maanantai 21. huhtikuuta 2014

Määräviikko 100km.

Viime viikon tavoitteena oli juosta 100km. Tämä oli ollut mielessäni jo pitkään, mutta ajallisesti tuollaisen määrän juoksemisen järjestäminen on kieltämättä hankalaa. Tultiin kuitenkin Kahvakuulan kanssa Tampereelle mummolaan pääsiäiseksi, joten sain mahdollisuuden toteuttaa tämän tavoitteen. Arjessa treeniajan järjestäminen klo 08-21 on välillä todella haasteellista, kun yöunista en enää treeniaikaa ota. Se ei nimittäin ole sen arvoista. Jos en nuku tarpeeksi, en jaksa edes treenata laadukkaasti, enkä jaksa pyörittää arkea sen arvoisella otteella. Öisin siis nukun mahdollisimman monta tuntia, en treenaa. Elämä on liian kiva koettavaksi ilman ainaista univelkaa, jota tulee pienen lapsen kanssa joka tapauksessa.


Pyhäjärvellä veneet odottavat soutajia.

Fyysisesti tämä satasen haaste meni suhteellisen helposti. Olen tottunut treenaamaan yli kymmenen tuntia viikossa, joten nyt kaiken treenin kohdistuessa juoksemiseen, eteni treenit omalla painollaan. Sain rytmitettyä treenit hyvin ja satasen rikkomiseen tarvittiin kahdeksan juoksukertaa. Treenien vauhdit olivat pääosin hiljaisia, joten koko viikko mentiin peruskestävyydellä.


Näsijärvellä oli tyyntä.

Kahdesti juoksin kiertoreittiä työmatkat. Kerran yhdistin lenkin ajomatkaan eli muiden matkatessa takaisin jäähallilta autolla kotiin, juoksin saman matkan. Ainoastaan kolmesti lähdin erikseen lenkille.


Tohloppijärvi illan jo hämärtäessä.

Nyt huilaan tämän päivän ja siirryn laumani kera Tampereelta takaisin Vaasaan. Huomenna pääsen jälleen juoksemaan juoksukoululaisten kanssa. Tiistai-iltana on myös ensimmäinen Tmi Unelmiian Jäykkis-jumppa, joten tulossa on mukava päivä. Seuraavat neljä viikkoa juoksen sitten mahdollisimman paljon metsässä, koska Rukan Karhunkierros lähestyy päivä päivältä.

 


4 kommenttia:

  1. Hienoa! Kyllä ensimmäinen satasen viikko vie jonkin kynnyksen yli ainakin henkisellä puolella. Sen jälkeen tuntuu, että kaikki on mahdollista. Liian nopeasti ei kuitenkaan kannata ottaa noita jatkuvaan ohjelmaan. Sulla se ei taida aikataulujen takia olla mahdollistakaan, onneksi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta! Jonkun näkymättömän rajan yli astuin. Muistat sitten toppuutella mua, jos alan liiaksi näitä riuhtomaan :)

      Poista