Kyy kiurusta kesään.

Vaasan hurja karhu olikin todennäköisesti koiranpentu nimeltään Paavo, joten lähdin eilen keskiviikkona Lenan kanssa metsään juoksemaan ilman pelkoa puskissa vaanivista petoeläimistä. Lena on suunnistanut ikänsä, joten hänen peesissään on mukavaa juosta. Lena lukee karttaa, joten minun tehtäväkseni jää räpiköidä perässä ja yrittää pysyä pystyssä.

Suunnistajan perässä pysyminen metsässä on ihan mahdotonta puuhaa. Poluilla pysyn perässä jotenkin, mutta polun hävittyä aluskasvillisuuteen, olen ihan hukassa. Vauhtini hidastuu ja oma epävarmuuteni tulee pintaan. Onko tuossa polku vai uppoaako jalkani johonkin koloon, jossa asuu kymmeniä - jos ei jopa satoja - ökkömönkiäisiä, jotka odottavat päivällistään suu auki. Välillä mieleni teki kirkua kuin pikkutyttö nähdessään teinitähti Robinin, mutta en kehdannut.

Metsässä on nokkosia, hämähäkinverkkoja ja piikikkäitä oksia. Nokkoset pistävät, hämähäkinverkot jäävät kasvoihin kiinni ja oksat satuttavat. Mutta ei se haittaa, se ei ihan oikeasti haittaa. Yritän olla metsässä vähemmän kaupunkilainen, joka on kotoisin vielä suuremmasta kaupungista. Olen päässyt ylitseni pelostani metsää kohtaan. Tai ainakin olin ennen eilistä. Ennen kohtaamistani uuden tuttavuuden kanssa.

     Mr. Kyy

Ei pysynyt sitten suu kiinni. Palasin metsäläisestä kaupunkilaiseksi nopeimmin kuin Mörökölli syö purkin Ehrmannin rahkaa. Olisin saanut kimeällä kiljahduksellani jokaisen Robin-fanin hiljaiseksi ja yksikään tämän hetkisistä VPS:n pelaajista ei osaa juosta polvennostojuoksua yhtä tyylikkäästi kuin tämä kaupunkilainen, jonka lenkkitossu osui vahingossa tiellä aurinkoa ottaneeseen käärmeeseen. En edes muistanut, että metsässä voi olla käärmeitä. En edes muistanut, että käärmeitä on olemassa. Olin jotenkin niin keskittynyt karhuihin ja susiin.

Niistän lapseni nenän vaatteisiini samalla, kun opetan lasta pyyhkimään räät omaan hihaan. Syön maahan pudonnutta ruokaa ja olen juonut janooni vettä koiran vesikupista. Suustani kuulee todella harvoin sanan YÖK. Se sana on säästetty paprikalle, suolakurkulle, Tappajahai-elokuville ja käärmeille! Minä en käy eläintarhojen käärmetaloissa, minä en voi sietää niitä. En vain voi, enkä ole koskaan nähnyt käärmettä luonnossa. Ennen eilistä. 

Miksi? Miksi tulit tielleni? Vai oliko se sittenkin minä, joka tulin sinun tiellesi? Tulit kuitenkin oikealta. 

Mr. Kyy. Olemme nyt vihdoin kohdanneet. Ehkä voimme unohtaa vanhat taakat ja aloittaa suhteemme täysin uudelta pohjalta. Voisimme kuitenkin ensiksi rakentaa suhdettamme etänä ja odottaa rauhassa seuraavaa kohtaamistamme. Ahdistun suhteessa herkästi, jos toinen tuo liikaa itseään tykö. Odotetaan, että aika on meille kypsä. Odotetaan rauhassa. Joku viisikymmentä vuotta kuulostaisi hyvältä. Tai kahdeksankymmentä.

Liikunnallista ja käärmevapaata juhannusta kaikille,

Miia