kunnolla vasta viime syksynä, mutta juoksun kannalta tulokset näkyvät jo ja ovat melkeinpä mullistavia. Bodybalanceen aion mennä rouvani seuraksi heti, kun olen toipunut tulevasta E24:stä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri näin Pasi! Ennaltaehkäisy ei ole koskaan mistään pois. Tsemppiä muuten E24:een! Tekisi niin mieli tulla katsomaan, mutta taitaa työt pitää täällä Vaasassa.

      Poista
    2. Kiitos! Kannattaa käydä keväämmällä katsomassa Kokkolan ultrakisaa, kun se on siellä teidän suunnalla.

      Poista
  2. Tutulta kuulostaa tuo juoksun vaikutus liikkuvuuteen. Lonkankoukistajat täälläkin tekevät selkään notkoa ja muutenkin olo on kuin sahapukilla. Venyttelyn aloitin tosissani muutama kuukausi sitten, ja eron huomaa jo nyt. Lisää tätä!

    VastaaPoista