Olen ollut jotenkin niin keskittynyt kantapäävaivaani, että unohdin maastojuoksun ja kovan liikunnan olevan itseltäni kiellettyä. Ongelmat nimeltään rustovauriot, nivelrikko ja pari muuta juttua vaan unohtuivat. Tuosta noin vaan. Hokkus pokkus ja ne oli poissa. Tai sitten eivät.
Tilanne on kerrassaan mielenkiintoinen. Kantapäät eivät välttämättä kestä asfalttijuoksua ja polvi ei kestä maastojuoksua. Valitaan siis pienempi paha. Eilen teippasin polven niin, että polvilumpio sai tukea ja juoksin suoraa reittiä eteenpäin ilman käännöksiä, kuoppia, ylämäkiä tai alamäkiä. Tunti juoksumatolla vierähti mukavasti katsoessa Ruotsin miljööriäitejä. Ne on kyllä hauskoja tätejä. Polvi kesti tunnin reippailun ja kantapäät eivät reagoineet millään tavalla.
Mutta kirves on siis kaivon reunalla. Ja pian se putoaa siitä. Ei kaivoon, vaan nurmikolle. Olin tänään taas hoidattamassa jalkateriäni Comfort Salonin Fredrik Mittsillä. Hän juoksee itse pikamatkoja, joten hän tuntee juoksijoiden alaraajaongelmat todella hyvin. Hänen hoitonsa tuottaa tulosta. Jalkaterien liikkuvuus paranee, samoin akillesjänne antaa jo hienosti periksi. Pohkeet kestävät jo kovempaa käsittelyä ja penikat on auki. Plantaarifaskiitti luovuttaa hiljalleen viimeisestä keyestä otteestaan.
Polveen auttaa onneksi toiminnallinen teippaus ja pakaran sekä loitontajien avaus, mutta vaivan täydelliseen parantumiseen voi mennä vanhojen merkkien mukaan jopa 3kk. Nyt mennään kuitenkin mieli valoisana, päivä kerrallaan. Varovaisesti, vältellen kiertoliikkeitä. Huomenna on päivä uusi ja minä uskon positiivisen mielen parantavaan voimaan.
Äitini sanoo minua ja energistä chihuahuaani Samia Tiuhtiksi ja Viuhtiksi. Ostin töihin sen kahvimukiksi, kun siitä tulee hyvä fiilis. Työpaikkani jääkaapin alahyllyllä on parin päivän evääni.
Kivaa maanantaita kaikille ja nauttikaa elämästänne,
Miia
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti