Maraton on pitkä matka. Mitä tahansa voi tapahtua, mitä tahansa voi tapahtua koska tahansa. Nyt oli kuitenkin ensimmäinen kerta, kun olin lähdössä matkaan todella epävarmana. En tiennyt kestääkö jalka. Ja jos se ei kestä, pystynkö keskeyttämään maratonin. Mörökölli on sanonut monta kertaa, että en saa lähteä keskenkuntoisena matkaan. Tulen kuulemma maaliin vaikka pää kainalossa, koska en suostu lopettamaan juoksua. En suostu antamaan periksi, vaikka joskus se olisi järkevintä. En halua antaa periksi, en uskalla antaa periksi.
Käytiin aamupalalla, ei ollut nälkä. Söin silti. Kurkussa tuntui pientä kipua, mutta tiesin sen todennäköisesti johtuvan lentokoneen ilmastoinnista, koska homma on aina sama lyhyenkin lentomatkan jälkeen. Aamupalan jälkeen ravasin vessassa, rasvasin itseäni vaseliinilla ja kuuntelin Mörököllin mielestä surkeaa musiikkia. Jouduin avautumaan hetkellisesti, mutta loppui ainakin se valitus. Ilmeisiin ja vihaisiin katseisiin ei valitettavasti vaimokaan pysty vaikuttamaan, mutta suun sain suljettua.
Jalassa Addun Bostonit.
Niken shortsit.
Odlon paita.
Oltiin lähtöalueella 40min. ennen starttia. Kävin vielä vessassa ja annoin kaikki tavarani Mörököllille, joka oli yllättävän yhteistyöhaluinen. Katsottiin vielä kartasta paikkoja, joihin Mörökölli voisi tulla seuraamaan juoksua ja sovittiin vielä juoksun jälkeinen tapaamispaikka sekä mahdollinen varasuunnitelman varasuunnitelma, jos kaikki sovitut suunnitelmat menevät mönkään. Jos joku kaipaa suunnitelmia, ota yhteyttä! Täältä löytyy!
Olin lähtöryhmässä D eli lähtö oli tasan klo 12.00. Tungin lähtöryhmäni eturiviin, koska ihmisiä oli niin paljon. Tuli ahdistus. Eturivissä sai hengittää. Pompin, lämmittelin, heiluttelin käsiäni, lauloin ja taputin aina kun käskettiin, mutta olo oli epävarma. Todella epävarma.
Lähtö:
Noin 17 000 juoksijaa ampaisee matkaan. On todella paljon ruuhka. Ohittelen ihmisiä ja ihmettelen, kuinka niin paljon selvästi hitaampia juoksijoita oli edellisessä lähtöryhmässä. Ajattelen juoksevani alussa 5.00-5.05min/km. Hidastan sitten lähemmäksi 5.10km/h puolessa välissä. Loppuaika olisi silloin alle 3.40. Jos kaikki menisi hyvin ja vauhti ei lopussa tippuisi liikaa, voisi loppuaika olla lähellä 3.35.
5km:
Etenen täysin suunnitelmani mukaisesti. Kilometrit n.5min/km ja tuntuu hyvältä kropassa. Hieman on huono olo, joka johtunee lämmöstä. Ilman kosteusprosentti on korkea, vaikka lämpötila on suhteellisen matala. Hikoilen, vaikka en yleensä hikoile. Ohiteltavia on paljon. Juomapaikoilla on täysi tungos.
8km:
Västerbron. Puoli kilometriä ylös ja puoli kilometriä alas. Hidastan hieman ylämäkeen ja haen jaloista voimaa juoksuun. Menee hyvin. Menee todella hyvin. Seuraavaksi alamäen vuoro. Tätä olen harjoitellut. Tästä olen lukenut. Lantio eteen, polvia ylös, annan mennä vaan. Rullailen kevyesti alaspäin jyrkkää mäkeä, vauhti kiihtyy, ohittelen paljon ihmisiä. Mäen alhaalla tunnen itseni levänneeksi, syke on laskenut hieman. Perhana, olen oppinut juoksemaan alamäkiä oikein. Hymyilen pääni sisällä itselleni tyytyväisenä.
10km:
Etenen edelleen suunnitelman mukaisesti. Huonovointisuus alkaa väistyä, mutta mun on kuuma. Säätiedotus lupasi rankkasadetta klo 14.00. Kello on vasta vajaa yksi. Sataisi jo. Juoksu on välillä aikamoista väistelyä. En muista vastaavaa viime vuodelta.
15km:
Teen tarkkaa työtä kellon kanssa. Etenen edelleen suunnitelman mukaisesti, mutta kantapäässä ei tunnu hyvältä. Joudun astumaan hieman varoen. Jos se menisi ohitse. Jos se kipu menisi pois. Se voi mennä pois. Joskus se on mennyt pois. Muutama tuttu vaasalainen huutaa "Hyvä Miia". Vilkutan heille ja kannustus tuntuu hyvältä.
16km:
Etsin Mörökölliä katseellani. Mörököllin pitäisi olla jossakin täällä. Haluan kertoa, että jalkaani sattuu. Haluan kertoa, että kohta päästään toiselle kierrokselle, joka menee puistoalueelle lähes kymmeneksi kilometriksi. Kantapääni tykkää puistoista. Se tykkää pehmeästä alustasta. Siellä se saa levätä ja sitten on enää reilu kymmenen kilometriä maaliin.
18km:
En näe Mörökölliä. Olisin tarvinnut Mörökölliä. Reitti kaartaa puistoalueelle. Alamäet ovat tuskaisia kantapäälle, joka kärsii plantaarifaskiitista. Jokainen asfalttiin tömähtävä askel on tuskaa. Joudun sipsuttamaan alas pienetkin alamäet. Tasasella maalla pystyn juoksemaan hyvin.
19km:
Puistoalueella sen tajuan. Olen muistanut väärin. Koko reittihän läpi puistoalueen on asfalttia! Miten voin muistaa niin väärin? En kestä. Voi ei. Mitä nyt? Alkaisi nyt edes se sade. Tukehdun. Hidastan vähän vauhtia.
21,1km:
Koska joudun varomaan vasenta kantapäätä, alkaa oikean jalan akillesjänne oireilemaan vinon juoksuasennon takia. Kipu viiltää jalkaa kohti pohjetta. Oloni on epävarma. On liikaa matkaa jäljellä. Puolikkaan aika on kuitenkin 1.47. Hyvä väliaika. Alkaisi nyt edes satamaan.
| 25km: | ||||||||||
| Juoksen vaan. Tuijotan kelloa, en halua hidastaa enempää. Kilometrivauhti on noin 5.13min/km. Ei huono, jos pystyn pitämään tämän vauhdin. Odotaan vaan sadetta, odotan sitä, että päästään takaisin Tukholman keskustaan. Siellä on ihmisiä, jotka kannustaa mut maaliin. Ihmisiä, jotka auttaa mut tämän kivun yli. | ||||||||||
| 28km: | ||||||||||
| Heja tjejen! Heja tjejen! Ollaan taas Tukholman keskustassa. Kantapään varominen on keikauttanut lantion vinoon. Vino lantio on taasen laittanut lonkankoukistajat hirveään jumiin. Jumittavat lonkankoukistajat pylläyttävät lantion ja pyllyn taakse. En pysty enää aktivoimaan syviä vatsalihaksia. Hartialinja pyrkii aivan vituralleen ja pää menee vinoon. EEEIIII VIELÄ!!!! EI VIELÄ!!!! Tämä on sallittua vasta viimeisellä vitosella. | ||||||||||
| 31km: | ||||||||||
| Västerbron lähestyy jälleen. Ylämäki ei pelota, vaan alamäki. Mitä tuskaa se tuleekaan olemaan tällä kierroksella. Kipu nivusissa on kova. Kantapää on tuskainen. Ohittelen kuitenkin ihmisiä ja saan siitä voimaa. Juomapisteelle on pakko pysähtyä. Kipu on liian kova. Mietin, mietin. Pitäisikö keskeyttää? Onko tässä mitään järkeä? Potkin itseni liikkeelle. Olen liian utelias näkemään, mitä loppumatka tuo tullessaan. | ||||||||||
| 33km: |
Västerbron sillalla alkaa vesisade. Tätä oon odottanut. Saan uutta voimaa, mutta jalat ei pysty. Jalat ei liiku kuten haluaisin. Ihmiset kävelevät sillan kovassa nousussa. Minä en kävellyt viime vuonna. Enkä kävele tänäkään vuonna. En.
34km:
Kyyneleet tulee silmiin. Västerbron alastulo on kamalaa. Sattuu niin kovaa, mutta puren huultani ja ajattelen kaikkia asioita, joista olen selvinnyt. Selviän nytkin. Selviän. Enhän synnytyksessäkään suostunut ponnistamaan silloin kun kireän oloinen kätilö sitä vaati. Sanoin pitäväni tauon, koska nyt on tauon paikka. Pidin tauon, hengähdin, keräsin viimeiset voimat ja punnasin pojan pihalle, vaikka kätilö murjotti vieressä. Voinhan nytkin pitää tauon. Kohta pidän sen. En vielä. Kohta.
35km:
Kilometriajat putoavat huolestuttavan alas. 5.35min/km. Liian alas. Ennätys lipuu käsistä, jos vauhti vielä hidastuu. Alle 3.40 aikaan ei ole mitään jakoa. Kiihdytän, mutta jalat ei vaan toimi. Jaksaisin mennä lujempaa, mutta jalat ei toimi. Tekisi mieli itkeä, taas. Muistelen Gran Kanarian maratonia. Sielläkin sattui ja sielläkin menin maaliin. Kuten nytkin. Minähän menen maaliin. Menen.
38km:
Pysähtelen välillä. Pakko. Sattuu niin kovaa, mutta kun juoksen, juoksen lujempaa. En anna vauhdin enää tippua. Vasen lonkankoukistaja on ihan solmussa. Vasemman puolen vatsalihakset kramppaavat. On pakko juosta kumarassa.
40,2km:
Nyt sattuu paljon. On pakko pysähtyä. Viiltävä kipu vatsalihaksista siirtyy ylemmäksi. Kipu tuntuu rinnassa asti. Tämä on kramppi. Tämä on kova kramppi. En pysty kunnolla hengittämään. Vatsa vetää kippuraan. Tien toisella puolella on ensiaputeltta. Mietin, mietin. Kokeilen juosta. Ensimmäisen kerran pelkään terveyteni puolesta maratonilla. Ei tuo vatsakipu, vaan rintakipu. Juoksen hiljaa. Kaiken tämän jälkeen en pääse vai maaliin? Matkani tyssää vai tähän? Älä nyt elämä viitsi!
41km:
Kipu hellittää hieman. Katson kelloa. Jos nyt annan kaikkeni, teen uuden ennätyksen. Kaiken tämän jälkeen voin tehdä uuden ennätyksen. Todellakin teen uuden ennätyksen. Lähden juoksemaan lujaa. Ohittelen ihmisiä ja yllätyn itsekin, kuinka lujaa jaksan juosta. Vettä sataa. Maratonin paras hetki.
Radalla kaksi.
42,2km:
Saavun Tukholman stadionille. En tunne kipua, en mitään. Yritän vielä ohitella juoksijoita ja olen onnellinen, että tämä matka on ohitse. Olen onnellinen, että pääsin maaliin. Ylitän maaliviivan, juoken radan sivuun ja laitan käteni reisilleni. Kyyneleet tulevat silmiin kivusta. Kipu on sanoinkuvaamatonta. Repivää, viiltävää.
Kävelen tuskaisena ulos stadionilta. Yritän olla itkemättä. Näen Mörököllin aidan toisella puolella. Mun on ikävä Kölliä. Sataa vettä kaatamalla. Olen ihan läpimärkä ja mua paleltaa. Mutta mää oon hengissä ja jälleen yhtä kokemusta rikkaampi.
Uusi ennätykseni on nyt 3.41.25. Aika on reilun minuutin edellisen maratonin aikaani parempi. Viime vuoden Tukholman maratonin ajasta aika parani yli 9min.
Kaikista naisista olin sijalla 366/3920.
Aika hyvin tuolla juoksulla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti