Eilen sitten räjäytin henkisen ja fyysisen pankkini. Ohjelmassa oli "tiukka kymppi". Juoksen parin viikon välein näitä huohotus-treenejä, joissa joudun haastamaan itseäni aina hieman enemmän. Tiukassa kympissä pistän itseni likoon ja joka kerta minun pitää ylittää itseni ja olla parempi kuin viimeksi. Kaksi viikkoa sitten juoksin kympin 45.30, joten nyt piti laittaa paremmaksi.
Aloitin lämmittelyn jälkeen treenin maratonin kisavauhdilla, josta siirryin parin kilometrin jälkeen 13km/h vauhtiin. Yllätyksekseni tämä vauhti tuntui todella hyvältä, joten viivyin siinä useamman kilometrin. Tietää todella hyvää ensi kesän puolimaratonia ajatellen, jossa vedän kyllä ennätyksen uudelle minuuttiluvulle! Sen jälkeen lisäsin vauhtia kilometri kilometriltä ja loppukirin jälkeen pääsin vihdoinkin kympin alle 45 minuuttia eli 44.56. Jihuu ja hyvä minä.
Nämä ovat tärkeitä lenkkejä henkisesti. Se, että tiedän pystyväni juoksemaan matolla tiettyä vauhtia tuo uskoa siihen, että pystyn siihen myös ulkona kilpailuissa. Jos tiedät, että olet juossut 3km @ 14km/h ja vielä pari kilometriä siihen päälle vieläkin lujempaa, et voi antaa vauhdille periksi kilpailuissakaan. Et luovuta, koska olet jaksanut ennenkin!
Toinen mieltäni erityisesti lämmittävä asia eilisessä lenkissä oli tekniikka. Kroppa pysyi ryhdissä koko kymmenen kilometriä, keskivartalo teki töitä, lantio oli alla ja mikä parasta - pakara teki töitä niin, että tunsit jokaisen juoksemasi askeleen pakarassa. Tätä se Fustra teettää. Kun kroppa on auki, on mahdollista päästä taloudellisesti optimaaliseen juoksutekniikkaan ja vauhti kiittää!
Tänään Radio Vaasassa oli tarjolla
tuoreita munkkeja, joten en todellakaan jättänyt
tilannetta hyödyntämättä.
Elämä siis jälleen näyttää parhaimpia puoliaan Vaasassa. Radiota, juoksua, Fustraa, Kahvakuulaa, Mörökölliä ja aurinkoa pilvettömältä taivaalta. Tänään on hyvä päivä käydä työpäivän päätteeksi palauttavalla kympin lenkillä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti