Next?

Kroppa palautuu. Jälleen kerran hitaasti, mutta se palautuu. Tuttuun tapaan olen nesteessä kuin vesimelooni. Maanantaina lähtö Tukholmasta kotiin oli aamulla klo 05.00. Tiistaina Kahvakuula sai todennäköisesti allergiakohtauksen. Pieni poikani näyttää nyt dalmatialaiselta, jolla on punaisia, kutiavia läikkiä koko pieni keho täynnä. Öisin heräillään ja äiti käy lohduttamassa pientä. Aamulla äidin työpaikan ovi heilahtaa jo klo 06.30, joten olen tällä hetkellä aivan poikki. Liian vähäisillä yöunilla on mahdotonta palautua maratonista. Mutta ihan sama. Haluan vain, että saan poikani kuntoon.

Olo on muutenkin tyhjä. Ensimmäistä kertaa muutamaan vuoteen en ole varannut yhtään matkaa, en juoksutapahtuman juoksutapahtumaa. Ei ole varattuna synnytystä, ei mitään. Ja tää on syvältä.

Perjantaina lähden ensimmäiselle kevyelle lenkille. Olen käynyt tällä viikolla kahdesti salilla treenaamassa ja ajattelin mennä vielä kerran viikonloppuna. Kevyttä punttia, kevyttä totuttelua. Nyt on monipuolisen liikunnan aika. Nyt on aika parannella rasitusvammat ja suunnitella seuraavaa juoksutapahtumaa. Ensi viikolla lähden metsään juoksemaan. Monipuolistan juoksualustoja, etsin kadonneen kimmoisuuteni. Nautin liikunnasta ja pidän hauskaa.

Mutta se seuraava juoksutapahtuma? Puolimaratonin ennätys (1.39) pitäisi pistää uusiksi ja ennen kaikkea, maratonin ennätys pitäisi todellakin pistää uusiksi. Tukholmasta jäi hampaankoloon ja PAHASTI. Ei tällainen peli vetele. Minä olen Rouva Suunnitelmallisuus. Minä elän suunnitelmista. Sana suunnitelma sai nimensä mukaani.

Nälkä kasvaa syödessä. Onneksi Radio Vaasan keittiössä on tuoreita possumunkkeja ja näen pienen potilaani tunnin päästä. Äidillä on ikävä.